perjantai 9. marraskuuta 2018

Monikertoja ja kertolaskuja ulkoluokassa

Minulla on ollut syksyllä antoisa tilaisuus päästä touhuamaan metsään myös muiden kuin omien oppilaideni kanssa. Koska koulumme toimii väistötiloissa eikä käsityöluokkia omalta koululta löyty, päädyttiin tänä vuonna  jaksomalliin käsityöopetuksessa. Oppilailla on syksyllä ja keväällä kuuden viikon jakso, jonka aikana yksi päivä viikosta on pelkkää käsityötä. En opeta itse käsitöitä luokalleni, joten olen nuo kässäpäivät jouten ja ulkoluokkailulle suopea esimieheni sijoitti minut käsityöjakson ajaksi ulkoluokka-resurssiopeksi. Lisäksi Espoon Matikkamaan kehittäjäopettajan roolissa olen käynyt pitämässä myös muilla kouluilla metsämatikkaa eri oppilasryhmille. Olen siis saanut retkeillä metsässä joka viikko! 
Retket on suunniteltu yhdessä luokanopettajien kanssa ja jokaiselle retkellä minun vastuulleni on tullut päivän matikkaosuudet pitäminen. Kertolaskut ovat olleet monella ryhmällä ajankohtaisia, joten  niitä on harjoiteltu monella eri tavalla. Tähän blogiin päätinkin kirjoitella ulos soveltuvia harjoituksia kertolaskuihin.



Lukujonot, kehorytmit ja kopittelut

Jokainen ulkoluokka-kerta on aloitettu aina jollakin lukujonotaitoja harjoittavalla leikillä. Pienempien kanssa olemme tehneet lukujonoja kehorytmien avulla. Esimerkiksi siten, että olemme seisseet piirissä ja tömistäneet oikealla ja vasemmalla jalalla "yksi, kaksi" ja sanoneet kovalla äänellä "kolme" taputtaessamme kädet yhteen, siitä lukujono on jatkunut tömp, tömp "neljä, viisi" ja taputuksesta on taas huudettu "kuusi" jne. Tällä tavoin olemme ryhmästä riippuen edenneet 50:en tai 100:an.
Kun valitun luvun monikerrat on treenattu kehorytmeillä, on yleensä lähtenyt keppi tms. kiertämään ja kerrattu vielä äskeiset monikerrat piirissä kepin kiertäessä "3, 6, 9, 12 jne.".

Oppilaita motivoiva simppelileikki on myös ollut sokkoleikki, jossa yksi lapsi tulee piirin keskelle silmät kiinni, pyörii ja pysähtyy osoittamaan jotakuta. Se lapsi, jota osoitetaan, sanoo esim. 3 (jos harjoitellaan kolmen monikertoja), hänestä seuraava 6, seuraava 9 jne. kunnes päästään sovittuun lukuun esim. kymmenkertaiseen eli se lapsi, joka sanoo 30, on seuraava sokko keskellä.

Keskittymistä vaativa peli on myös leikki, jossa leikkijät ovat polvillaan maassa (tämä on kuivankelin leikki) ja kädet ovat edessä maassa. Laitetaan kädet ristiin vieressä olevien leikkijöiden kanssa. Opettaja aloittaa läpsäyttämällä maata ja sanomalla 3, seuraava käsi läpsäyttää ja sanoo 6 jne. Se käsi, joka läpäyttää tasakympin (esim. 30, 60, 90), menettää käden, eli siirtää sen selän taakse. Pelaaja, joka on menettänyt yhden käsen saa edelleen jatkaa toisella kädellä.
Halutessaan peliin voi lisätä säännön, jolla tuplaläpsäyksellä suunta vaihtuu.

Rakettihippa on myös aina toimiva. Hipan saadessa kiinni menee kiinni jäänyt kyykkyyn. Pelastaminen tapahtuu menemällä kyykkyyn kiinnijäänyttä vastapäätä ja "pallottelemalle" valitun luvun monikerran esim. 4, 8, 12 jne. kymmenkertaisen eli tässä tapauksessa 40:n kohdalla raketti räjähtää, oppilaat pomppaavat pystyyn ja jatkavat leikkiä.

Vipinää muurahaiskeossa riittää joka suuntaan, siitä huolimatta
törmäyksiä sattuu hyvin vähän, jos lainkaan..

Muurahaiskeko sopii hyvin liikuntatunnille! Luokka jaetaan neljään joukkueeseen, jokainen joukkue saa pelialueen yhden kulman kotipesäkseen. Pelialueen keskelle asetetaan ämpärillinen tennispalloja, kartioita tms. Vihellyksestä kaikki leikkijät saavat lähteä liikkeelle ja hakea pelialueen keskeltä yhden pallon/tötsän kerrallaan ja viedä omaan pesäänsä. Kun pallot/tötsät pelialueen keskeltä loppuvat, saa alkaa ryöstää toisten pesistä. Edelleen sääntönä on, että kädessä saa olla vain yksi tötsä kerrallaan. Kädestä ei saa repiä eikä pesää suojata. Peli päättyy opettajan sopivaksi katsomana aikana ja joukkueet laskevat pistesaldon. Jokaisesta pallosta/tötsästä saa sovitun pistemäärän, jos harjoitellaan kolmen monikertoja saa kaikista palloista kolme pistettä. Jos leikissä käytetään haetaan eri värisiä kartioita, annetaan pelin päättyessä eri väreille eri arvot esim. punaisista kartioista 3 pistettä ja sinisistä 4. Näin jännitys säilyy loppuun asti, kun se joukkue, jolla on eniten kartioita, ei välttämättä voita.

Kertolaskun käsite


"Me ollaan nyt haettu kolme kertaa neljä lehteä eli
3 x 4 = 12."

Kertolaskun käsitettä harjoittelimme siten, että pyysin oppilaita hakemaan alustalleen neljä puun lehteä. Seuraavaksi haettiin samalle alustalle uudelleen neljä puun lehteä. 
"Kuinka monta kertaa olet nyt hakenut neljä lehteä?" 
"Olet kaksi kertaa hakenut neljä lehteä eli kaksi kertaa neljä lehteä."
"Hae vielä yhden kerran neljä lehteä. Kuinka monta kertaa nyt olet hakenut lehtiä?"
"Olet hakenut kolme kertaa neljä lehteä eli kolme kertaa neljä. Kuinka monta lehteä sinulla nyt on?"


Oppilas pari heitti kahta noppaa, jotka määrittivät rakennettavan
kertolaskun. Lopuksi parien rakentamia kertolaskuja tutkittiin
myös yhdessä ja keksittiin niistä yhteen-, kerto- ja sisältöjakolaskut.

Kertolaskun käsitettä harjoiteltiin rakentamalla alustoille erilaisia kertolaskuja ja oppilaat kertoivat sekä yhteenlaskuna että kertolaskuna rakennetut laskut, lisäksi tutkimme jo sisältöjakolaskuakin. "Kuinka monta kertaa neljä sisältyy kahdeksaan?"

Kertolaskun käsitteen harjoitteluun sopi hyvin myös pikalukuhippa kuvakorteilla, joissa oli kuvana jokin kertolasku. Hipan saadessa kiinni hippa ja kiinnijäänyt paljastivat korttinsa ja pyrkivät mahdollisimman nopeasti nimeämään kaverin kortissa olevan kertolaskun. Nopeammin kertolaskun nimennyt voitti kortin itselleen ja opettajan pussista sai uuden kortin, jolla pelata. 

Monikertoja ja taktikointia

Viime keväänä sain käyttööni suuren satamaton, josta on ollut iloa useamman ryhmän kanssa. Nyt syksyllä matolla on pelattu monikerroilla neljän suoraa. Jokaisella joukkueella on oman väriset 10 kartiota ja 10 sivuinen noppa. Joukkue heittää noppaa ja peittää 100-matolta jonkin nopan osoittaman luvun monikerran. Tavoitteena on saada matolle neljän suora. Mikäli joukkue saa neljän suoran, saavat he poistaa jonkin toisen joukkueen tötsän pelilaudalta (huom! neljän suorassa olevaa tötsää ei saa poistaa, ne ovat turvassa). Peliä pelataan kunnes tötsät loppuvat.
Pienimmät pelaajat pelaavat vain omaa peliään, mutta isommat pelaavat tätä peliä taktikoiden ja osaavat katsoa myös muiden suoria ja pyrkivät estämään niitä.



Drillaukseen sopivia leikkejä

Jos kertolaskun käsite on oppilailla hallussa ja kertotaulujakin on opeteltu, niin lopulta tarvitaan vain paljon drillaista, jotta kertolaskut opitaan ulkoa. Näitäkin pelejä on kiva harjoitella pelaten.

Piilotulo-pelissä pari heitti kahta noppaa ja oppilaiden tehtävänä oli mahdollisimman nopeasti sanoa noppien osoittama kertolasku, mutta kertolasku muodostettiinkin luvuista, jotka olivat nopissa maata vasten. Eli ensin piti nopeasti muistaa eri lukujen seiskaparit, sen jälkeen muodostaa niistä kertolasku ja vielä laskea lasku.

"Tämä olikin helppo: viiden alla on kakkonen ja kakkosen
alla viitonen, eli viisi kertaa kaksi on yhtä suuri kuin
kymmenen!"

Suomen Ladun ja Ulko-opet ry:n kehittämä pihaversio Kimble-lautapelistä soveltuu myös hyvin drillaamiseen. Kartioista muodostettiin pihalle "pelilauta" ja jokaisella joukkueella oli vanne pelimerkkinä. Joukkueesta yksi toimi kyselijänä (kyselijää on hyvä vaihtaa esim. viiden kysymyksen välein), hänellä oli kädessään kertolaskulappu. Kyselijä kysyi omalta joukkueeltaan kertolaskun ja jos vastaus oli oikein, vastaaja juoksi siirtämään pelimerkkiä eli vannetta yhden kartion eteenpäin ja juoksi pelilaudan ympäri. Sen jälkeen esitettiin uusi lasku ja taas siirrettiin pelimerkkiä sekä juostiin pelilaudan ympäri. Vauhdikas peli vaati kertolaskujen ulkoa osaamista ja paljon juoksemista. Väärästä vastauksesta juostiin sakkokierros pelilaudan ympäri. Ensimmäisenä kotipesään päässyt joukkue voitti.
Suomen Ladun ohjeet pihakimbleen löydät täältä, meidän käyttämässämme versiossa heitto oli korvattu laskutehtävällä.


Pihakimble innosti jälleen kerran oppilaita!

Parhaan palautteen antoi eräs puolituinen, joka tuli metsämatikkapäivän päätteeksi halaamaan minua ja kertomaan, että toivoisi heillä olevan tällaista joka päivä! 😍



1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos! Monta hyvää ideaa meillekin väistötiloissa opiskeleville liikuntasalittomille kyläkoululaisille! Kimbleä sopivasti pelattiinkin jo heitoilla, tästä on hyvä jatkaa.