lauantai 31. elokuuta 2013

Valokuvasuunnistusta ja palapelejä

Vietimme lauantaina 31.8. Kodin ja koulun-päivää liikunta- ja luontoteeman puitteissa. Koulun pihalla oli 11 erilaista toimintapistettä, joissa lapset vanhempineen kiersivät oman mielensä mukaan. Ohjelmassa oli tarkkuusheittoa, polttopalloa, jälkien tunnistusta jne. Minun rastillani aiheena oli valokuvasuunnistus.

Koska suunnistamassa oli 115 lasta vanhempineen toteutin suunnistuksen siten, että rastilta löytyi aina kuva seuraavasta rastista.



Radan viimeisellä rastilla oli pakasterasioissa palapelin paloja. Jokainen oppilas toi viimeiseltä rastilta palapelin palansa lähtöpaikalle, jonne aamupäivän aikana rakentui kokonainen kuva. 
Palapelit olivat A3-kokoon suurennettuja ja laminoituja värikopioita, jotka oli paloiteltu.


5.-6. luokkalaiset rakensivat Mauri Kunnaksen Seitsemää koiraveljestä.


1.-2. luokilla oli Pikkumetsän aapisen sisäkannesta kopioitu kuva Pikkumetsästä ja Vihervaarasta.


Ja 3.-4. luokilla myöskin Mauri Kunnaksen kuva, tosin Koirien kalevalasta.

Palapelin palat kiinnitetiin pahville sinitarralla, mutten olisivat kadonneet tuulen mukana...

------

Palapeli ideaa ajattelin käyttää jollain syksyn liikunnantunneistakin siten, että joka rastilta tuodaan palapelin pala. Viuhkasuunnistukseenkin tulee mielekkyyttä lisää, kun uuden kartan saa palapelin palaa vastaan ja on syy tulla käymään opettajan luona, kun tuo palan...

2 kommenttia:

Mare kirjoitti...

Mukavan kuuloinen päivä vanhempien kanssa. Yhdessä tekemistä ja iloista mieltä.

Anonyymi kirjoitti...

Jälleen kerran kiva idea!
-Minna