torstai 3. helmikuuta 2022

2. luokan laskustrategiat - täydentäminen sataan

Tänään jatkui 2. luokkalaisten kanssa työskentely laskustrategioiden parissa, jälleen yksi pieni palanen lisää palapeliin, jota seuraavien viikkojen aikana rakennetaan laskustrategioista. Tänään harjoittelimme sataan täydentämistä. Pohjataitoja eli kymppiparien kertausta ja sataan täydentämistä täysillä kympeillä treenattiin viime tunnilla, josta myös kirjoitin blogijutun tällä viikolla. 

Taas toimittiin pistetyöskentelyn merkeissä ja tunnilla oli kanssani resurssiopettaja. 

1. piste - rahat 

Tänään shoppailtiin jälleen Matikan kello ja kulta-liikkeessä (kiitos kultakaupan katalogista Tanja!) ja harjoiteltiin antamaan vaihtorahoja. Osa oppilaista oli sitä mieltä, ettei vihreää seteliä ole olemassakaan, mutta uskoivat viimein, kun kerroin, että minullakin on joskus vihreä satasen seteli ollut, vaikka harvoin niitä kellään (tai ainakaan opettajilla) on lompakossa.

Vuorotellen oppilaat saivat valita mikä tuote ostetaan ja sitten laskimme yhdessä vaihtorahat. Eli esimerkiksi ostettaessa 56 euron rintaneula, pohdimme ensin mikä on 56 seuraava tasakymppi. No, tietenkin 60. Ensin laskettiin eurot kuuteenkymmeneen: 57, 58, 59, 60. Entä kuinka monta kymppiä vielä pitää antaa, että päästään sataan? 70, 80, 90 ja 100. Vaihtorahaa tuli siis ensin neljä euron kolikkoa ja sitten neljä kymppiä eli 44 euroa. 

Opetusrahoja oli käytössä niin paljon, että jokainen oppilas sai jokaisen ostoksen kohdalla laskea vaihtorahat itse. 

Kerroin, että näin kaupassa laskettiin vaihtorahat silloin, kun minä olin lapsi. Muistan kyllä itse, etten lapsena ollenkaan tajunnut mitä kassa laskee antaessaan rahasta tällä tyylillä takaisin. 


2. piste - helmitaulut

Toisella pisteellä harjoiteltiin sataan täydentämistä helmitaulujen avulla. Oppilaat saivat vuorollaa nostaa salaisuuspussista luvun, joka rakennettiin helmitaululla. Samalla kerrattiin kuinka monta kymppiä ja kuinka monta ykköstä luvussa on.Jokaisella on tietenkin oma helmitaulu eli kaikki pääsivät tekemään sataan täydentämisen monta kertaa omalla helmitaulullaan pisteen aikana.  

Sitten yhdessä täydennettiin luku sataan: ensin lisättiin ykköset ja sitten täydet kympit. Motivaatio tehdä toistoja säilyi hyvin, koska oli tietenkin tärkeää, että jokainen saa omalla vuorollaan nostaa kortin pussista. 




3. piste - Kaboom!

Kolmannella pisteellä pelattiin klassikkopeli Kaboomia. Tänään tikkuihin oli merkitty lukuja väliltä 10-100 (ei kuitenkaan lainkaan tasakymppejä). Omalla vuorollaan oppilas nosti purkista tikun ja luetteli tikun luvusta lukuja eteenpäin seuraavaan tasakymppiin. Eli jos nosti vaikkapa tikun, jossa luki 86, oppilas luetteli 87, 88, 89, 90. Mikäli lukujono meni oikein, tikun sai pitää ja vuoro siirtyi seuraavalle. Mikäli oppilas nostaa purkista tikun, jossa lukee Kaboom!, pitää kaikki tikut palauttaa purkkiin. 


Tunnin lopuksi ehdimme vielä kurkata hymynaama-kaaviota, jota olen jo tammikuussa aamupiirissä vilautellut, kun olemme laskeneet kuinka monta päivää vielä on 300. koulupäivään. Seuraavalla matikan tunnilla kertaamme tänään opitun ja viimeistelemme asian harjoittelemalla hymynaama-kaavioiden käyttöä monisteelle sekä kirjan tehtävissä. 







Ei kommentteja: