Joulutarina alkaa.. Untu ja sydäntalven salaisuus osa 1

Vaikka tänään onkin vasta viimeinen päivä marraskuuta, alkoi joulutarina luokassamme tänään. Aamulla käsien pesun jälkeen hipsuttelimme hiljaa hämärään, jouluvalojen valaisemaan luokkaan ja luin oppilaille ensimmäisen luvun Nora Surojegin ja Pirkko-Liisa Surojegin kirjasta Untu ja sydäntalven salaisuus. 

Luemme joka päivä kirjaa eteenpäin ja tarinahetken jälkeen teemme jonkin enemmän tai vähemmän kirjaan liittyvän tehtävän. 

Tämän vuoden joulutarinaa ideoimme yhdessä Tanja Törnin kanssa, joka lukee jouluna samaa kirjaa omille oppilailleen.

Tänään Untu tapasi merenrannalla lokkiystävänsä Kuunarin. Untu oli löytänyt rantavedestä postikortin, jossa toivotettiin talven valoa ja valmistauduttiin jouluun. Untu ei tiennyt mikä on joulu ja talven valot kiinnostivat Untua niin kovasti, että hän päätti lähteä seikkailulle kohti pohjoista selvittämään mitä ne talven valot oikein ovat.

Ensimmäisen luvun lukemisen jälkeen juttelimme oppilaiden kanssa siitä mikä joulu oikein on. Mitä sinä kertoisit Untulle joulusta?

Keskustelun jälkeen oppilaat saivat kartastot, mikä onkin aina ekaluokalla riemastuttava hetki. Luokka oli hetken aikaa täynnä melkoista pulinaa, kun karttoja tutkittiin innokaasti. 

Lopulta sai opettajakin äänensä kuuluville. Etsimme kartasta ensin Rovaniemen, jossa itse asumme. Sen jälkeen etsimme Untun kotipaikan, jonka sijoitin Turun saaristoon. Pohdimme mihin Untu oikein on lähdössä, jos se on menossa pohjoiseen. Jännityksellä odotamme tuleeko Untu Rovaniemelle vai meneekö se Rovaniemeäkin pohjoisemmaksi.

Seuraavaksi oppilaat saivat tehtäväkseen hakea luokan eteen viritetyltä pyykkinarulta parin kanssa yhden kortin. Kortti ja siihen kirjoitettu osoite luettiin huolellisesti. Sen jälkeen oppilaat etsivät korttiin kirjoitetun paikkakunnan kartalta ja piirsivät pallon heille jaettuun monistettuun blankkoon Suomen karttaan oikealle kohdalle. 

Ja sen jälkeen ei muuta kuin etsimään uusi postikortti luettavaksi. Hyvin tuli ekaluokkalaisille lukutreeniä tässä harjoituksessa, vaikkei korttien tekstit pitkiä olleetkaan. Lisäksi korteista löytyi tuttuja: oli kortti Einolle ja Aapelille Turkuun, Sauli Niinistölle Helsinkiin, Toripolliisille Ouluun ja niin edelleen.

Näin tuli Suomen kartta vähitellen tutuksi oppilaille. Karttojen tutkimista jatkettiin vielä myöhemmin ympäristöopin tunnilla. 

 

Tarina jatkuu huomenna..

Madam Weirdin jalokiviryöstö (Matikkakerho Kipinä)

Lokakuussa starttasi Rovaniemellä ja Lohjalla matikkakerho Kipinä 1.-2. luokkalaisille. Kipinäkerho on minun ja Tanja Törnin käsialaa. Olemme suunnitelleet kokonaisuuden yhdessä. Minä olen ohjannut kerhoa Rovaniemelle ja Tanja Lohjalla.

.................................

Lokakuun alussa sai Matikkakerho Kipinä avunpyynnön. Outolan kaupungin aatelistoon kuuluva Madam Weird oli kohdannut elämänsä järkytyksen, kun madamen rakkaat jalokivet oli katala pitkäkyntinen kähveltänyt. Asiasta kirjoitettiin Outolan sanomissa ja se järkytti kaikki outolalaisia.

1. kerhokerta

Kipinäkerholaiset saivat Madame Weirdiltä kirjeen, jossa Madame pyysi kerholaisilta apua, sillä poliisilla olivat menneet johtolangat pahasti solmuun, eikä tapaus näyttänyt ratkeavan virkavallan avulla. 

Kipinäkerholaisten ei auttanut kuin käydä tuumasta toimeen ja alkaa etsiä johtolankoja, joita tarkkaavaiset pikkuetsivät alkoivat pian huomata joka puolella. Kipinäkerholaiset jakaantuivat neljän lapsen etsivätiimeihin (punaiset, siniset, keltaiset ja vihreät) ja kukin tiimi etsiä omia johtolankojaan. 

Hyvän aikaa saatiinkin johtolankoja pähkäillä ennen kuin joku keksi niiden johdattavan meidät varkaan jäljille. Järjestimme johtolangat järjestykseen ja lähdimme seuraamaan niitä.

Ulos luokan ovesta, ulkovaatteet päälle, ulos jälleen kerran ovesta.. tässä vaiheessa meinasimme ensin jäädä jumiin tuulikaappiin, josta ei mitään jalokiviä tietenkään löytäneet, mutta sitten ymmärsimme, että meidän on mentävä kaksi kertaa ulos, jotta pääsemme koulun portille, josta käännyttiin oikealle ja talon kulmalta jälleen oikealle. Hieman johtolankojen seuraamista hämäsivät kahta näyttävä kello sekä nopat, joiden silmäluvut olivat kaksi ja viisi.

Johtolankojen kuvat on otettu Papunetistä.

Selitys noille kummallisille johtolangoillekin selvisi, kun löysimme johtolankoja seurattuamme salkun. Salkun sisällä jokin selvästi helisi, ehkäpä jalokivet?

Mutta salkkupa ei niin vain auennutkaan! Siinä oli koodilukko! Tähänkö luvut kaksi, kolme ja viisi viittasivat?

Koska ulkona oli kylmä palasimme sisälle tutkimaan lisää salkun lukkoa. Oli ilmiselvää, että salkun koodin avain olivat luvut kaksi, kolma ja viisi. Mutta salkku ei siltikään auennut, luvut piti siis järjestää johonkin muuhun järjestykseen. Pikkuetsivät alkoivat kiihkeästi selvittää koodia, jolla salkku aukeaisi. Uusia koodeja kirjattiin ylös sitä mukaa kun niitä keksittiin ja etsivät saivat vuorollaan käydä kokeilemassa yhtä koodia kerrallaan. 

Lopulta salkku aukesi ja sieltä paljastui Swarowskin pussi täynnä jalokiviä! Näiden täytyi kuulua Madame Weirdille. Onneksi madame oli lähettänyt kipinäkerholaisille vakuutusasiakirjat, joiden avulla kerholaiset saattoivat tarkistaa, että kaikki jalokivet olivat varmasti tallella.

Jalokivet taulukoitiin muodon, koon, reiällisyyden ja värin mukaan. Melkein kaikki jalokivet olivat tallella, mutta muutamia jalokiviä puuttui! Arvoitus ei siis ollut kokonaan rakennut!

2. kerhokerta

Jälleen oli Outolan sanomat raportoinut koko kaupunkia kuohuttaneesta jalokiviryöstöstä. Vaikka osa jalokivistä oli saatu takaisin, oli edelleen osa hukkateillä. Kaiken kukkuraksi oli Outolan kellossa ja kullassa nähty epäilyttävä asiakas. 

Viikon lööpissä Outolan kello ja kulta mainosti myös uusia, ainutlaatuisia jalokivikoruja. Se haiskahti omituiselta!

Niinpä kipinäkerholaiset päättivät lähteä Outolaan, matka Outolaan oli sananmukaisesti outo. Käytävässä kiivettiin kaiteiden yli ja ali, peruutettiin ja pyörittiin, kunnes pääsimme Outolan kellon ja kullan ovelle, jossa omistajatar Hely Rolex (opettaja roolissa, hattu päässä) toivotti kipinäkerholaiset tervetulleiksi.

Hely Rolex esitteli innoissaan kerholaisille uusia jalokivikoruja, joita hän oli saanut myytäväkseen. Kipinäkerholaiset tutkivat koruja kiinnostuneina, sattuipa nimittäin sellainen kummallisuus, että uusista koruista löytyi juuri niitä jalokiviä, joita Madame Weirdiltä ryöstetyistä jalokivistä puuttui! 

Outolan kellossa ja kullassa oli jalokivikoruja paljon, mutta nämä 
korut kipinäkerholaiset tunnistivat sellaisiksi, joissa Madame Weirdiltä
kadonneita jalokiviä oli, joten ne oli välittömästi vedettävä myynnistä.

Hely Rolex kauhistui kuullessaan, että hän saattaisi syyllistyä varastetun tavaran myyntiin. Kaupan ovi lukittiin kiireesti ja pohdittiin mitä tulisi tehdä. Avuliaat kipinäkerholaiset auttoivat Hely Rolexia poistamaan näyteikkunasta ne korut, joissa mahdollisesti varastettuja jalokiviä oli mukana. Lisäksi päätettiin koota näyteikkunaan uusia jalokivikoruja myynnistä vedettyjen tilalle, sillä Hely Rolexia huolettivat seuraavana päivänä saapuvat asiakkaat, jotka olisivat tulossa ostamaan ei-oota, jos uusia koruja ei olisikaan myynnissä.

 

Kipinäkerholaisten käsissä syntyi mallikuvien avulla upeita ja uniikkeja jalokivikoruja myyntiin ja Hely Rolex oli haltioissaan saamastaan avusta. Nyt ei kukaan asiakas voisi pettyä!

Korumallit ovat Varga-Neményi ry:n tulostettavaa jäsenmateriaalia. 

Hely Rolex pyysi kipinäkerholaisten apua vielä yhteen pulmaan. Outolan kaupunginjohtaja oli nimittäin tilannut häneltä ainutlaatuisen rintakorun, jonka valmistuksessa apu olisi tarpeen. Kaupunginjohtaja oli ilmoittanut, että jalokivien pitäisi olla korussa melkein samanlaisia, vain yksi ominaisuus saisi vierekkäisten jalokivien välillä muuttua. 

Kipinäkerholaisten yhteistyöllä syntyi kaupunkinjohtajalle uniikki rintakoru, jonka nuoret korutaiteilijat nimesivät YK:ksi eli yhdistyneiksi kulmakarvoiksi. 

Sääntönä korussa oli, että vierekkäisten jalokivien
välillä sai muuttua vain yksi ominaisuus.

3. kerhokerta

Kolmannen kerran alkuksi palasimme vielä Outolan kelloon ja kultaan, sillä Hely Rolex halusi palkita kipinäkerholaiset saamastaan avusta. Hän lahjoittikin jokaiselle kipinäkerholaiselle kruunun, johon hän omakätisesti kiinnitti jalokiven. Pahaksi onneksi kaikki jalokiviliikkeen peilit oli juuri viety puhdistettaviksi eikä kipinäkerholaisten auttanut muu kuin kysellä toisiltaan millainen jalokivi heidän kruunussaan oli. Kysymyksiin sai vastata vain kyllä tai ei. Kun kaikki olivat saaneet jalokivensä selville, oli aika päivitellä viikon uutislööppiä.

Epäiltyjen listan saimme käyttöömme Camilla Paasilta, joka oli jakanut
listan Alakoulun aarreaitassa ja lupasi sen käyttöömme tähän projektiin.

                         

Samalla kun kipinäkerholaiset olivat avustaneet Hely Rolexia Outolan kellossa ja kullassa oli poliisikin päässyt eteenpäin tutkimuksissaan. Jalokiviryöstöstä epäillyt henkilöt olivat rajautuneet 12 henkilöön, joiden kuvat oli julkaistu Outolan sanomissa. 

Niin Hely Rolexilla kuin jokaisella kipinäkerholaisella oli tietenkin omat epäilyksensä syyllisestä, joten leikimme epäiltyjen listalla arvaa ketä epäilen-leikkiä, jossa epäilijä sai vastata vain kyllä tai ei parin esittämiin kysymyksiin. 

Lähdimme kuitenkin hakemaan epäilyksillemme vahvistusta outolalaisilta, joilla epäilemättä oli silminnäkijä havaintoja. Outolan yrittäjiä olikin kokoontunut taivastelemaan epäiltyjen listaa sankoin joukoin. 

Outolan yrittäjien vastaukset kipinäkerholaisten kysymyksiin olivat yhtä outoja kuin kaupungin nimi. Supermarketin myyjä vastasi uteluihin vain "D1". 

Onneksi kipinäkerholaisilla oli omat OutoMobilensa ja niillä saatettiin  näppärästi kurvailla kaupungin kortteleita ympäri ratkomassa annettuja vihjeitä.

Kun OutoMobilen ajoi myyjän vihjaamaan D1-ruutuun, kertoi myyjä vihjeensä syyllisestä sekä kehotti kysymään seuraavaksi palomieheltä. Jälleen kipinäkerholaiset riensivät etsimään palomiestä ja ajoivat OutoMobilensa palomiehen osoittamaan ruutuun, josta he saivat jälleen uuden vihjeen. 

Kipinäkerholaiset haastattelivat outolalaisia, kunnes syyllinen oli selvillä. Syyllisen selvittyä lähettivät kipinäkerholaiset Outolan poliisivoimille kirjeen, jossa he kertoivat epäilyistään.

  

Kipinäkerholaisilla oli vahvat epäilykset syyllisistä. Kruunut pysyivät päässä 

koko kerhokerran ajan.

4. kerhokerta

Outolalaiset saivat viimein huokaista helpotuksesta, Hipsu Hiiri, tuo viattomalta näyttävä kukkahattu oli paljastunut katalaksi jalokivivarkaaksi! Kiitos nokkelien kipinäkerholaisten oli varas nyt telkien takana ja kaikki outolalaiset puhuivat kenestäpä muustakaan kuin kipinäkerholaisista!

Kaupunginjohtaja oli päättänyt kutsua kipinäkerholaiset herrasväenrouvien hyväntekeväisyysgaalaan juhlimaan rikoksen ratkeamista. 

Kuten yleisesti tiedetään on hyvän palvelusväen saaminen nykyisin erittäin vaikeaa. Samojen haasteiden parissa eletään myös Outolassakin, eikä kaupunginjohtajan palvelusväki ollut muistanut ennen juhlaa mitata riittäisikö juhlajuomaa jokaiselle kipinäkerholaiselle.

Olisihan ikävää, jos kaikilla olisi jo lasit kädessä ja yksi kipinäkerholainen jäisi ilman! Eikä näin korona-aikana voi lasista toiseenkaan juomaa kaadella. 

Hmm.. miten ongelma ratkeaisi...

Kipinäkerholaisilla ei mennyt sormi suuhun. Jokaiselle ryhmälle löydettiin vesipullo, joka oli samankokoinen kuin juhlajuoman pullo, lisäksi ryhmät saivat desilitramitan. Pullon sisältö mitattiin tarkasti desilitramitalla ja saimme selville, että yhdestä pullosta voi kaataa desilitran 15 kipinäkerholaiselle. Kuinkas sattuikaan, meitä oli kerhossa paikalla 15 kerholaista!

Näin ongelma oli ratkaistu ja jokainen sai lasillisen juhlajuomaa, jota kaupunginjohtajan puheen jälkeen kippisteltiin vieruskavereiden kanssa tyytyväisiä jalokiviryöstön ratkeamisesta. 

Hyväntekeväisyysgaalassa toki kuuluu pelata seurapelejä. Aloitimme perinteisellä juhlaleikillä, eli pullon pyörityksellä. Se, jota pullo osoitti, sanoi 10, hänen vieressään oleva 11, seuraava 12 ja niin edelleen kunnes joku sanoi 20. Se leikkijä, joka sanoi 20 sai pyörittää pulloa uudelleen. 

Sähköisen onnenpyörän löydät täältä. Voit
halutessasi myös muokata sen omiin tarpeisiin
sopivaksi.

Pullonpyörityksen jälkeen pelasimme roskis-peliä. Jokainen pelaaja piirsi itselleen pelialustan (viisi ruutua rinnakkain) ja onnenpyörällä arvottiin luku, joka piti sijoittaa ruudukkoon valitulle paikalle. Tavoitteena oli saada sijoitettua arvotut luvut pienimmästä suurimpaan. Se pelaaja, joka ensimmäisenä sai ruudukon täyteen. oli voittaja. 

Muuta ei tällä kerralla hyväntekeväisyysgaalassa ehdittykään pelailla. Pelit jatkuivat viidennellä pelikerralla, jolloin pelailimme matikkapelejä ilman sen kummempaa tarinaa taustalla. Näin saimme vetää viikon henkeä ennen kuin seuraava tarinallinen kokonaisuus alkaisi. Tonttuhommia on luvassa blogissa lähiaikoina ;-)

P.S. Kaikki kerhoa varten tehty tulostettava materiaali löytyy täältä. Lisäksi tarvitset kokonaisuuden toteuttamiseen unkarilaiset loogiset palat sekä Varga-Neményi ry:n jäsenmateriaaleista loogisten palojen rakentelukuvat.

Aarreseikkailu (1. luokka)

Syyskuun satusiestoilla luimme oppilaiden kanssa Viisikko aarresaarella-kirjaa. Vaikka kirja on vanha, imaise se oppilaat mukaansa ja aika usein lopettaessani lukemisen, tuli pyyntö josko vielä voisin lukea vähän lisää. Kirjan teema innosti oppilaita ja tiesin saavani ennen syyslomaa luokkaani pariksi viikoksi harjoittelijan, joten ajatus aarreseikkailusta alkoi muhia mielessä, koska kaipasin jo jotain uutta... 

Siispä tuumasta toimeen! Seikkailun ideointiin osallistuivat kollegani Tanja Törn ja Reija Stenbäck, huippua vaikkemme enää samalla paikkakunnalla toimikaan niin myös yhteissuunnittelua voi hyvin tehdä etänä.

Seikkalussa oli tavoitteena harjoitella ja kerrata syksyn aikana opeteltuja asioita.

- Lukeminen

- Lukujonot

- Lukumäärien laskeminen

- Lukumäärien ja massan vertailu

- Tasapainovaa´an käyttö

- Sarjoittaminen

- Pituuden arvioiminen ja vertailu

- Kombinatoriikka (uusi asia)

Ennen seikkailun alku teimme aamulla seikkailusopimuksen (vrt. draamasopimus) ja sovimme sen avulla yhteisistä pelisäännöistä. Tällaisen sopimuksen oppilaiden kanssa laadimme:

1. Osallistun yhteiseen toimintaan.

2. Pidän salaisuuden ja annan kaikille mahdollisuuden keksiä ja löytää.

3. Jos minulla on huono päivä, en tee muiden päivästä huonoa, vaan jään taka-alalle. 

4. Huolehdin omasta ryhmästäni.

Seikkailusopimuksen tekeminen oli erittäin toimiva ja siihen varmasti jatkossa seikkailujen yhteydessä palaamme, sillä ekaluokkalaisten koko päivän seikkailussa ei tietenkään vältytä pieniltä kärhämiltä ja pariin kertaan päivän aikana kuulin kuinka oppilas vetosi yhteiseen seikkailusopimukseen ristiriitatilanteessa.

Mutta itse tarinaan...

Kauan kauan sitten purjehti Kemijoella laiva, joka kuljetti mukaan satumaista aarretta. Syksyisen yön jälkeen aamu oli sumuinen, eikä kapteeni nähnyt lainkaan mihin laivaa ohjaisi. Laivan pohja iskeytyi veden alla olevaan karikkoon ja laiva teki haaksirikon. Kaikki miehistön jäsenet pääsivät uimaan turvaan joen rannalle, mutta laiva upposi joen pohjaan. Joen rannalla miehet sytyttivät nuotion ja lämmittelivät odottaen, että aurinko alkaisi lämmittää ja sumu haihtuisi. Kun niin viimein tapahtui, palasivat miehet joen rannalle ja valmistautuivat uimaan hylylle ja pelastamaan laivassa olevan aarteen. Kaikkien hämmästys olikin suuri, kun laivan hylystä ei löytynyt edes yhtä kultakolikkoa. Aarre kuului Rehtorien suvulle, mutta he eivät aarretta koskaan nähneet. Vuosien ajan puhuttiin, että rantarosvot olisivat ohjanneet kapteenin karikkoon ja ryöstäneet aarteen miesten lämmitellessä nuotion ympäriltä. Totuus ei kuitenkaan koskaan selvinnyt. 

Aamu alkoi yllä olevalla tarinalla ja samalla kaivoin taskustani tuon kuvassa näkyvän kartan, mikä sai jännityksen väreilemään piirissä, jossa istuimme. Tutkimme yhdessä vanhaa karttaa, vaikka Korkalovaara-sanasta puuttui ensimmäinen kirjan, keksivät oppilaat heti kyseessä olevan koulun ympäristön vanha kartta. Ja sitten huomattiin karttaan piirretty rasti ja sen perässä oleva sana AAR-RE. 

Vinkkinä: vanhatkartat.fi-sivustolta löytyy Suomesta karttoja eri vuosilta. Rovaniemen vanhin kartta oli 1950-luvulta, riittävän vanhan näköinen kuitenkin meidän tarpeisiimme.

Ennen lähtöä jaoin oppilaat ryhmiin (5 oppilasta/ryhmä) ja ryhmät saivat luettavakseen seikkailijan varustelistan, jonka mukaiset tarvikkeet tuli reppuun pakata retkeä varten. Ruoka oli jo ennen tarinan aloitusta pakattu ruokatermoksiin, jotka sujahtivat seikkailijoiden reppuihin. Varustelistan lisäksi jokainen ryhmä sai mukaansa kaksi hiekkalaatikkoämpäriä, ihan varmuuden vuoksi, jos kultaa löydetään niin paljon ettei se mahdu taskuihin.

Heti koulun pihan ulkopuolella huomasimme lappuja maassa, ehdimme jo tuskastua, että joku on taas sotkenut, mutta huomasimmekin kortteissa olevan kultakolikoita. Ehkäpä ne siis ovat meitä varten? Päätimme siivota joka tapauksessa kortit pois ja koska olemme viime viikoilla pohjustaneet vahvasti lukusuoraa otti jokainen ryhmä itselleen kotipesän ja lähti etsimään itselleen kortteja siten, että he saisivat muodostettua lukusuoran 1-12. Yhden kortin sai ottaa maasta kerrallaan. (Tämä leikki tunnetaan VaNe-piireissä nimellä pikalukuviesti). Vähitellen lukusuorat alkoivat muodostua ja keksipä joku siinä ohessa, että korttien takapuolella on tavuja! Kun koko lukusuora oli valmis käännettiin kortit ympäri ja luettiin vihje: Seuraa kapteenia!

Kuka on kapteeni? Keitä muita laivassa työskentelee? Pohdimme saatuamme uuden vihjeen. Oppilaat olivat sitä mieltä, että minä olen kapteeni. No, ihan totta opettaja on luokan kapteeni, mutta nyt lähdimme etsimään ihan oikeata kapteenia. 

Pian joku hoksasi puussa kortin, joka oli tarkemmin tutkittuna kapteenin hihamerkki. Kun ensimmäinen hihamerkki oli löydetty huomasimme edessä päin seuraavan. Pysähdyimme jokaisen hihamerkin kohdalle tutkimaan kenen hihamerkki se on ja toistimme rimpsua jo löytämistämme miehistön jäsenistä: kapteeni, perämies, pursimies, kansimies, kapteeni, perämies... Joku oppilaista hoksasi jo tässä vaiheessa, että korttien takana on kirjaimia, mutta emme keskittyneet niihin vielä. Merkit johdattivat meidät paikkaan, jossa huomasimme puussa joitakin lappuja.

Harjoittelija, kansimies, pursimies, aliperämies, perämies, kapteeni.

Puusta löytyi papereita, joissa näytti toistuvan ABCABCABC... Jokainen ryhmä sai omansa ja alkoi tutkia saamaansa paperia. Vaikka äkkiseltään näytti, että sama sarja toistui paperissa, löytyi sarjasta virheitä. Mukaan pakkaamallaan kynällä seikkailijat ympyröivät sarjasta virheet, joista muodostui vihje AUKIO. Yhteistuumin jatkoimme matkaa eteenpäin metsikön toisessa päässä sijaitsevalle aukiolle.

Hetken aikaa aukiolla katseltuamme ympärillemme, huomasimme erään kuusen oksistossa riippuvan jotakin. Salaisuuspusseja ja jälleen jokin vihje! 

Jokaiselle ryhmälle oli kolme salaisuuspussia, jotka olivat melkein yhtä painavia. Nopeasti oppilaat keskivätkin, että nyt tarvitaan mukaan pakattua henkaria. Siispä henkarit repuista esille ja tasapainovaa´an avulla punnitsemaan pusseja. Pian löytyi kevein pussi ja painavin pussi. Muiden ryhmien valmistumista odotellessa kävi kiivas pohdinta siitä mitä tarkoittaa kirous ja mitä kamalaa tuosta kymmenen vuoden kirouksesta voisi koitua.

Kun ryhmät olivat löytäneet keveimmän ja painavimman pussin, saivat he avata pussit nuo kaksi pussia. Eräs ryhmä vahingossa avasi kirouspussia, mutta onneksi saimme sen nopeasti kiinni ennen kuin ehti tapahtua pahempaa kuin, että siihen ryhmään kuuluvan oppilaan mehu oli mennyt pahan makuiseksi (tämä raportoitiin minulle hieman myöhemmin 😉)

Keveimmästä pussista löytyi kullekin ryhmälle "kiipeilyvaljaat" eli kangaskuminauhasta tehty lenkki ja karabiinihaka. Painavimmasta pussista paljastui keksi jokaiselle ryhmän jäsenelle. 

Ennen keksien syömistä päätimme syödä lounaan ja samalla oppilailla oli hetki aikaa vapaille leikeille ennen seikkailun jatkumista.

Ruokailun ja leikkitauon jälkeen seikkailu jatkui. Kartan mukaan meidän oli kuljettava "syvemmälle metsään", joten suuntasimme eteenpäin. Kävelimme rauhallisesti polkua pitkin tutkaillen, löytyisikö jotain, joka vahvistaisi meidän olevan oikealla reitillä. Pian joku oppilas hoksasikin maassa kultakimpaleen! Huomasimme lisää kultakimpaita! Niitä lähti eri suuntiin ja jokainen ryhmä lähtikin seuraamaan omaa kultakimpale polkuaan. Polut päättyivät samaan paikkaan, jossa jokainen ryhmä laski omat kultakimpaleensa. 

Yhdellä ryhmällä oli 10, toisella 16, kolmannella 20 ja neljännellä 26. Kertooko lukumäärä kuitenkaan sitä kenellä on eniten kultaa? Oppilailta tuli nopeasti vastaus, ettei lukumäärä kerro koko totuutta, koska osa ryhmistä oli löytänyt isoja kultakimpaleita ja toiset ihan pieniä. 

Taas oli henkareille käyttöä, kun vertailimme eri ryhmien kultaämpäreitä keskenään. 

Tässä kohtaa oli hauska huomata oppilaiden alkavan sepittää kertomusta eteenpäin minun käsikirjoitukseni mukaan. "Nyt me varmaan ollaan ihan lähellä, kun näitä kultakimpaleita löytyi!" "Kun sitä aarretta on kuljetettu, niin nää kultakimpaleet on varmaan valunut siitä lastista!"

Mihin seuraavaksi? Näkyvillä ei ollut vihjeitä eikä kenenkään kultakimpaleeseenkaan oltu raaputettu vihjettä. Oliko meillä itsellämme mukana jotakin, joka voisi auttaa eteenpäin? Eräs oppilas muisti laivan miehistön jäsenet, joiden takana oli kirjaimia. Muistelimme missä järjestyksessä miehistön jäsenet löydettiin, koska kortit olivat opettajan taskussa menneet sekaisin. Yhteisen tuumailun jälkeen olimme sitä mieltä, että järjestys oli kapteeni, perämies, pursimies, kansimies. 

Korttien takaa paljastui sana YLÖS. Kiipeilyvaljaita ei oltu vielä käytetty, ehkäpä pääsisimme nyt kiipeämään. Oletettavasti myös suuntana olisi kiivetä mäkeä ylös!

Pian löysimmekin paikan, josta johti neljä erilaista matonkuteella merkittyä reittiä ylös kallion päälle. Tutkimme eri reittejä lähtemättä vielä reiteille. Mikä reiteistä on pisin? Mikä lyhin? Miksi? Suora reitti olisi lyhin ja kiemurtelevat reitit pidempiä, vaikka ne menivätkin kaikki samaan paikkaan. 

                               

Metsässä reitesitä oli vaikea ottaa hyvää valokuvaa, mutta 
tämä piirros selventänee tehtävän ideaa.

Jokainen oppilas sai valita mieluisan reitin. "Kiipeilyvaljaat asetettiin vyötärölle ja karabiinihaka kiinni matonkuteeseen ja kiipeilijät liikkeelle. Reitin varresta löytyi kirjaimia ja täpläkortteja, joita ylhäällä toisia odottelevat oppilaat tutkivat.

Lyhin reitti vaati kiipeilyä, pidemmällä reitillä saattoi
päästä helpommalla vaikka matka oli pidempi.

                               

Huomasipa joku odottelija, että kiven alle oli piilotettu aarrearkku. Kun viimein saimme järjestettyä kirjaimet oikeaan järjestykseen selvisi meille, että arkku aukeaisi koodilla. Ensimäinen numero olisi 1, mutta numeroille 4, 8 ja 9 meidän piti keksiä järjestys. Tämä olikin oppilaiden ensimmäinen kombinatoriikan tehtävä. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin antanut jokaiselle ryhmälle paperin ja he olisivat saaneet keksiä mahdollisimman monta tapaa järjestää numerot. Nyt kuitenkin ajan säästämisesti keksimme yhdessä erilaisia numeroyhdistelmiä vaihtamalla täpläkorttien paikkoja. Keksittyämme useampia vaihtoehtoja, aloimme kokeilla niitä numerolukkoon ja viimein eräs keskimistämme koodeista toimi!

Aarrearkusta paljastui etsimämme kulta-aarre! Meiltä alkoi koulupäivän loppu jo lähestyä, joten ihailtuamme aarretta otimme aarrearkun mukaan ja lähdimme palauttamaan sitä rehtorille. Mikäli aikaa olisi ollut enemmän oli suunnitelmissa ollut antaa jokaiselle ryhmälle kourallinen kultarahoja laskettavaksi. 

                                

Koulun pihalla rehtori odottelikin jo meitä ja lasten kerrottua seikkailustamme kiitteli hän meitä isoisoisoisoisoisän aarteen palauttamisesta. Seikkailu sai yllätyskäänteen (josta opettajakaan ei tiennyt), sillä rehtori tempaisikin povitaskustaan kolme numeroitua kirjekääröä, jotka saisi avata järjestyksessä.

Jätettyämme aarteen rehtorille menimme kiireesti luokkaan tutkimaan mitä kirjekääröissä mahtaisi olla.

Aarre on luovutettu takaisin Rehtoreiden
suvulle ja kirjekäärön sisältö kiinnostaa kovasti.

Ensimmäisestä kirjekääröstä paljastui kiitoskirje, toisesta arvoituksia (meidän piti selittää kirjeessä olevat alleviivatut sanat, muistella englanniksi oppimiamme värejä ja osata lukujen summamuotoja) ja kolmannesta saimme rehtorin kirjallisen ilmoituksen siitä, ettei 12.-16.10. välisellä ajalla opettaja saa antaa oppilaille mitään läksyjä (paitsi lukemista, joka on rehtorin lempi puuhaa) sekä lahjakortin välitunnin viettämiseen liikuntasalissa. Läksyttömän viikon oppilaat nopeasti keksivät koskevan syyslomaa, mutta liikuntasalin käyttö välitunnilla otettiin hurrauksin vastaan.

................................

Tällainen koulupäivä tänään, työpäivän jälkeen tunsi tehneensä töitä. Seikkailun kokonaispituus oli kolme tuntia, sisältäen lounastauon ja välitunnin (n. 30 min). Aamulla olimme asettaneet tavoitteeksi ryhmätyöskentelyn ja yhdessä toimimisen. Seikkailun alkuosassa muutama oppilas vielä haahuili osallistumatta toimintaan, mutta seikkailun edetessä oppilaat vei se mennessään nämä alun haahuilijatkin ja loppuosassa seikkailua kaikki olivat aktiivisesti mukana omalla panoksellaan ryhmän työskentelyssä. Ryhmät myös pitivät huolta oman ryhmänsä jäsenistä hienosti. 

Oppilaat olivat innoissaan ja monen mielestä kyseessä oli paras koulupäivä ikinä! Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa seikkailua, joka lienee tonttuilun parissa.