maanantai 13. tammikuuta 2014

Lumiukko-teema



Lumiukko-teemassa yhdistyvät matikan, äidinkielen, kuvaamataidon ja käsityön sisällöt. Matikan osalta jakso kertaili tammikuussa syyslukukaudella opittua. Kokosin oppilaille A5-kokoisen vihon, joka sisälsi lumiukkoaiheiset tehtävät (vihossa oli 12 s. eli 3xA4 molemmin puolin).



Luokassa luimme lumiukko-päivien aikan lumiukko- ja lumi-aiheisia kirjoja. Hyviä olivat esim.
  • Guido Van Genechten: Pikku lumiukko. (Kertoo pienestä lumiukosta, joka haluaa liikkua senkin uhalla, että sulaa kuten isot lumiukot väittävät. Kirjan yhteydessä voi keskustella vaikkapa veden olomuodoista.)
  • Jukka Laukkanen: Lumiakka Amalia. (Vaari tekee itselleen tyttöystävän lumesta.)
  • Ulf Löfgren: Lumiukko Jesse.
  • Chizuko Kuratomi: Otso-herran lumijuhlat.
  • Margaret Nash: Paras lumiukko.
  • Lerryn Kodra: Hurjan paljon lunta.
  • Matti Eronen: Tähti ja lumiukko.
  • Riina Kaaria: Muumipeikko herää.


1. Kuvis / Käsityö
Virikkeenä lumiukko-askartelulle näytin oppilaille Pinterestistä löytämiäni erilaisia lumiukkoja, sillä en halunnut oppilaiden piirtävän lumiukkoaan keskelle paperia perinteiseen tapaan. Kuvia lumiukoista löytyy esimerkiksi täältä: http://www.pinterest.com/ahakkarainen/winter-snowman
Lumiukko-askartelussa käytimme hyväksemme kierrätysmateriaalia: paperin keräyksestä valkoiset kopiopaperit saivat uuden elämän. Oppilaat repivät vanhat monisteet ja opettajien virhekopiot palasiksi. Revityt palaset liimattiin paperille lumiukon vartaloksi. Lopuksi vartalo sai vielä kerroksen "lumimaalia" (jauhoja/suolaa/vettä/liimaa) päälleen. Mustalla ja oranssilla pullovärillä oppilaat maalasivat nenän, suun ja silmät lumiukolle. Koivun oksista leikattiin lumiukoille kädet. Ja jämäkorin väripapereista sai leikata lumiukolleen myös hatun, ellei maalannut hattua. Lumiukon kaulaliina virkattiin sormivirkkauksena matonkuteesta. 
Lumiukko, jonka hattu lähti tuulen mukaan.

Myös tuulen tempaama hattu innoitti tätä oppilasta.






Open mallityö



2. Symmetriaa ja satuja
Oppilaat täydensivät puolikkaan lumiukon kokonaiseksi ja symmetriseksi, mikä olikin monelle melko haastava tehtävä. Lopuksi kirjoiteltiin lause lumiukosta. Eräs ekaluokkalaiseni kirjoitti ensimmäisen oman satunsa :)



3. Matikka / Looginen päättely
Lumiukko-korteilla teimme loogisen päättelyn harjoituksen. Aluksi kaikki kortit olivat ylösalaisin ja oppilaat arvailivat kortti kerrallaan mitä mahtaa kortissa olla. Suhdekäsitteitä käyttäen oppilaat ohjailivat opettajaa kääntämään haluamansa kortin. Harjoiteltiin siis loogisen päättelyn lisäksi myös suhdekäsitteitä että järjestyslukuja. "Ylhäältä toisesta rivistä kolmas kortti oikealta päin…"
Lumiukot olen saanut Varga-Nemenyi-kurssilta ja taitavat olla Heidi Gröhnin käsialaa.




5. Lumiukon viikonpäivät
Viikonpäiviä on treenattu koko syksy. Melkein kaikilla ne on jo hallussa. Oppilaiden tehtävänä oli kirjoittaa viikonpäivät oikeaan järjestykseen monisteelle.

6. Lumiukko-peli ja lukujen 2-12 summamuodot
Oppilaat pelasivat pareittain lumiukko-peliä. Vuorotellen oppilaat heittivät kahta noppaa, laskivat noppien silmälukujen summan ja värittivät sitä vastaavat osan lumiukosta. Pelistä oli kaksi eri versiota.



7. Lumisota / Matikka
Seinää vasten asetettuun isoon lumiukkoon oli merkitty jokaiseen palloon yksi luku (2,3,4). Oppilailla oli käytössään kolme "lumipalloa". Löysin askarteluvarastosta n. 5cm halkaisijaltaan olevia pehmeitä valkoisia palloja, jotka toimittivat meillä lumipallon virkaa (rutistetut kopiopaperit paperinkierrätyksestä sopivat tähän myös hyvin). Oppilas heitti kolmella pallolla lumiukkoa ja laski saamansa pisteet yhteen. Lumisota oli erityisesti poikien suosiossa.


8. Kombinatoriikka
Oppilaiden tehtävänä oli tiettyjä värejä käyttäen värittää mahdollisimman monta erilaista lumiukkoa. Hatun, kaulaliinan ja luudan väri vaihteli sovituin ehdoin. Lumiukkokuvat kombinatoriikka tehtävään kopioin Heidi Gröhnin loogisista lumiukoista.




9. Lisätehtävät
Oppilaiden lumiukko-vihot sisälsivät lisäksi muutamia lisätehtäviä, joita oppilaat joutoajallaan tekivät tai pelasivat.



10. Lumiukkojen rakentaminen / Kuvaamataito
Lumiukko-teema ei tietenkään voi päättyä mihinkään muuhun kuin lumiukon rakentamiseen.



11 kommenttia:

Noora kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Noora kirjoitti...

Sinulla on niin ihania ideoita opetukseen. Kunpa saisin olla oppilas luokassasi. Jokaisen sisäinen motivaatio varmasti kukkii sinun tunneillasi! :)

Kaija kirjoitti...

Ihan huikeaa! Olen seurannut blogiasi pitkään ja kiitän todella ISOSTI mahtavista ideoista. Kieltämättä saan välillä ahdistuksia siitä, etten keksi tai saa aikaan mitään yhtä upeaa ja kokonaisvaltaista...onneksi tunne unohtuu sivujasi selaillessa - pienin askelin(kin) ja vähemmällä panostuksella saa aikaan oppimista, tai ainakin siihen tällä hetkellä omassa elämässäni tuudittaudun.
Pidä kuitenkin lippu korkealla - kaltaisia ideoitsijoita ja niiden jakajia tarvitaan! Olet idolini :)

Anniina-ope kirjoitti...

On niin monta hyvää tapaa oppia ja opettaa.
Itse rakastan isoja teemakokonaisuuksia, jotka myös teettävät opettajalla työtä enemmän. Toisaalta en itse koe, että valmistelut olisivat liian työläitä, askartelu ja näpertely on terapeuttista ja mukavaa ajanvietettä. Oma elämäntilanteeni on myös sellainen, että pystyn omistautumaan työlleni täysillä: mies on viikot työn takia toisella paikkakunnalla, joten voin rauhassa touhuta koulujuttujen parissa silloin kun en ole urheilemassa koirieni kanssa :)
Kiitos kommenteistanne!

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Kiitos ihanasta blogista! Mistä löysit noita lumiukko-aiheisia tehtäviä vihkoseesi? =) Kiitos!!!

Anniina-ope kirjoitti...

TeachersPayTeachers-sivusto on uskomaton aarreaitta. Suosittelen tutustumaan!
Tosin materiaali on kaikki englanniksi, joten itse joutuu tekemään käännöstyöt, mutta minä en ole kokenut sitä liian työlääksi.
Tarkoitus olisi ladata vihko TPT:iin joten sieltä se jonkin ajan päästä löytyy :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei, kiitos hienosta blogistasi! Osaatko antaa vinkkiä TPT-sivustosta? Mistä sieltä löytää esim. ihanan lumiukkovihkosi ja muita ilmaisia materiaaleja? Nyt puikkelehdin vain myytävissä tuotteissa. Yst. Jonna

Anonyymi kirjoitti...

TPT:ssä on valtavasti materiaali, mutta minun on myös vaikea löytää siltä tarkoituksiini sopivaa. Anniina, paljasta salaisuutesi oikeista hakusanoista. :)

Anniina-ope kirjoitti...

Hakusanalla snowman ja rastittamalla osion free tai sitten luokittelemalla hakutulokset hinnan perusteella, löytää ilmaiset materiaalit. Omiani en ole vielä TPT:hen ladannut, mutta omani olen muokannut TPT:n materiaaleista. Omia materiaalejani varten olen ladannut koneelle satoja erilaisia monisteita ja valkannut niistä itselleni sopivimmat. Vaikka TPT onkin melkoinen aarreaitta, ei sieltä suomeksi opettava mitään suoraan tunnille vietävää löydä, eli pitää sitä jotain palkkansa eteen tehdäkin ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Anniina! Tässä sinulle vinkki seiraavia Lumiukko-projekteja varten:

http://royalbaloo.com/downloads3/snowman-packs-2/

t. Johanna

Anonyymi kirjoitti...

Aivan huippuja ideoita sinulla. Näistä löytyy sopivia omaankin luokkaan. Kiitos!