lauantai 15. joulukuuta 2018

Tonttujen matikkaseikkailu



Joulukuu on sujunut tonttuilun merkeissä. Kehittelimme kollegani Reija Stenbäckin kanssa Espoon matikkamaan kehittäjäopettajina jouluisen tonttuseikkailun metsään, jossa lapset pääsevät auttamaan tonttuja ja samalla opiskelevat geometriaa. Joulukuussa tontturetkellä kävi lähes 150 oppilasta ja opettajaa. Nuorimmat olivat eskareita ja vanhimmat kolmasluokkalaisia, ellei lasketa mukaan niitä muutamia kuudesluokkalaisia, jotka olivat yhdelle retkellä tonttuilemassa apunani. Ryhmän mukaan tehtäviä sovellettiin ikätasoon sopiviksi.




Koko syksy on tonttulassa aherrettu: tonttujen työpajasta on kuulunut jos jonkinmoista ääntä, josta on tarkkaavainen kuuntelija saattanut saada selville mitä tontuilla on työn alla.

Mitä ääniä sinä luulet, että työpajasta kuuluu? (Keksitään ääniä, joita työpajasta voisi kuulua ja yritetään muodostaa äänet omalla keholla.
Esimerkiksi: sahan laahaavaa ääntä, pontevaa vasaran nakutusta, langan suihkinaa ja välillä ”auts”-huudahdus, kun joku tontuista on vahingossa pistänyt itseään neulalla sormeen tai osunut vasaralla peukaloonsa.)

Nyt joulukuussa alkaa työt olla valmiita ja työpajan äänet ovat hiljentyneet. Lahjat on kääritty lahjapapereihin ja tontut ovat kirjoittaneet kauniilla käsialalla jokaisen paketin päälle lahjan saajan nimen. Joulupukin reki on suuri, mutta ei sekään ole niin suuri, että sinne mahtuisivat kaikkien kilttien lapsien lahjat. Tänä vuonna on nimittäin käynyt niin, että kilttejä lapsia ja aikuisia on enemmän kuin koskaan. Oletko sinä ollut kiltti? Oletko muistanut pestä hampaasi joka päivä? Oletko muistanut ottaa ruokailussa salaattia lautasellesi? Oletko muistanut tervehtiä aamulla kavereita koulun pihalla? Oletko muistanut sanoa kiitos ja anteeksi? (Oppilaat voivat vastata peukulla kyllä/ei/välillä).

Niin mihinkäs me tarinassa jäimmekään, ainiin siihen, että kilttejä lapsia ja aikuisia on tänä vuonna enemmän kuin koskaan, eivätkä lahjat yksinkertaisesti mitenkään mahdu joulupukin rekeen. Sen vuoksi tontut ovat aloittaneet joulukuun alussa pimeällä yöaikaan lahjojen kuljettamisen välivarastoihin ympäri maailmaa. Tonttujen pitää tehdä työ pimeän aikaan ja hyvin huomaamattomasti, ettei kukaan vain löydä joululahjoja ennen joulua. Pimeän aikaan, kun tontut liikkuvat pitää heidän olla todella varovaisia, etteivät he jää autojen ja pyöräilijöiden alle.

Siitä huolimatta, että tontut ovat hyvin varovaisia, kävi viime yönä eräälle tontulle vahinko! Tonttu ajoi kovaa vauhtia reellä tuossa tiellä, kai huomasitte tullessanne kuinka mutkikas se oli? Liukkaassa mutkassa reki kellahti kumolleen ja kaikki paketit levisivät ympäri metsää!
Voi ei! Jos kaikkia paketteja ei löydetä, jää joku ilman lahjaa! Voisitteko te auttaa löytämään paketit?

Tontut olivat onneksi jättäneet meille kartan, jonka avulla saatoimme suunnistaa
paikkaan, johon paketit olivat levinneet.
Hienoa, että autatte meitä! Yksin emme selviäisi mitenkään! 

Ennen kuin lähdemme etsimään paketteja, meidän pitää harjoitella muutamia asioita. Kyseessä on nimittäin nyt tonttuhommat, eikä kenenkään pitäisi nähdä tonttuja! Ja jos me täällä metsässä huudamme ja mekastamme saattaa paikalle tulla muitakin ihmisiä ja he saattavat löytää paketit ennen meitä ja pitää itsellään! Meidän pitää siis olla hiljaa, liikkua ketterästi ja jos näemme tai kuulemme jonkun liikkuvan lähistöllä pitää tonttujen jähmettyä paikalleen hiiren hiljaa. Sovitaan, että jos huomaamme jonkun liikkuvan lähistöllä teemme käen ääneen (mitä käki sanoo? kukkuu) ja jähmetymme paikallemme.



Muodostetaan parijono, annetaan toiselle parista lyhty. Lähdetään parijonossa seuraa johtajaa leikkien kohti retkipaikkaa. Harjoitellaan motorisia taitoja matkalla ryömitään, hypitään, kuljetaan varpailla jne. Kun jähmettymistä on harjoiteltu muutamia kertoja, lisätään jähmettymiseen säännöksi, että sen parista, jolla ei ole lyhtyä, pitää jähmettyä lyhdynkantajan peilikuvaksi. Vaihdetaan lyhdynkantajaa matkalla retkipaikalle.



3. luokkalaisten kanssa jähmettymisen sijaan opettelimme mittamaan matkaa askelparien avulla. Ensin mittasimme 25 m matkalta askelparien määrän ja kaksinkertaistimme luvun kahdesti, jotta saimme 100 metrille mahtuvien askelten määrän. Etenimme metsässä aina 100 m kerrallaan kartan ohjaamaan suuntaan. Oppilaiden tehtävänä oli laskea askelpareja ja aina sanoa, milloin pitää katsoa karttaa uudelleen.

Mistä paketteja mahtaisi löytyä?
Nyt olemme saapuneet paikkaan, jonka ympäristössä kaikki reestä pudonneet lahjat pitäisi löytyä. Katselkaa ympärillenne, löydättekö lähistöltä paketteja? Saat mennä parisi kanssa etsimään, pitäkää lyhty koko ajan mukananne, älkääkä menkö niin kauas, että ette enää näe nuotiopaikkaa!
(Paketit oli piilotettu puiden juurelle tai kivien taakse. Jotta paketit kestivät koko joulukuun, oli paketit asetettu tarjottimille. Siihen yksityiskohtaan, että paketit olivat sattumalta pudonneet juuri tarjottimien päälle reestä lentäessään ei kukaan kiinnittänyt huomiota.)

Kun kaikki paketit oli löydetty, halusivat oppilaat laskea
pakettien lukumäärän. Ekaluokkalaisten kanssa laskimme
yhteen ääneen, kolmasluokkalaisista sen sijaan yksi oppilas
otti asiakseen järjestää paketit kymmenjärjestelmää hyväksi
käyttäen ja asetteli jokaiselle tarjottimelle aina 10 pakettia.
1. työpiste

Lahjojen lajittelu/geometriset kappaleet
Tutkitaan metsästä löytyneitä lahjapaketteja, nimetään niiden ominaisuuksia (pyöreä, kulmikas, pitkä, lyhyt, vino jne.). Pohdimme yhdessä voisiko paketteja luokitella jotenkin? 
Leikitään paketeilla portinvartijaleikkiä: lapset ottavat jokainen yhden paketin ja asettuvat johtajatontun eteen jonoon. Johtajatonttu lajittelee lapset ja paketit kahteen ryhmään jonkin ominaisuuden perusteella. Lasten tehtävänä on keksiä lajitteluperuste.
Eskareiden kanssa jaoimme paketteja punaisiin ja ruskeisiin sekä isoihin ja pieniin. Kolmasluokkalaisten kanssa sen sijaan tutkimme paketteja jo tarkemmin ja kiinnitimme huomiota suorakulmaisiin särmiöihin ja niiden ominaisuuksiin.

Käenmunaleikissä johtajatonttu/lapsi valitsee 5 pakettia ja muiden tehtävänä on keksiä mikä paketeista ei kuulu joukkoon.

"Mitä yhteistä näillä paketeilla on?"
"Niissä on teräviä kärkiä, mikään ei ole pyöreä."
Pieniin paketteihin oli kääritty koulun matikkavaraston
geometrisia kappaleita.

2. työpiste

Paketissa oli vain toinen puoli kortista ja oppilaiden piti etsiä saman muotoinen
kortti lähipuista ja lukea siinä oleva nimi.
Pakettikorttien etsiminen/tasokuviot

Oppilaita luonnollisesti kiinnosti saisivatko he avata jonkin paketin. Tutkimme paketteja ja huomasimme, ettei paketeissa ole nimiä. Joissain paketeissa oli kuitenkin kortti tai oikeastaan vain osa pakettikorttia. Ilmeisesti tonttujen sopimustoimittajan kortit olivat olleet huonolaatuisia, kun olivat tuolla tavalla hajonneet. Joku oppilaista hoksasikin, että oli paketteja etsiessään nähnyt samanlaisia kortteja puissa. 
Siispä tuumasta toimeen jokainen oppilaspari otti yhden paketin ja lähti etsimään löytyisikö puista täsmälleen samanmuotoista pakettikorttia kuin se, joka paketeissa oli kiinni. Kun samanmuotoinen pakettikortti löytyi, tuli oppilas kertomaan pakettiin kirjoitettavan nimen minulle ja sai lähteä etsimään nimeä seuraavaan pakettiin.
Osa korteista oli helppoja, koska kortin saattoi etsiä värin avulla, mutta joissain paketeissa korttien väri oli eri vaikka muoto olikin sama.

Sattuipa eräällä retkellä niinkin, että tonttujen pikkuapulaiset löysivät
nimettömän lahjakorin. Vähän myöhemmin joku ryhmästä hoksasi, että
koriin kuuluu kortti, jossa lukee ryhmän nimi.
Olihan siinä pohtiminen saako korissa olevan käärön aukaista nyt vai
pitäisikö se säästää jouluun? Päädyimme aukaisemaan sen retken
päätteeksi ja sieltä löytyi piparit kiitosten kera.


3. työpiste

Lahjanaru/tutustutaan metriin

Oletteko huomanneet mitä noista kaikista lahjapaketeista puuttui? No, tietenkin pakettinaru! 

Annetaan jokaiselle lapselle metrin mittainen lahjanaru, kerrotaan, että narun pituus on metri. Kokeillaan voitaisiinko laittaa itsemme pakettiin sillä narulla. Voiko narun laittaa vatsan päälle rusettiin? Kenelle tällaisen lahjan voisi antaa? Lahjan ei aina tarvitse olla mikään tavara: isovanhemmille voi antaa lahjaksi päivän viettämisen sinun kanssasi tai äidille ja isälle voit antaa lahjakortin, jossa lupaat viedä roskat, imuroida, täyttää tiskikoneen tai jotakin muuta mikä auttaa ja ilahduttaa vanhempia.

Etsi metsästä asioita, jotka ovat lyhyempiä kuin metri? Mitkä asiat ovat pidempiä kuin metri? Löydätkö jotain täsmälleen metrin mittaista?
Oppilaat lähtevät mittaamaan lähiympäristöstä löytyviä asioita.

Isompien oppilaiden kanssa voidaan työpajan lopuksi muistutella mieleen kuinka monta senttimetriä on yksi metri. Entä jos lahjanarun taittaa kahtia? Kuinka pitkä se silloin on? Entä jos kahtia taitetun narun taittaa vielä kahtia? Eli voidaan muuntaa metrejä senttimetreiksi ja puhua metrin murto-osista.


Koulun emäntätonttu oli keittänyt ekaluokkalaisille riisipuuron, joka
maistui metsässä paremmalle kuin mikään puuro ikinä. Useimmille
oppilaille maistuikin useampi lautasellinen puuroa. Jokaisella oppilaalla
oli mukanaan oma lautanen ja lusikka.

Kun kaikki oppilaat ovat kiertäneet kaikilla työpisteillä, on tonttuapulaisilla varmasti niin nälkä, että on tarpeen pitää evästauko. 


Nokipannussa lämpesivät kaakaot ja jokaiselle avuliaalle pikku-
tontulle oli lisäksi tarjolla pipari.

Evästauon jälkeen, kun kaikki ovat kerääntyneen samaan paikkaan, huomaa toinen johtajatontuista, että puunoksalle on kiinnitetty kirje! Avataan kirje ja luetaan se ääneen (joku oppilaista voi lukea).

”Arvoisa johtajatonttu!

Tervetuloa tonttulan yhteiseen joulujuhlaan tämän viikon lauantaina!
Pukukoodi: juhlatonttu.
Terveisin tonttujen juhlakomitea”

3. luokkalaisten kirje oli kirjoitettu englanniksi, joten
kielitaitoakin päästiin harjoittamaan.

Apua, millainen on tontun juhla-asu?? Miten juhlaan pitäisi pukeutua? Johtajatonttu kaivaa esille vaatteet, jotka hänellä on mukanaan (kolme eri väristä lakkia, kolme kaulaliinaa ja kolmet lapaset). Lapset saavat ehdottaa miten johtajatontun pitäisi pukeutua. Johtajatonttu pukeutuu lasten ohjeiden mukaan, mutta mikään asukombinaatio ei tonttua miellytä ja pohditaan vieläkö voidaan pukeutua eri tavalla.




Joku tontuista voi ottaa iPadilla aina kuvan, kun tonttu on vaihtanut vaatteet. Tehdään niin monta asukombinaatiota kuin oppilaat keksivät (kaikki 18 ei tarvitse keksiä). Lopulta tonttu on tyytyväinen ja toteaa päällään olevan yhdistelmän olevan hienoin ja kiittää lapsia avusta. 

-------------

Tonttupolun varrelta löytyi kuvaukset joulutontusta, kotitontusta, talli-
tontusta, riihitontusta, myllytontusta ja saunatontusta. Tekstit oli laadittu
Mauri Kunnaksen Suuren tonttukirjan pohjalta.

Muutamat ryhmät olivat niin isoja, että päätimme jakaa ryhmän kahteen osaan. Silloin se puolikas ryhmästä, joka ei työskennellyt meidän kanssamme matikkajuttujen parissa, lähti tonttupolulle. Tonttupolulle lähtijät saivat mukaansa kuuden tontun rivin. Tonttupolulla heidän piti seurata puihin kiinnitettyjä merkkejä ja aina silloin tällöin tuli polulla vastaan kortti, jossa oli kuvaus jostakin tontusta. Luettuaan yhdessä kuvauksen tontusta, ryhmä päätteli tekstin perusteella kuka heidän mukaansa saamista tontuista oli se, jota tekstissä oli kuvailtu. 

Lähipuista löytyivät vihjeet siitä missä huoneessa kukin tonttu asuu.

Tonttupolun viimeisellä pisteeltä oppilaat löysivät kortit, joissa oli tonttujen kuvat ja nimet. Tästä saattoi tarkistaa, olivatko oppilaat päätelleet tonttujen henkilöllisyydet oikien. Lisäksi maahan oli rakennettu kepeistä tonttujen talo. Lähipuihin oli kiinnitetty vihjeitä siitä, missä huoneessa kukin tonttu asuisi. Oppilaat kiersivät lukemassa vihjeet ja sijoittivat tontut taloon niin, että kaikki lähipuista löytyvät vihjeet pitivät paikkansa. Jos haluat tulostaa itsellesi tonttupolun tonttujen kuvaukset sekä vihjeet tonttujen asuttamista varten, löydät ne täältä.


Koululla oppilaat vielä palasivat tontun vaateongelmiin ja värittivät monisteeseen kaikki annetuilla vaatteilla toteutettavat vaihtoehdot. Monisteen tontut on kopioitu Papunetistä ja monisteen löydät täältä.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Istun pimeässä luokassa yksin odottamassa eskareita ja mietin, miten joku on näon ihanan keksinyt. Mahtavaa!

Elina

Titta kirjoitti...

Voi miten ihana retki, aivan olin ajatuksin mukana ��