lauantai 16. marraskuuta 2019

VaNe-viikonloppu



Tänä syksynä julkaistiin Matematiikkaa 4a-oppikirja ja ensi viikolla Matematiikkaa 4b-oppikirja menee ensi viikolla painoon. Varga-Neményi ry:ssä oli siis aihetta juhlaan ja perjantaina juhlittiin Balassi-instituutissa Matematiikkaa 4a:n julkkareita!
Uskomaton määrä työtä tuon yhden oppikirjan kansien sisään uppoaakin ennen kuin oppikirja on valmiina ja oppilaiden repussa. Kuuluin itse 4. luokan oppikirjatyöryhmään, mutta oma panokseni oppikirjaprojektissa jäi vähäiseksi ajanpuutteen ja jaksamisen vuoksi. Upeaa työtä on Anni Lampinen ja muut oppikirjatiimi tehnyt! 

Tanja Mäenpää ja Anni Lampinen 

Perjantai-illan juhlassa pidettiin juhlaputeita, kiiteltiin asianosaisia ja tavattiin yhteistyökumppaneita. Minä ja kollegani Laura olimme saaneet tehtäväksemme leikittää osallistujia. Toteutimmekin juhlijoiden kanssa roskis-pelin LiikkuvaKoulu-version VaNe-historian merkittävillä tapahtumilla, jotka piti asettaa kronologiseen järjestykseen. Oli muuten aika hauska versio! Sopisi vaikkapa historian tunnille 😉


VaNe-viikonloppu jatkui lauantaina kouluttajakoulutuksen monipuolisella ohjelmalla, josta löytyi yhtä jos toista ideaa oppituntien ja koulutusten mausteeksi!

Judit Szitányi

Judit Szitányi, Budapestin Elten opettajankoulutuksen johtaja, piti innostavan työpajan otsikolla Magical Mathematics. Opimme monta uutta matemaattista taikatemppua, joita voi hyödyntää opetuksessa ja samalla "huijata" oppilaat laskemaan huomaamattaan melkoisen määrän.

Osaatko sinä laskea silmänräpäyksessä alla olevassa kuvassa olevan noppien näkyvissä olevat silmäluvut? Siis kaikilta sivuilta näkyvät silmäluvut? Minäpäs osaan 😁

14n+päällimmäisen nopan silmäluku
eli kuvan tapauksessa 14x5+5=75
(n = noppien lukumäärä tornissa)

Agnes Konrád

Agnes Konrád piti työpajan matematiikan ja kirjallisuuden yhdistämisestä. Työpajasta sain ideoita siihen, kuinka oppilaiden valitsemia kirjoja voidaan tutkia matematiikan näkökulmasta ennen perehtymistä niiden sisältöön.
Kirjat voidaan esimerkiksi järjestää lukusuoralle niiden ilmestysmisvuoden mukaan ja vertailla kirjojen ikää. Kirjojen kokoa ja sivumäärää voidaan myös vertailla. Millä perusteella ylipäätään kirjan suuruus arvioidaan? Oppilailla on tästä varmasti useita erilaisia mielipiteitä. jotka johtavat hedelmällisiin keskusteluihin ja väittelyihin. 
Hauska idea oli myös sivunumerojen yhdistäminen lukujonotaitoihin: Pyydetään oppilaita etsimään kirjasta jokin tietty sivu arvioimalla sen sijainti. Arvasitko liikaa vai liian vähän? Kumpaan suuntaan sinun pitää kirjan sivuilla liikkua etu- vai takakantta kohti? Yritä uudelleen arvioida oikea sivu. Entä nyt? Mihin suuntaan liikut sivuilla?


Päivi Perkkilä ja Jorma Joutsenlahti

Jorma Joutsenlahti ja Päivi Perkkilä pitivät luennon matematiikan sanallistamisesta ja sen merkityksestä oppimiseen. Luento vahvisti sitä, mitä olemme VaNessa tärkeänä pitäneet, yhdessä tekeminen ja sen sanoittaminen ovat erittäin tärkeitä asioita oppimisen kannalta myös tutkimusten valossa. 
Asioiden sanoittaminen omalle arkikielelle lisää oppilaan ymmärrystä asiaan.



Ismo Kiesilä

Ismo Kiesilän työpaja Kamerakynä-pedagogiikasta oli aivan huikea. Olen hieman skeptinen digiloikkaaja koulussa, koska pelaaminen ja iPadin paukuttaminen ei ole sellaista oppimista, johon haluan oppilaitani kannustaa. iPadeille löytyy monia erinomaisia sovelluksia, ilmaisversioilla ei kuitenkaan pidemmän päälle työskennellä ja maksullisten sovellusten saaminen koulun laitteisiin on tullut esteeksi monen hyödyllisen sovelluksen kohdalla.
Kamerakynä-pedagogiikka on kuitenkin jotain muuta kuin digihömppää! Se on juuri sellaista ajattelua, vuorovaikutusta ja sanoittamista vaativaa työskentelyä digilaitteilla, joka tukee Varga-Neményi-menetelmän perusideaa. Ja mikä parasta, tähän ei tarvita sen paremmin ilmaisia kuin maksullisia sovelluksia, kamera löytyy jokaisesta puhelimesta ja tabletista!





Työpajassa harjoittelimme erilaisten videoklippien tekemistä. Alla olevassa videossa havainnollistan kolmion pinta-alan mittaamista. Tehtävänä oli valita alue, joka on suurempi kuin 8 neliömetriä.

                                         

Lasku (2+4)/2 tuli havainnollistaa ilman ääntä.

                                           

Jokainen video ja kuva vaatii yhteistä keskustelua ja vuorovaikutusta työparin kanssa. Suunnitteluvaiheessa piti omaa ajatusta selittää ensin kaverille ja sen jälkeen pohtia idean toimivuutta. Lopuksi videot vielä esiteltiin pienryhmässä.

Kamerakynä-pedagogiikka tulee ehdottomasti käyttöön heti ensi viikolla! Mikäli sinulla on mahdollisuus osallistua Ismo Kiesilän koulutukseen, voin suositella lämpimästi!

Kerry Osborne

Päivän päätti Kerry Osborne, joka esitteli unkarilaisia logiikkaan, hahmottamiseen ja symmetriaan liittyviä materiaaleja. 


Logifaces palat olivat mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Niillä voi rakentaa vapaasti tai mallin mukaan. Kappeleiden sivujen paksuuden vaihtelivat samassakin kappaleessa. Kappaleita sai yhdistää, mikäli koko reunapinta-ala täsmää toisen samanlaisen kanssa. 
Vapaa rakentelu onnistui, mallin mukaisten rakennelmien tekeminen vaati paljon energiaa ja pähkäilyä.


Huovasta valmistetuilla mosaiikkipaloilla rakentelu oli rauhoittavaa. Pidin näistä pienistä paloista (läpimitta noin 3 cm), mutta vieläkin enemmän minua motivoivat vastaavt jättikokoisen palat, jotka sai yhdistettyä toisiinsa. Lopputyöpaja vierähtikin tuon ison maton rakentelussa ja yksi pelipiste jäi käymättä.


Experience workshopista lisätietoa löytyy osoitteesta https://www.elmenymuhely.hu/category/finland/?lang=en

Paljon uutta ja innostavaa on taas opittu! Uuden oppiminen koulutuksissa on aina tärkeää. Kouluttajien lisäksi tärkeitä ovat kollegat, joiden kanssa yhdessä koetusta voi jutella ja pohtia uusia omaan käyttöön soveltuvia ideoita. Tämän koulutuspäivän jälkeen on taas sellainen olo, että reppu on täynnä ideoita ja hieman jopa harmittaa, että huomenna on sunnuntai eikä vielä huomenna pääse kokeilemaan opituuja asioita!




Ei kommentteja: