keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Ammattikirjallisuutta

Siivoilin syysloman ratoksi kirjahyllyä ja huomasin tänäkin vuonna hankkineeni aika monta ammattikirjallisuudeksi laskettavaa teosta. Tässä muutamia poimintoja, jotka voisivat kiinnostaa muitakin opettajia.


Uusin hankintani on Henna ja Matti Tampion Ulos oppimaan-kirja. Kirja sisältää yhden ulkotuntisuunnitelman vuoden jokaiselle viikolla. Tuntisuunnitelmia löytyy matematiikkaan ja äidinkieleen sekä erilaisiin teemoihin esim. Aleksis Kiven päivä, ystävänpäivä, pääsiäinen, Eurooppa-päivä. Kokonaisuuksia voi helposti soveltaa kaikille alakoulun luokille. Vaikken ideoita ja kokonaisuuksia ei suoraan kopioisikaan omaan opetukseen, muistutti kirja minulle jälleen kerran ettei ulkotuntien suunnitteleminen loppujen lopuksi niin kovin paljon enempää vaadi kuin sisällä toimiminen. Ulos oppimaan ja liikkumaan! Suosittelen, sekä kirjaa että luokkansa ulkoistamista! :)


Viime talven aikana osallistuin Lapin Yliopistolla musiikin-täydennyskoulutuskokonaisuuteen, jonka anti oli loistava. Kursseja pitivät Markku Kaikkonen, Kaarlo Uusitalo ja Esa Lamponen, jotka olivat kaikki erinomaisia ja innostavia kouluttajia. Näiden kurssien myötä omiin kokoelmiin tuli hankittua Kuvionuotit 1-kirja sekä Muskaripellen lauluja-vihkonen sekä cd. Kuvionuottien myötä olen oppinut säestämään kitaralla ja pianolla säestäminen on koko ajan työnalla. Muskaripellen lauluja-vihossa on uusia lastenlauluja, jotka sopivat hyvin myös alkuopetukseen.


Kuvataiteiden opetukseen on tullut vuoden aikana hankittua useampiakin teoksia. Thomas Wildgruberin Painting and Drawing in Waldorf School on kattava teos, joka ohjaa märällä märälle tekniikalla useita erilaisia töitä jokaiselle luokka-asteelle. Lisäksi kirjassa on myös ehdotuksia ja ohjeita piirustustöitä varten. 
Oma suhteeni vesiväreihin oli melko huono, kunnes aloitin steinerpedagogiikan perusopinnot. Miksi sitten en ole pitänyt vesiväreillä maalaamisesta? Luulen, ettei minulle ole koskaan varsinaisesti koulussa opetettu miten värejä käytetään. Valtaosa vesiväritöistä on ollut jonkin vahavärityön taustan laveerausta sinisellä. En ole osannut hallita värejä, joten yritykset oikeasti maalata jotain ovat olleet melkoisia pettymyksiä. Steinerpedagogiikan perusopinnoissa opimme erilaisia tekniikoita käyttää vesivärejä ja maalasimme paljon, laadukkaalle paperille ja laadukkailla Stockmarin nestemäisillä vesiväreillä, joten tuloskin oli ihan erilainen. Mitä opin? Ainakin sen, että opetan huolellisesti lasta käyttämään sivellintä ym. välineitä ja töiden on oltava riittävän yksinkertaisia.
Steinerkouluissa alkuopetuksessa ei yleensä maalata juurikaan mitään esittävää, koulukuntia on erilaisia, jotkut jopa maalaavat ensimmäisen vuoden vain yhdellä värillä. Lopputulos töissä ei ole tärkeä, vaan itse prosessi: keskittyminen maalaamiseen, väriin ja sen tunnelmaan (tai näin ainakin olen ymmärtänyt). 
Kattavassa perusteoksessa on sivuja 384 ja olen valinnut sen itselleni sopivaksi punaiseksi langaksi maalauksen opettamisessa. Sopii myös peruskoulun opettajan "maalaus-raamatuksi"!

Gösta Serlachiuksen taidemuseon julkaisema Virginien paletti-vihko ei ole hinnalla pilattu, taisi maksaa 2e. Vihossa esitellään kymmenkunta pääasiassa Albert Edelfeltin taideteosta. Jokaisesta teoksesta on muutamia tutkimustehtäviä, esim. teoksessa käytetyistä kylmistä ja lämpimistä väreistä. Lisäksi jokaisesta teoksesta on värityskuva. 
En ole päässyt vihkoa itse hyödyntämään, mutta taidehistorian opetukseen tämä on mukava lisä, eikä ole hinnalla pilattu!


Susien Brooksin Pieni taitelija-kirjat sisältävät molemmat kymmenkunta step-by-step-ohjetta kuinka piirtää ja maalata eläimiä ja ihmisiä. Mallina on aina jokin taideteos, jonka tyylin toteuttamiseen lukija opastetaan yksityiskohtaisin ohjein. Kirjoissa hyödynnetään tekniikoita monipuolisesti: piirretään, maalataan, askarrellaan. 
Näillä kirjoilla saa helposti täytettyä ison osan lukuvuoden kuvaamataidon tunneista, lisäksi tehtävät on helppo linkittää taidehistoriaan, koska jokainen tehtävä liittyy jonkun taitelijan teokseen. Mukana ovat esim. Leonardo Da Vinci, Pablo Picasso ja Henry Matisse.

-------------------------

Oletko sinä hankkinut ammattikirjallisuutta,
jota voisit suositella muillekin?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Me maalasimme vesiväreillä merimaisemat ekaluokkalaisten kanssa ja hienoja tuli. Olivat lapsetkin todella tyytyväisiä, kun tekivät oikeat "taulut".