tiistai 17. joulukuuta 2019

Napapiirin pikajuna osa 10

Pullaa mutustellen seurasimme konduktööriä junalle. Lumihiutaleita leijaili hiljalleen taivaalta. Kaikkialla oli nyt hiljaista. Kuului vain suhina, kun höyryveturin savupiipusta tuprahti ilmoille savupilvi.
Kun olimme kaikki päässeet istumaan omille paikoillemme junan vaunuun, kerääntyivät kaikki lapset ympärilleni. "Näytä se meille! Näytä, ole niin kiltti!", he pyysivät ja halusivat nähdä hopeisen kulkusen, jonka joulupukki oli minulle ojentanut.
Laitoin käteni oikeaan taskuuni, mutta en löytänyt taskusta mitään. Kurkistin taskuun, mutta taskussa ei ollut mitään, ei sen paremmin myöskään vasemmassa taskussa.
Mutta muistin varsin hyvin, että ihan varmasti laitoin kulkusen oikean puoleiseen taskuun. Kun tutkin taskua tarkemmin, huomasin, että taskun pohjalla oli pienenpieni reikä, juuri sen kokoinen, että kulkusen oli täytynyt pudota siitä. 
Olin todella surullinen, kyyneleet polttivat silmäluomiani. Se kulkunen oli jotain mitä olin todella toivonut ja nyt se oli kadonnut. Kuinka olin saattanut olla niin huolimaton, että olin laittanut saamani lahjan rikkinäiseen taskuun?
Toiset lapset yrittivät lohduttaa minua. He tekivät parhaansa, mutta sydämeni oli murheen murtama. Kotimatka junalla meni huomaamatta, kun olimme kotitaloni pihassa laskeuduin junasta. Raskain askelin kävelin kohti kotitaloamme, käännyin katsomaan taakseni. Konduktööri huusi minulle jotakin, mutta en kuullut mitä hän huusi, koska juuri sillä hetkellä veturin savupiippu sylkäisi ilmoille savusuihkun, jonka ääni peitti alleen konduktöörin sanat. 
"Mitä sanoit?" huusin hänelle. Konduktööri asetti kätensä suunsa ympärille ja huusi uudelleen, silloin erotin hänen sanansa "Hyvää joulua!"
Vilkutin konduktöörille vielä ennen kuin suljin kotioven. Raskain askelin kiipesin yläkertaan. Olin kokenut mitä ihmeellisimmän seikkailun, mutta se oli päättynyt surullisesti.
Ennen kuin painoin pääni tyynyyn kurkistin ulos ikkunasta, mutta siellä ei näkynyt enää mitään. Vain pimeyttä ja vastapäisen talon varjo katulampun himmeässä hehkussa.

Miten tarina päättyy sen kuulet huomenna!


Tutkimme yhdessä mahti-kortteja, joissa on erilaisia tunteita. Kortit oli levitetty lattialle, jossa istuimme piirissä ja lapset saivat poimia korteista sellaiset kortit, joissa susi oli surullinen. Mistä tiedät, että joku on surullinen? (Itku, kyyneleet, ilme..) Oliko suru kaikissa korteissa samanlaista? Millaisen tapahtuman seurauksena sinä voisit näyttää samalta kuin susi valituissa korteissa? Miten surullista voi lohduttaa?
Mikä tunne on surun vastakohta? Miltä iloinen ihminen näyttää? Mistä ilon tunnistaa? Mikä asia tekee sinut iloiseksi?



Kokeilimme miten eri tunteiden vallassa ollessa ihmisen olemuksesta näkee tunteen. Tarinan päähenkilön ollessa surullinen hänellä oli raskaat askeleet. Millainen pääasento ja ryhti hänellä on, jos hän on surullinen? Ehkä hieman kumara. Kokeilimme kävellä luokassa surullisina. Sen jälkeen pohdimme miten iloinen ihminen liikkuu. Lapset kävelivät hiljaa luokassa, opettajan merkistä liikkumistapa vaihtui surullisen ja iloisen välillä.

Lopuksi leikimme hymynheitto-leikkiä. Leikkijät ovat piirissä, yksi leikkijöistä hymyilee ja muut ovat vakavia. Leikkijä pyyhkii kädellään hymyn huuliltaan, ottaa katsekontaktin toiseen leikkijään ja heittää hymyn eteenpäin. Leikki jatkuu, kunnes kaikki leikkijät ovat saaneet hymyn.


Ei kommentteja: