torstai 14. tammikuuta 2021

Lumen ja jään tutkimista ekaluokkalaisten kanssa (osa 1)


Tällä viikolla on pakkanen paukkunut kolmessakymmenessä asteessa, joten oppilaat ovat saaneet viettää välitunteja sisällä. Pakkaspäivinä pidimme kuitenkin oman luokan kesken puolen tunnin ulkotunnit koulun viereisessä metsässä lunta tutkien.



Keskiviikkona aloitimme katselemalla lumihiutaleita luuppien avulla. Luuppien lisäksi oppilailla oli pienet mustat paperin palat, joille lumihiutaleita saattoi sirotella tutkittavaksi. 


Kun lumihiutaleita oli luuppien avulla tutkittu opiskelimme kokemuksellisesti miten lumihiutale muodostuu. Yksi oppilas tuli piirin keskelle pyörimään pölyhiukkasena, jonka käsiin ja hartioihin tarttui vesipisarat ja koko joukko jatkoi pyörimistä, kunnes jokaiseen sakaraan tarttui jälleen uuden vesipisarat. 

Kokeilimme myös kuurankukkien "kasvattamista" laittamalla termarista lasipurkkiin tilkka kuumaa vettä. 


Vapaan leikin aikana keräilimme keppejä, lehtiä sekä havuja (havut kerättiin syysmyrskyn kaatamasta puusta, ei siis elävästä puusta). Luokassa oppilaat suunnittelivat pareittain muoviastiaan luonnon materiaaleista taideteoksen, joka vietiin luokan ikkunan taakse jäätymään.


Torstaina ripustimme jäätaidetta syysmyrskyn kaataman männyn oksiin ja vierailimme taidenäyttelyssä. Taiteilijat pääsivät itse esittelemään omat taideteoksensa sekä niille keksimänsä nimet. 










 

Kokeilimme myös itse "tehdä lunta". Meillä oli mukana useampi termospullollinen kuumaa vettä, jotta kaikille oppilaille riitti vettä ilmaan heitettäväksi. Samanlaisia hienoja lumipilviä emme saaneet aikaiseksi kuin lehtikuvissa, mutta lapset olivat tyytyväisiä lopputulokseen.
Samalla tuli ihmeteltyä kuinka nopeasti -30 pakkasessa vesi jäätyy, kun joku onnistui kastamaan rukkasensa peukalon (vain ulkopuolelta, ei läpi) ja kangas peukun kohdalta muuttui todella nopeasti kovaksi.

Ensi viikolla jatkamme veden olomuotojen tutkimista näiden tutkimusten pohjalta.




Ei kommentteja: