lauantai 18. maaliskuuta 2017

Pohdintoja kirjatilausten tiimellyksessä..

Kirjatilauksia suunnitellaan paraikaa kaikissa kouluissa. Itsekin olen selannut matikankirjoja ja pohtinut minkä kirjasarjan otan (kun VaNea ei 5.-6. luokille ole) vai otanko ollenkaan..

Toiminnallisuuden lisääntyessä moni opettaja pohtii tarvitaanko kirjoja lainkaan. Voisiko kirjat jättää ekaluokan syksyllä tilaamatta? Minä olen vanettanut vuosien varrella sekä toisen kustantajan oppikirjan kanssa (koska määräaikaisena minulla ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa kirjatilauksiin), yhden vuoden kirjattomana sekä vane-kirjan kanssa. Muiden kustantajien kirjojen kanssa vanettaminen oli työlästä, oppikirjat kun porhalsivat eteenpäin aivan erilaisella tahdilla kuin vane, eivätkä kirjan tehtävät ja malli tukeneet oppilaille opettamaani. Silloin tuntuikin, että oppikirjoihin sijoitetut rahat menivät hukkaan, kun jouduin valmistamaan itse vanetukseen sopivaa lisämateriaalia oppilaille.

Kirjaton vuosi oli stressittömämpi, koska minun ei tarvinnut huolehtia köyhän kunnan vähienkin rahojen tuhlaamisesta puolityhjiksi jääneisiin kirjoihin. Toisaalta vanen työllistäessä opettajaa muutenkin perinteisiä menetelmiä enemmän piti minun lisäksi vielä valmistaa oppilaille vane-henkistä materiaalia kotitehtäviä ym. kynäpaperitehtäviä varten.

Vaikka toiminnallisuus alkuopetuksessa korostuu, tarvitaan alkuopetuksessa
myös abstraktion tien kolmannen saaren harjoituksia. Menetelmän oma oppi-
materiaali tarjoaa esim. opittujen laskustrategioiden harjoitteluun sopivia tehtä-
väsarjoja. Netistä löytyvät tehtäväsarjat harvemmin on laadittu siten, että niissä
voi hyödyntää vaikkapa tuplia ja melkein tuplia tai niistä löytyy analogioita.


Vaikka alkuopetuksessa toiminnalliset työtavat korostustavat eikä kirjallisilla tehtävillä ole niin suurta roolia kuin ylemmillä luokilla, tarvitaan alkuopetuksessa niitäkin. Opettajan tienviitan monisteet ovat oiva apu, mutta eivät yksin riitä oppilaan kirjallisiksi tehtäviksi, sillä laskurutiiniakin pitää saada alkuopetuksessa. Toki netistä löytyy tehtäväsarjoja, mutta niissä hyvin harvoin on huomioitu esimerkiksi analogioita. Itse ei mitenkään jaksa kaikkea tehdä ja miksi tehdäkään, kun ne valmiit ja loppuun asti mietityt tehtäväsarjat löytyvät menetelmän mukaisesti oppikirjasta.

Kirjattomuutta harkitessa kannattaa pohtia myös seuraavia kysymyksiä:
- Miten monistettava materiaali kulkee kodin ja koulun väliä? 
- Miten monisteita säilytetään, jotta ne pysyvät tallessa ja siisteinä?
- Kuinka iso paketti kopioitua materiaalia oppilaalle annetaan kerrallaan?

- Mistä kokoat monistettavan materiaalin? 
- Riittääkö aika omien monisteiden tekoon?

Tänä vuonna olen 4.-5. yhdysluokassa työskennellyt kopioidun 4. luokan vane-materiaalin kanssa ja näiden monistevihkosten jatkuva katoaminen ja tuhoutuminen repun pohjalla on ollut iso ongelma joillain oppilailla. Oppikirja ei katoa niin helposti kuin monisteet tuppaavat tekemään.

Vihkosta oppilaan oma työkirja? 
Itse arvostan vihkotyötä, mutta vihkotyö vie paljon aikaa. Jos kaikki tehtävät kirjoitetaan ja piirretään itse vihkoon, vie se paljon aikaa myös isommilta oppilaita, saati sitten pieniltä. Eli toistojen määrä jää vähäiseksi… Vai liimaavatko oppilaat vihkoon sinun laatimiasi tehtävälappuja? Liimataanko matikan tunneilla paperia paperin päälle? Pieni viherpiipertäjä minussa herää…


Tutustuttaessa lukualueeseen 0-1000 teimme inventaarion koulumme
toimistotarvikevarastoon. Tunnin lopuksi tarkastelimme asiaa kirjasta,
jossa myöskin laskettiin vihko- ja klemmaripakkauksia eli sama
teema löytyi niin toiminnasta kuin oppimateriaalista.

Viime vuosi oli ihana, 3. luokka vanettaen vaati paljon työtä, mutta minulla oli kirja! Ensimmäistä kertaa pääsin vanettamaan oppikirjan kanssa! Olihan se mahtavaa! Ensin opiskeltiin asia toiminnallisesti abstraktion tietä kulkien ja sen jälkeen kirjasta löytyi harjoitus, joka täydensi opitun asian.  Aiemmin olin aina saanut tuskailla oppikirjan kanssa, nyt opetus ja oppikirja kulkivat käsi kädessä. Oppikirjan kuvitus palautti oppilaalle mieleen juuri tehdyn toiminnallisen harjoituksen ja oppilaan oli helppo siirtyä abstraktion tien viimeiselle saarelle ja tuottaa kirjallisesti opittu asia näkyviin.

Matematiikkaa 1a:n liitteisiin kuuluu mm. lapsikortit, joita käytetään vanettaessa
jatkuvasti erilaisten harjoitusten tekemiseen.

Näiden kokemusten jälkeen, en jättäisi  menetelmän mukaista oppikirjaa tilaamatta, en edes ekaluokan syksyllä. Ekaluokan syksylläkin tarvitaan kirjallisia harjoituksia tukemaan oppimista ja toisaalta opitaan rutiineja myöhempää opiskelutaivalta varten. Ekaluokan syksyn oppikirjan mukana tulee myös melkoinen määrä materiaalia, jota tarvitaan 1.-3. luokilla kuten lapsikortit, Tossu-pelikortit (pistekortit), sinipunakiekot, mosaiikkipaloja ja opetusrahoja. Etenkin lapsikortteja tarvitaan vanetettaessa hyvin usein. Sitkeästi tuntuu myös elävän uskomus siitä, että Matematiikkaa-sarjan oppikirjat olisivat kalliimpia kuin muut kirjat. Itse asiassa vane-kirjat ovat samanhintaisia tai muutamissa tapauksissa jopa halvempia kuin isojen kustantamoiden matematiikan oppikirjat.

Näille kirjoille toivottavasti
saadaan jatkoa ja vanetus pääsee
jatkumaan ylemmilläkin luokilla.


Oppikirjan tilaamista ja kirjattomuutta pohtiessa kannattaa myös muistaa, että Varga-Neményi ry kustantaa itse Matematiikkaa-oppikirjasarjan. Oppikirjamyynnillä rahoitetaan uusien oppikirjojen kustantaminen. Esimerkiksi parhaillaan olemme aloittelemassa 4. luokan oppimateriaalin suomalaistamista, kyseessä ei ole ihan pikkujuttu ja siihen tarvitaan myös rahoitusta. Uusien oppimateriaalien työstäminen rahoitetaan oppikirjamyynnillä. Eli tilaamalla menetelmän mukaiset oppikirjat varmistat, että tulevaisuudessa sinulla mahdollisuus vanettaa kolmannen luokan jälkeenkin!


Oppikirjatuloilla rahoitetaan myös muu Varga-Neményi ry:n toiminta eli esimerkiksi maksuttomat kesäseminaarit, vargajaiset ja kertauspäivät. Kesän 2017 kesäseminaari järjestetään muuten Kokkolassa, olethan merkinnyt sen jo kalenteriin? Tavataan siellä!





P.S. Mihin sitten itse päädyin isojen oppilaiden kanssa, kun vane-kirjoja ei 5.-6. luokille ole? Kaikkien pohdintojen jälkeen päädyin tilaamaan ensi vuodeksi Neeviikuu-oppikirjat sekä yhdysluokkani vitosille että kutosille. Neeviikuu näyttää seuraavan melko hyvin Espoon opsia vuosiluokkien osalta. Oppikirjasta löytyy VaNe-henkisiä tehtäviä ja oppikirjan layout tuntuu muutenkin vane-open makuun sopivalta. Kovin isolla lukualueella tässäkin kirjasarjassa touhutaan, mutta mikään ei estä hyppäämästä yli 5. luokalla jaksoa, jossa lasketaan miljoonilla. Opettajan opasta materiaaliin en ole nähnyt, joten sen osalta on paha arvioida onko sekin VaNe-henkinen. Uskon, että Neeviikuu-oppikirjan kanssa voimme vanettaa läpi viidennen ja kuudennen luokan, paljon työtä toisen kustantajan kirjan kanssa vanettaminen tietenkin tulee aiheuttamaan, mutta rohkeasti kohti uusia haasteita! J

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Moi Anniina!

Mainitsit jossain kirjoituksessasi käyttäväsi kuvia Teacherspayteachers.com sivustosta. Olen yrittänyt ladata tiedostoja sivustosta, onnistumatta. Oliko sinulla ongelmia tiedostojen lataamisessa? Tulee vain tieto ettei sivustoa ole olemassa...

Kiitos jos jaksat vastata?

Jonna

Anniina-ope kirjoitti...

Hei,
kyllä ongelmia on ollut! Kesän aikana olen yrittänyt ladata tiedostoja, mutta vain satunnaiset tiedostot saan ladattua. En oikein tiedä missä on vika, mutta ilmeisesti ei sitten minun tietokoneessani, jos sinullakin on ollut ongelmia.