sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Satuja (ja vähän Sibeliusta..)


Ystävänsä Walter von Konovin kanssa nuori Sibelius teki kouluaikoina satunäytelmiä, joihin hän sävelsi musiikkia. Sibeliuksen kouluaikaisista harrastuksista innostuneena mekin teimme kuunnelmia, joihin taitojemme mukaan yhdistimme soittimia ja musiikkia.

Teimme kuunnelmaprojektin yleis- ja erityiopetuksen yhteistyönä, kahden luokan oppilaat jaettiin neljään 8-9 oppilaan pienryhmään työskentelemään. Päädyimme toteuttamaan kuunnelmina kaksi perinteistä satua: Punahilkan ja Prinsessa Ruususen. Molemmista toteutettiin kaksi erilaista versiota.

Ennen varsinaisen kuunnelmaprojektin alkamista äidinkielen/suomi2-tunneilla tutustuttiin punahilkka- ja ruusunen-satuihin. Harjoittelimme satujen ääneenlukemista ja eläytymistä, sekä teimme perinteisen vastaa kysymyksiin-luetun ymmärtämisen tehtävän punahilkasta. Prinsessa Ruususen kohdalla annoin oppilaille tehtäväksi tehdä itse luetun ymmärtämisen kysymyksiä sadusta, seuraavalla tunnilla joku toinen oppilas vastasi kirjallisesti luokkatoverinsa tekemiin kysymyksiin. Tässä tehtävässä huomasi selvästi, kuka todella ymmärsi lukemaansa.

Koska olemme viime viikkoina kerranneet lauseisiin liittyviä sääntöjä teimme Prinsessa Ruusunen sadun pohjalta myös harjoituksen, jossa oppilaat etsivät käytävältä alla olevassa kuvassa olevia lauseita. Löydettyään lauseen oppilas luki sen huolellisesti, painoi mieleensä ja tuli luokkaan kirjoittamaan lauseen oikein vihkoonsa huomioiden sanavälit, isot kirjaimet ja lopetusmerkit. Lauseita oli käytävällä kaiken kaikkiaan kymmenkunta.


Varsinaiseen kuunnelman tekoon käytettiin kaksi kaksoistuntia, joihin sisältyi suunnittelu, harjoittelu ja nauhoitus. Minulla ei ollut riittävästi aikaa etsiä sopivaa ilmaista äänitysohjelmaa iPadille, joten äänitimme (eli videoimme) kuunnelmat iPadin videokameralla. Valmiit leikkeet yhdistimme iMoviella ja lisäsimme vielä muutamia äänitehosteita mukaan. Varmasti näppärämpiäkin ohjelmia olisi tarjolla, mutta tällä kertaa tyydyimme ajan puutteessa tähän vaihtoehtoon.

Oma ryhmäni toteutti Prinsessa Ruususesta runomuotoisen kuunnelman, johon liitimme laulua ja muutamia ääniä. Runomuotoinen teksti Prinsessa Ruususesta löytyi Nukketeatteri Sampon julkaisemasta Esitys alkaa!-vihkosesta
Muut ryhmät toteuttivat perinteisen version Prinsessa Ruususesta ja Punahilkasta sekä Timo Parvelan Ella ja kadonnut karttakeppi kirjasta löytyvän modernin version punahilkasta.

Esitys alkaa!-vihkosesta löytyy käsikirjoituksia moniin perinteisiin
satuihin.



Samoissa pienryhmissä toteutimme myös kuvaamataidon tunnilla ruutusuurennoksen ryhmätyönä. Jokainen ryhmä sai omaan satuunsa liittyvän kuvan, joka oli paloiteltu. 

Netistä ladatut kuvat, joita käytimme ruutusuurennoksen
mallikuvina.

Myös oma poikatiimini, jonka kanssa teimme kuunnelman, innostui prinsessa Ruusunen-ruutusuurennoksesta, vaikka aluksi pojilta meinasi tulla nurinaa hempeästä aiheesta.



Mutta lopputulos oli paljon parempi kuin olin aavistanutkaan. Ja pojat innostuivat tekemään omaa osuuttaan, jokainen valitsi itselleen sopivan palan ja jos oma osuus ei vaatinut niin paljoa tarkkaa näpertämistä keskittyneesti oppilaat värittivät vahaliiduila oman palansa.


Kuvasarja on Pinterest löytö.

Satujakson päätteeksi oppilaat saivat läksyksi kertoa kotona vanhemmilleen Punahilkka- tai Prinsessa Ruusunen sadun omin sanoin joko suomeksi tai omalla äidinkielellään. Toisena läksynä oppilailla oli kirjoittaa omin sanoin viikon aikana mahdollisimman huolellisesti Punahilkka- tai Prinsessa Ruusunen tarina kuvasarjan avulla.

Kuvat on poimittu netin värityskuvista.




1 kommentti:

Mare kirjoitti...

Olipa mukava tuntikehys jälleen.