perjantai 6. marraskuuta 2015

Aarresaaren kartta, viikot 4-5


Kirjan kannet

Mitä tietoja kirjan kansista löytyy? Miten kirjan kannet on kuvitettu? Tällaisia asioita oppilaat pohtivat Aarresaari-jakson lopulla valmistautuessaan kirjan kansien suunnitteluun. Jokainen teki omaan satukirjaansa kannet. Oppilaat kuvittivat niin etu- kuin takakannenkin, unohmatta takakannen lyhyttä juonikuvausta.

Värikkäitä kansia jos jonkinlaisia syntyi kirjoillemme!

iMovie-traileri

Kun itse aarresaari, sen kartta ja lopulta myös tarina olivat valmiita, kuvasi jokainen pari iPadilla iMovie-ohjelman avulla oman satutrailerin. iMovie on helppo käyttöinen ja nopeasti oppilaat oppivat käyttämään ohjelmaa. Jokainen pari pohti ensin tarinansa tärkeimmät juonikäänteet loppuratkaisua paljastamatta, kirjasi ne iMovie-trailerin "väliotsikoiksi" ja sen jälkeen kuvattiin itse traileri. 
Muutamat parit halusivat liittää traileriinsa netistä otettuja kuvia, joten samalla tuli hyvää keskustelua tekijänoikeuksista ja lähdeviitteistä.

Ruutupienennös

Oppilaiden piirtämät aarrekartat olivat isoja, noin 50cm halkaisijaltaan, joten aarrekarttaa piirtäessä oppilaat saattoivat piirtää kartalle miniatyyrisaarensa sellaisenaan saman kokoisena. 
Mittakaavaa ja pienentämistä tutkimme ruutupienennös tehtävän avulla. Isot aarrekartat oli ruudutettu jo alunalkaen (ruudut n. 3cm x 3cm). Nyt oppilaat tekivät pieni ruutuiselle paperille saman ruudukon ja pienensi kartan pieneen ruudukkoon.
Tehtävä tuntui aluksi oppilaita kovin vaikealta, mutta kun etsimme aluksi tiettyjen paikkojen "koordinaatit" ja merkitsimme ne pienelle kartalle, alkoi homma luistaa paremmin.

Pieniruutuisella paperilla oleva pienennös kartasta.

Alkuperäinen kartta oli n. 50cm halkaisijaltaan.



Kirjanjulkistajaisjuhlat ja tapakasvatusta

Projektimme päättyi kirjanjulkistajaisjuhliin, joihin valmistimme viralliset kutsut. Samalla opettelelimme hyviä käytöstapoja ja etikettiä. Keskustelimme siitä, miten erilaisiin tilaisuuksiin tulee pukeutua. Oman juhlamme pukukoodiksi valitsimme "smart casualin" eli pukeuduimme hieman arkista siistimpiin vaatteisiin, opekin oli koko päivän mekossa ja korkkareissa juhlan kunniaksi :)
Erityisopettajamme, jonka myös kutsuimme juhlaan, ei päässyt koulutuksen takia tulemaan, mutta häneltä saimme kirjeen, jossa meitä kiitettiin kutsusta ja onniteltiin kirjan julkaisemisesta. Samalla tuli hyvä tilaisuus keskustella myös miten kutsuun vastataan.

Kutsuja suunnitellessamme otimme mallia Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton kutsuista ja kirjoitimme omiin
juhliimme sopivat kutsut. Kutsuimme juhliimme muutamia oppilaidemme opettajia ja lisäksi jokainen vei kutsun
kotiin. Kotiin viety kutsu oli ensisijaisesti oppilaalle itselleen, mutta myös vanhemmat toivotettiin tervetulleiksi mikäi
he halusivat tulla katsomaan tuotoksiamme.
Itse kirjanjulkistajaistilaisuuteen valitsimme oppilaille rooleja. Kaksi oppilasta toimi juhlan isäntänä ja emäntänä kätellen jokaisen vieraan ovella ja toivottaen heidät tervetulleiksi. Toinen pari valjakko toimi juontajina ja kuulutti jokaisen trailerin tekijöineen. Lisäksi viisi oppilasta toimi tarjoilijoina.


Jännityksellä seurasimme satu-trailereita :)



Kun trailerit oli katsottu, pääsivät tarjoilijat töihin ja he kiersivät vieraiden joukossa tarjottimineen jakaen kaikille pommac-lasit. Sitten kohotimmekin maljan kuukauden mittaiselle Aarresaari-projektillemme, uunituoreille Aarresaari-kirjoille, satutrailereille ja tietenkin taitaville satujen kirjoittajille! 

Lopuksi päästiin kilistelemään onnistuneen projektin päätteeksi.

Juhlan lopussa oli oppilailla aikaa katsella toistensa aarresaaria, niiden karttoja ja hypistellä uunituoreita satukirjoja. Oman luokkamme lisäksi juhlaamme osallistui rehtori, oppilaideni englannin opettaja sekä kuusi huoltajaa. Eli melkoisen porukan saimme kokoon!
Kirjanjulkistajaisjuhlien päätteeksi oppilaat esittelivät omia projektejaan toisilleen.

Nyt ei ole jäljellä Aarresaari-projektista muuta kuin itsearviointi. Tein oppilailleni GoogleFormsilla ja oppilaat vastaavat itsearviointilomakkeeseen iPadilla.

Itsearvioinnissa oppilaat arvioivat Aarresaari-miniatyyria, karttaa, iMovie-traileria ja parityös-
kentelyä asteikolla 1-5. Omin sanoin jokainen pohti, missä onnistui parhaiten ja mihin asiaan
olisi voinut panostaa vielä paremmin. Lopuksi oppilaat arvioivat projektin kokonaisuutena ja
antoivat itselleen kouluarvosanan asteikolla 4-10. Täytyy todeta, että 3. luokkalaiset osasivat
erittäin hienosti pohtia omaa työskentelyään ja arvioida sitä, omat arvioni eivät juuri olisi oppi-
laiden omista poikenneet.

Jos haluat lukea koko Aarresaari-kokonaisuuden alusta alkaen, löydät sen täältä.


2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Onnea opelle hienosta projektista!

Anniina-ope kirjoitti...

Kiitos!
Tämä oli kiva projekti, vaikka välillä pohdin mihin olen hulivilieni kanssa ryhtynyt :)
Muksut tekivät ison työn ja ihan syystä olivat siitä tänään ylpeitä!