Napapiirin pikajuna osa 11

Vaikka olin surun murtama nukahdin kuitenkin jossain vaiheessa vuoteessa maatessani. Aamulla heräsin siihen, että pikkusisareni Sarah tuli koputtamaan huoneeni ovelle ja kehotti minua kiiruhtamaan alakertaan, sillä joulukuusen alla oli monta pakettia. Sarah pomppi innostuksesta, mutta minä mietin allapäin, kuinka olin onnistunut kadottamaan sen, mitä olin kaikkein eniten toivonut..

Kun olimme koko perhe kokoontuneet olohuoneeseen, minä ja pikkusisareni Sarah avasimme joululahjojamme. Kun luulimme avanneemme jo kaikki paketit, löysi Sarah joulukuusen takanaa pienen paketin. Pakettikorttiin oli kirjoitettu minun nimeni!
Ja paketin sisällä oli hopeinen kulkunen! Sydämeni sykähti ja lämmin tunne levisi rintaani. Miten kulkunen saattoi olla tuossa pienessä paketissa? 
Paketissa oli myös pieni paperilappunen, johon oli kirjoitettu "Löysin tämän reestäni. Ompele reikä aamutakkisi taskusta. Terveisin J. Pukki"
Minä ravistin kulkusta. Kulkusesta lähti kaunein ääni, jonka minä ja sisareni olimme ikinä kuulleet.
Mutta äiti sanoi: "Voi ompa harmi!" Ja isä jatkoi: "Kyllä, se on rikki."
Kun olin ravistanut kulkusta, eivät vanhempani kuulleet sen ääntä. 
Yhteen aikaan suurin osa ystävistäni saatoi kuulla kulkusen äänen. Mutta kun vuosia kului, kulkunen muuttui äänettömäksi kaikille heille. Jopa Sarah huomasi yhtenä jouluna, ettei voinut enää kuulla kulkusen kaunista ääntä. Vaikka minä tulin vanhaksi, kulkunen silti kilisi, aivan kuten se kilisee kaikille, jotka todella uskovat joulun tarinaan.

Tarinan päätteeksi keskustelimme siitä, miksi vanhemmat luulivat kulkusen olevan rikki. 

Lisäksi tutkimme Maltti-kortteja ja etsimme niistä sellaisia kortteja, jotka voisivat kuvata päähenkilön tunnetta, kun hän löytää hukkaamansa kulkusen. Pohdimme millaisissa tilanteissa me olemme olleet onnellisia ja tunteneet samoin kuin päähenkilö. Missä kohdassa kehoa onnellisuus tuntuu?

Mikäli seuraavana päivänä on tarkoitus katsoa yhdessä Napapiirin pikajuna-elokuva, voi oppilaiden kanssa askarrella junaliput seuraavaa koulupäivää varten. Teacherpayteacher-sivustolta löytyy tulostettavia lippuja sekä ilmaiseksi että 1-2 dollarin hinnalla. 

Napapiirin pikajuna osa 10

Pullaa mutustellen seurasimme konduktööriä junalle. Lumihiutaleita leijaili hiljalleen taivaalta. Kaikkialla oli nyt hiljaista. Kuului vain suhina, kun höyryveturin savupiipusta tuprahti ilmoille savupilvi.

Kun olimme kaikki päässeet istumaan omille paikoillemme junan vaunuun, kerääntyivät kaikki lapset ympärilleni. "Näytä se meille! Näytä, ole niin kiltti!", he pyysivät ja halusivat nähdä hopeisen kulkusen, jonka joulupukki oli minulle ojentanut.

Laitoin käteni oikeaan taskuuni, mutta en löytänyt taskusta mitään. Kurkistin taskuun, mutta taskussa ei ollut mitään, ei sen paremmin myöskään vasemmassa taskussa.

Mutta muistin varsin hyvin, että ihan varmasti laitoin kulkusen oikean puoleiseen taskuun. Kun tutkin taskua tarkemmin, huomasin, että taskun pohjalla oli pienenpieni reikä, juuri sen kokoinen, että kulkusen oli täytynyt pudota siitä. 

Olin todella surullinen, kyyneleet polttivat silmäluomiani. Se kulkunen oli jotain mitä olin todella toivonut ja nyt se oli kadonnut. Kuinka olin saattanut olla niin huolimaton, että olin laittanut saamani lahjan rikkinäiseen taskuun?

Toiset lapset yrittivät lohduttaa minua. He tekivät parhaansa, mutta sydämeni oli murheen murtama. Kotimatka junalla meni huomaamatta, kun olimme kotitaloni pihassa laskeuduin junasta. Raskain askelin kävelin kohti kotitaloamme, käännyin katsomaan taakseni. Konduktööri huusi minulle jotakin, mutta en kuullut mitä hän huusi, koska juuri sillä hetkellä veturin savupiippu sylkäisi ilmoille savusuihkun, jonka ääni peitti alleen konduktöörin sanat. 

"Mitä sanoit?" huusin hänelle. Konduktööri asetti kätensä suunsa ympärille ja huusi uudelleen, silloin erotin hänen sanansa "Hyvää joulua!"

Vilkutin konduktöörille vielä ennen kuin suljin kotioven. Raskain askelin kiipesin yläkertaan. Olin kokenut mitä ihmeellisimmän seikkailun, mutta se oli päättynyt surullisesti.

Ennen kuin painoin pääni tyynyyn kurkistin ulos ikkunasta, mutta siellä ei näkynyt enää mitään. Vain pimeyttä ja vastapäisen talon varjo katulampun himmeässä hehkussa.

Miten tarina päättyy sen kuulet huomenna!

Tutkimme yhdessä mahti-kortteja, joissa on erilaisia tunteita. Kortit oli levitetty lattialle, jossa istuimme piirissä ja lapset saivat poimia korteista sellaiset kortit, joissa susi oli surullinen. Mistä tiedät, että joku on surullinen? (Itku, kyyneleet, ilme..) Oliko suru kaikissa korteissa samanlaista? Millaisen tapahtuman seurauksena sinä voisit näyttää samalta kuin susi valituissa korteissa? Miten surullista voi lohduttaa?

Mikä tunne on surun vastakohta? Miltä iloinen ihminen näyttää? Mistä ilon tunnistaa? Mikä asia tekee sinut iloiseksi?

Kokeilimme miten eri tunteiden vallassa ollessa ihmisen olemuksesta näkee tunteen. Tarinan päähenkilön ollessa surullinen hänellä oli raskaat askeleet. Millainen pääasento ja ryhti hänellä on, jos hän on surullinen? Ehkä hieman kumara. Kokeilimme kävellä luokassa surullisina. Sen jälkeen pohdimme miten iloinen ihminen liikkuu. Lapset kävelivät hiljaa luokassa, opettajan merkistä liikkumistapa vaihtui surullisen ja iloisen välillä.

Lopuksi leikimme hymynheitto-leikkiä. Leikkijät ovat piirissä, yksi leikkijöistä hymyilee ja muut ovat vakavia. Leikkijä pyyhkii kädellään hymyn huuliltaan, ottaa katsekontaktin toiseen leikkijään ja heittää hymyn eteenpäin. Leikki jatkuu, kunnes kaikki leikkijät ovat saaneet hymyn.

Napapiirin pikajuna osa 9

Katselimme ikkunan takana hiiren hiljaa, mutta kukaan tontuista ei tuntunut huomaavan pikkuriikkistä pakettia. Eräs tonttu, jonka selässä oli erityisen raskas lahjasäkki potkaisi vahingossa pienen paketin pöydän alle pimentoon, mistä sitä ei varmasti löydettäisi ennen kuin postitoimistossa järjestettäisiin suursiivous.

Vaikka tiesimme, että lapset eivät saisi mennä sisään tonttujen salaisuuksia pullollaan oleviin työpajoihin ja verstaisiin, emme enää keksineet mitään muuta mahdollisuutta kuin mennä sisään. Pienin meistä konttasi nopeasti hakemaan paketin pöydän alta ja ojensimme sen kirjanpitäjä tontulle: "Tämä putosi!"

Tonttu kiitti meitä ja paketti laitettiin seuraavaan säkkiin. Silloin paikalle tuli vanha, harmaahapsinen ja selvästi jo hieman huononäköinen tonttu pitkän tehtävälistansa kanssa. "Mitä te siinä seisoskelette? Ei meillä ole aikaa vetelehtiä! On jo kiire mars töihin kaikki siitä! Ja missä ovat teidän hiippalakkinne? Ei kukaan itseään kunnioittava tonttu esiinny joulukuussa ilman lakkia.. Voi tätä nykynuorisoa..." puhisi vanha tonttu, joka selvästi luuli meitä tontuiksi. Huonokuuloinenkin taisi hän olla, sillä hän ei piitannut meidän selityksistämme vaan viittoili meitä asettumaan ketjuksi ja niin kymmenet ja kymmenet, pian sadat paketit liikkuivat ketjuna käsistä toisiin ja päätyivät lopulta säkkeihin. Opimme nopeasti ojentamaan paketteja ketjussa seuraavalle ja jonkin aikaa harjoiteltuamme olimme melkein yhtä nopeita kuin tontut!

Viimein ilmoitti vanha tonttu, että kaikki lahjat olivat säkeissä ja olisi aika rientää syömään. Nälkä kurnikin jo vatsanpohjissa. Tonttujen suuren tupakeittiön pöydälle oli katettu suuri padallinen riisipuuroa. Sitä syödessämme katsoimme kuinka näppärät leipuri tontut muovailivat pullataikinasta lystikkäitä tonttu-ukkoja, poroja ja joulukuusia. Uunista levisi neniimme mitä ihanin pullan tuoksu. Me kaikki otimme puuroa lisää, voidaksemme jäädä keittiöön vielä vähän pidemmäksi aikaa. Jospa pullat valmistuisivat ennen kuin me olisimme syöneet ja saisimme maistaa edes ihan pikkiriikkisen.

Kun vatsamme olivat niin täynnä, ettei niihin mahtunut enää lusikallistakaan aukeni ovi selkämme takana. "Mutta täällähän te olette!" sanoi ääni takanamme. Se oli konduktööri, joka oli etsinyt meitä ympäri tonttulaa. "Nyt on aika lähteä takaisin junalle!", hän ilmoitti. 

Juuri kun järjestäydyimme jonoon konduktöörin taakse, veti leipuritonttu uunista pellillisen kullanruskeiksi paahtuneita tonttupullia. Leipuritonttu riensi kiireen vilkkaa meidän luoksemme: "Ottakaahan hieman matkaevästä!" 

Pullaa mutustellen (ja sivumennen sanoen, se oli aivan taivaallista pullaa) lähdimme tallustelemaan konduktöörin perässä kohti junaa.

Tänään harjoittelimme pakettien liikuttamista ketjussa. Muodostimme ensin piirin ja lähetimme yhden paketin (hernepussi) kiertämään piirissä oppilaalta toiselle. 

Seuraavaksi kokeilimme ojentaa paketin aina joka toiselle (huom! leikkijöitä pitää olla parillinen määrä). Seuraavaksi laitoimme kaksi pakettia kiertämään piiriä vastakkaisiin suuntiin ja ne ojennettiin aina joka toiselle. Kilpailimme siitä kumpi paketti päätyisi nopeammin alkupisteeseen. 

Halutessaan voisi myös kisailla siten, että paketit laitetaan samaan aikaan piirin vastakkaisilta puolilta liikkeelle ja ne ojennetaan aina joka toiselle. Tavoitteena on saada toinen paketti kiinni.

Toisena paketin kuljetusleikkinä otimme leikin, jossa kiersi aluksi ensin yksi paketti (hernepussi). Joka heitettiin ensin yksi kierros piirissä läpi: jokainen valitsi kenelle heitti paketin ja laittoi sen jälkeen kätensä pään päälle merkiksi, että paketti on käynyt itsellä. Kun koko luokka oli käyty läpi, aloitettiin uusi kierros. Oppilas heittää koko leikin ajan paketin aina samalle henkilölle, jolle on ensimmäisellä kierroksella heittänyt. Ennen heittoa pitää sanoa sen oppilaan nimi, jolle on paketin heittämässä, kun katsekontakti on syntynyt heitetään. Kun heittely toimii yhdellä paketilla, voi liikkeelle laittaa useamman paketin kerralla. Me olemme harjoitelleet tätä kerran aikaisemmin, silloin saimme liikkeelle kolme palloa, tänään parhaimmillaan liikkeellä oli neljä pakettia. Leikki vaatii hyvää keskittymistä koko ryhmältä.

Loppurentoutuksena tunnille voi ottaa pullahieronnan. Opettaja ohjeistaa pullan leipomista ja kertoo mitä tehdään. Oppilaat leipovat pareittain toistensa selkään. Oppilaat istuvat parin kanssa peräkkäin, toinen hieroo ensin ja sitten vaihdetaan vuoroja. Ensin pullaa vaivataan ja kierotaan hartioita, jotta pullataikinasta tulee hyvä. Sitten kaulitaan taikina eli levitetään se pellille koko selän alueelle silittämällä. Ripotellaan taikinan päälle sokeria ja kanelia eli tehdään sormenpäillä "sadetta" selkään. Sen jälkeen pullataikina rullataan ja leikataan palasiksi. Lopuksi hoidaan vielä pyöritellä pullat oikein pyöreiksi tai tehdä pullista korvapuusteja eli painella leikatut palaset keskeltä korvapuustin muotoon.

Napapiirin pikajuna osa 8

Tonttujen puheensorina täytti ilman, vaikka kuinka kurkottelimme varpaillemme emme nähneet tonttujen hiippalakkien yli konduktööriä. Tontuista tulee yllättävän pitkiä, kun kaikkien hiippalakin ovat pystyssä..

Tonttujoukko alkoi liikkua kadulla eteenpäin ja meidän ei auttanut kuin kulkea sen mukana. Vaikka hetkeä aikaisemmin oli ympärillämme ollut hirmuinen määrä tonttuja, yhdessä silmänräpäyksessä olivat kadut taas tyhjiä. Katselimme kummastuneina ja hyvin epäuskoisen näköisiä ympärillemme, kukaan muu kuin tonttu ei voi kadota noin nopeasti ja huomaamatta! 

Vaikka tontut ympäriltämme olivat kadonneet, emme vieläkään nähneet konduktööriä. Niinpä lähdimme astelemaan katua pitkin. Aiemmin talot, joiden ikkunoissa ei ollut näkynyt ketään oli hyörinää täynnä. Pysähdyimme kurkistamaan ikkunoista sisään..

Ensimmäinen ikkuna, josta kurkistimme oli puusepän verstas. Siellä kävi kova kuhina, kun tontut sahasivat, naulasivat, hioivat ja porasivat leikkikaluja mitä merkillisimpiä. Ihastuneita katselimme noita näppäriä tonttuja, joiden parrat olivat sahanpurussa. 

Seuraavasta ikkunasta kurkistaessamme näimme kuinka postitontut punnitsivat lahjasäkkejä ja lastasivat niitä pieniin rekiin, joita takaoven eteen ilmestyi sitä mukaa, kun edellinen reki oli lastattu. Toiset säkit näyttivät olevan kevyitä, toiset taas todella raskaita, koska tontut puuskuttivat ja pyyhkivät hikeä nostellessaan niitä rekiin. 

Juuri kun olimme jatkamassa matkaamme huomasimme, kuinka yhden lahjasäkin kulmasta olivat jonkun tontun huolella ompelemat pykäpistot purjenneet ja kaikkien huomaamatta kierähti lahjasäkin kulmasta pienen pieni paketti lattialle.

Tontut jatkoivat uurastustaan, mutta me ikkunan takana, me osoitimme kiivaasti sormillamme tuota pientä pakettia, jonka putoamista kukaan ei huomannut. Pitäisikö meidän juosta sisään ja kertoa paketista? Huomaisiko joku sen? Mitä jos ei huomaisikaan? Olisiko se jonkun lapsen tai aikuisen ainoa lahja, joka nyt jäisi saamatta ja aiheuttaisi suuren surun?

Tonttujen lahjasäkeissä oli sisällä samoja rakentelukuutioita,
joilla oppilaat mittasivat massaa. Pussit oli kuitenkin sidottu
kiinni, eikä pusseihin saanut kurkistella.

Tänään leikimme postitonttuja. Luokassa oli tasapainovaakoja ja erilaisia pieniä lahjasäkkejä (salaisuuspusseja, joita muutenkin käytän matikan opetuksessa paljon). Jokaisella pisteellä oli kolme lahjasäkkiä, jotka oppilaiden tuli järjestää massan perusteella. Ensin harjoiteltiin arviointia ja käsissä oppilaat punnitsivat lahjasäkkejä ja  järjestivät ne kevyimmästä painavimpaan.

Lahjasäkkien arviointia. Kumpi on painavampi?

Osa hoksasi käyttää arvioinnin tarkistukseen vaakaa ja vertaili säkkejä sen avulla. Lopuksi oppilaat värittivät monisteeseensa lahjasäkit oikean värisiksi.

Vaaleanpunainen säkki oli kevyin, sitten tuli keltainen ja sininen oli
painavin.

Seuraavaksi oppilaat mittasivat lahjasäkin massan rakentelukuutioiden avulla. Mittaustulokset kirjattiin monisteelle jokaisen säkin alle. 

Onko vaaka nyt tasapainossa?

Oppilaat tekivät tehtävää innokaasti ja yhteistyö toimi
erinomaisesti.

Vastaustulokset kirjattiin monisteelle.

Oppilaat työskentelivät 2-3 oppilaan ryhmissä ja jokainen ryhmä kävi kahdella punnituspisteellä. Monisteen, jota käytimme löydät täältä.

Tarina jatkuu jälleen huomenna!

Napapiirin pikajuna osa 7

Me kaikki lapset henkäisimme säikähdyksestä, kun näimme Lumiturvan sarven riippuvan sen korvan vierellä. Mitä oli tapahtunut? Ja mitä nyt tapahtuisi?

Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, selvisi meille pian. Porot nimittäin pudottavat sarvensa joka vuosi. Joulupukin rekeä vetävien porojen sarvet putoavat yleensä vasta joulun jälkeen, mutta nyt oli toinen Lumiturvan sarvista pudonnut jo tänään. Poronhoitaja tonttu irrotti sarven varovasti, taputti sarven irtoamiskohtaa taskustaan löytämällään nenäliinalla ja antoi porolle vielä taskustaan hiukan jäkälää.

"Iik, nyt minä ole nähnyt yksisarvisen!", hihkaisi eräs pieni tyttö vieressäni.

"No, höh, eihän se mikään oikea yksisarvinen ole", vastasi joku vanhemmista tytöistä.

Mutta silloin konduktööri puuttui puheeseen: "Ainakin sillä vain yksi sarvi tällä hetkellä on, kaikki porot ovat joskus yksisarvisia. Joten kyllä sinä olet aivan oikeassa!", sanoi konduktööri ja taputti pikkutyttöä olkapäälle hymyillen.

Nyt oli Joulupukki ja porot viimein valmiina lähtemään matkaan. Joulupukki viittoili meille ja konduktöörin johdattamina me kiipesimme kaikki rekeen Joulupukin viereen. Porot vetivät rekeä kierroksen torin ympäri kaikkien tonttujen vilkuttaessa meidän ympärillämme. Porot liikkuivat rytmikkäästi ravaten ja näyttivät tietävän itse minne olivat menossa, sillä Joulupukki vilkutti yhtä innokkaasti ympärillään oleville tontuille kuin tontut sille. 

Kun olimme kiertäneet torin ympäri, oli meidän aika laskeutua alas reestä ja liittyä tonttujen rivistöön. Niin Joulupukki kannusti jälleen porot liikkeelle, tonttujen väliin aukesi kuja, jota pitkin Joulupukki reellä ajoi. Siinä seisoi tallitonttu, riihitonttu, puuseppätonttu, saunatonttu, emäntätonttu, leluseppätonttu, myllytonttu ja kaikki muut tontut rivissä. Porojen vauhti kiihtyi ja kiihtyi kunnes näytti, etteivät porojen sorkat enää koskettaneet lainkaan lumista katua.

Sitten kuului vain kulkusten helinää ja Joulupukki poissa. Tontut kääntyivät juttelemaan keskenään ja meidät ympäröi valtava puheensorina. Vaikka tontut ovat pieniä, tekevät tonttulakit heistä pidempiä ja siellä tonttutungoksessa seisoessamme emme nähneet tonttujoukon yli eikä konduktööriä näkynyt missään. Mihin meidän pitäisi nyt mennä? Emme muistaneet mihin juna oli meidät jättänyt, niin paljon oli kaikkea saapumisemme jälkeen tapahtunut.

Tänään tutustuimme suomalaiseen kansanperinteessä seikkaileviin tonttuihin. Jokainen oppilas sai itselleen tontturivistön vihkoon ja lähdimme puolikkaan ryhmän kanssa etsimään koulun käytäviltä kortteja, joissa kerrottiin tontuista.

Kun tonttukortti löytyi, luin oppilaille ääneen siinä olevan tekstin. Tekstin perusteella oppilaiden tuli päätellä kuka tontuista oli riihitonttu, tallitonttu, saunatonttu, myllytonttu, kotitonttu ja joulutonttu. Tekstit on muokattu Mauri Kunnaksen Suuresta tonttukirjasta oppilaille sopiviksi. 

Samalla tuli harjoiteltua oikeinkirjoitusta, kun käytävässä pysähdyimme kirjoittamaan jokaiselle tontulle nimen. Harjoituksen jälkeen jokainen oppilas muisti, että tonttu sanassa on kaksi t-kirjainta keskellä!

Tonttujen ohjekortit olen tehnyt viime vuonna, ne löytyvät täältä. Tiedoston lopussa on erääseen toiseen tonttutehtävään vihjekortit (pienemmät), jotka tulevat vielä tämän tarinan aikana käyttöön.

Tontturivistön skannaaminen ei onnistunut vielä tänään, mutta täältä löytyy valokuva tontturivistöstä.

Tonttuilut jatkuvat jälleen huomenna!

Napapiirin pikajuna osa 6

Kun Joulupukki oli julistanut joulun ensimmäisen lahjan annetuksi puhkesivat kaikki tontut ympärillämme hurraamaan. Minä laitoin huolellisesti kulkusen aamutakkini taskuun. 

Sen jälkeen konduktööri johdatti kaikki meidät, jotka olimme matkustaneet junassa napapiirille, porojen luokse. Saimme silittää poroja, kunhan varoimme koskettamasta porojen sarvia, sillä siitä ne eivät pidä. Saimme myös syöttää poroille jäkälää, jota ne ahneesti hamusivat käsistämme. Jäkälä tuntui olevan poroille samanlaista herkkua kuin suklaa ja muut karkit meille ihmisille. Kun poronhoitajatontun kori, josta hän jäkälää meille antoi oli viimeistä nurkkaa myöten typötyhjä, taputimme poroja vielä kerran ja palasimme jälleen piirin reunalle. 

Silloin tonttukuoro viritti tutun joululaulun, johon me yhdyimme täysin rinnoin: "Kulkuset, kulkuset, riemuin helkkäilee, talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee. Rekehen, rekehen nouse matkaamaan, lumi alla jalasten se laulaa lauluaan..."

Laulun säestämänä Joulupukki nousi rekeensä ja keräsi ohjat käsiinsä. Juuri kun Joulupukki oli kannustamaisillaan porot liikkeelle, parahti poronhoitajatonttu ja heilutti säikähtäneenä käsiään saadakseen joulupukin huomion. 

Porojen liikehtiessä rauhattomasti ja odottaessa lähtöä, oli yksi poroista, Lumiturpa nimeltään, kolauttanut sarviaan vieressä seisovan Pyryn sarviin sillä seuraauksella, että nyt toinen Lumiturvan sarvista roikkui sen korvan vieressä ikävän näköisesti ja hieman verta tihkui sarven tyvestä, josta se oli katkennut. 

Me kaikki henkäisimme säikähdyksestä. Mitä Lumiturvalle oli tapahtunut? Voisiko Joulupukki lähteä lainkaan kierrokselleen kaikkien lasten luokse? 

Tänään tutustuimme oppilaiden kanssa poroihin tarkemmin. Eilen selitettävänä sanana oli poro ja silloin sain jo hieman tietää oppilaiden pohjatietoja poroista.

Aloitimme tutkimalla Mirva Slungan (instagramissa Temmellys) laatimaa suljettua loogista poro-kokoelmaa. Kaikki kortit olivat taululla kuvapuoli taulua vasten. Oppilaiden ohjeiden mukaan käänsimme yhden kortin kerrallaan ja tutkimme mitä kortissa oli. Oppilaat joutuivat käyttämään paljon käsitteitä oikea, vasen, ylhäältä, alhaalta sekä järjestyslukuja kertoessaan mikä kortti käännetään. 

Kun koko kokoelma oli käännetty jatkoimme poroilla leikkimistä. Jokainen sai valita yhden porokortin ja leikimme portinvartijaa. Oppilaat asettuivat jonoon ja minä jaoin heidät jonkin porojen ominaisuuden perusteella kahteen ryhmään. Oppilaiden tehtävänä oli keksiä minkä ominaisuuden perusteella jako oli tehty.

Seuraavaksi pistimme käyntiin porokilpailut. Jokainen sai valita itselleen poron, joka asetettiin pelilaudan ensimmäiseen ruutuun. Minä esitin väittämiä, mikäli väittämä oli totta oman poron kohdalla sai poroa siirtää pelilaudalla yhden askeleen eteenpäin.

Väittämät olivat esimerkiksi:

- Porolla on punainen kaulaliina.

- Poro istuu.

- Porolla ei ole punainen nenä.

- Porolla on kaulaliina. 

Toisen kierroksen porokisoissa teimme käyttämällä ominaisuuskortteja, joita oppilaat kukin vuorollaan vetivät pakasta ja kertoivat muille millä ominaisuudella pääsee eteenpäin.

Poro-kokoelma ei siis ole oma tekemäni, vaan Mirva Slungan. Porokokoelman voi tulostaa Temmellyksen instagram-sivun linkin avulta tai Varga-Neményi ry:n facebook-ryhmästä.

Temmellyksen instagram-tili kannattaa ehdottomasti laittaa seurantaan.

Suomen kielen tunneilla porojen parissa työskentely jatkui. Tutustuimme tarkemmin poroihin, sitä paitsi oppilailla oli kova huoli tuosta tarinassa katkenneesta poronsarvesta. Katselimme ensin yhdessä pp-esitystä, johon olin koonnut kuvia porosta ja kerroin oppilaille perustietoja poroista kuvien avulla. 

Olin tehnyt lyhyen tietotekstin poroista. Tekstiin liittyviä kysymyksiä oli kahta vaikeustasoa: monivalintatehtäviä ja avoimia kysymyksiä. Avoimet kysymykset annoin vain muutamalla luokkani taitavimmalle lukijalle. Luokkani lukijat työskentelivät tekstin parissa. Ne, jotka eivät vielä lue tekstiä, tekivät tehtävän koulunkäynninohjaajan kanssa kuullunymmärtämisen tehtävänä eli he kuulivat tekstin ja sen jälkeen he vastasivat monivalintakysymyksiin.
Tällainen tehtävä oli ekaluokkalaisille vielä haastava, mutta harjoittelimme yhdessä kuinka kannattaa lukea yksi kappale kerrallaan ja sen jälkeen vastata kysymykseen ja jälleen lukea seuraava kappale. Käytetty teksti löytyy täältä.

Lukutehtävän jälkeen kokosimme taululle käsitekarttaan kaikki asiat, joita nyt tiesimme poroista. Olimme oppineet paljon asioita verrattuna siihen, mitä vielä eilen tiesimme poroista. Käsitekartta oli oppilaille uusi asia, joten hieman tutustuimme sen rakenteeseen ja mihin käsitekarttaa voidaan käyttää.

Napapiirin pikajuna osa 5

Joulupukki asteli meitä kohti, kallisteli päätään ja katseli meitä. Sitten joulupukki ojensi kätensä ja osoitti minua. "Valitaan tämä kaveri tässä", sanoi joulupukki ja kiipesi rekeen.

Junan konduktööri talutti minut reen luokse ja auttoi minua kipuamaan rekeen joulupukin viereen. Kun istuimme siinä, kaikkien tonttujen keskellä, porojen liikehtiessä odottavina ja kulkusten kilistessä, kysyi joulupukki: " No, mitä toivoisit joululahjaksi?"

Kysymys, josta jokainen lapsi unelmoi. Tiesin, että voisin saada ihan mitä vain keksisin toivoa. Mielessäni vilahti eräs peli, joka ystävälläni oli. Tai ehkäpä sittenkin suuren suuri nalle. Mutta ei, se mitä minä eniten toivoin, ei ollut joulupukin suuressa lahjasäkissä. 

Enemmän kuin mitään muuta toivoin saavani yhden niistä hopeisista kulkusista, jotka kilisivät hiljaa porojen valjaissa. Kun esitin pyyntöni, joulupukki hymyili. Hän halasi minua ja pyysi tonttua irrottamaan yhden kulkusen porojen valjaista. 

Tonttu ojensi kulkusen joulupukille. Joulupukki nousi seisomaan pitäen kulkusta korkealla ilmassa ja julisti: " Tämä on joulun ensimmäinen lahja!"

Jälleen opettelimme uusi sanoja ja pohdimme sanojen poro, reki ja valjaat merkityksiä.

Tänään työstimme tarinaa eteenpäin musiikin avulla. Aloitimme kuuntelutehtävällä. Jokainen oppilas sai pienen kulkusen ja yksi oppilaista isomman erilaisen kulkusen, jossa oli hieman erilainen ääni. Yhden oppilaan silmät sidottiin ja hänen tehtävänään oli sokkona kuuloaistin avulla löytää sen oppilaan luokse, jolla erilainen kulkunen oli. 

Koska kaikki halusivat etsiä erilaista kulkusta otimme ensimmäisten kierrosten jälkeen 2-3 oppilasta etsimään  kulkusta samaan aikaan.

Jatkoimme laulamalla kulkuset-laulua sekä suomeksi että englanniksi ja opettelimme soittamaan sen myös boomwhackereilla kertosäettä.

Napapiirin pikajuna osa 4

Kaikkialla oli aivan hiljaista, eikä ketään näkynyt. Junaradan varressa seisoi pieniä tonttutaloja vieri vieressä, mutta kukaan ei ollut talojen pihassa eikä ikkunoissa näkynyt ketään. 

- Missä kaikki ovat? kyselimme toisiltamme. 

Silloin konduktööri astui vaunuun ja kertoi, että kaikki tontut olivat kokoontuneet kylän keskellä olevalle torille. Sillä siellä joulupukki antaisi joulun ensimmäisen lahjan. 

- Kuka saa ensimmäisen lahjan? kysyimme me kaikki yhteen ääneen.

Konduktöörin vastaus sai meidän kaikkien vatsamme jälleen kipristelemään jännityksestä:

- Hän valitsee yhden teistä!

Silloin juna pysähtyi ja katsahtaessamme ulos ikkunoista näimme jotakin ihmeellistä. 

- Katsokaa! huusi joku meistä. 

- Tonttuja!

Ulkona näimme satoja tonttuja, niitä oli joka puolella. Oli tonttuja, joilla oli punainen lakki, tonttuja, joilla oli vihreä lakki sekä tonttuja, joilla oli valkoinen lakki. Tonttujen kaulaliinoja oli myös eri värisiä: punaisia, vihreitä ja sinisiä. Lisäksi tontuilla oli punaisia villasukkia, vihreitä villasukkia ja harmaita villasukkia. Vaikka tontut näyttivät samanlaisilta, olivat ne kuitenkin kaikki hieman eri näköisiä. 

Tonttuja oli niin paljon, että kaduilla oli tungos ja meidän oli vaikea liikkua väkijoukossa eteenpäin, mutta konduktööri johdatti pientä joukkoamme kohti torin keskustaa. Lopulta pääsimme torin keskelle muodostuneen ison piirin laidalle. Piirin keskellä oli joulupukin reki kukkuroillaan paketteja ja porot olivat jo valmiina valjastettuina reen edessä. 

Porot odottivat jännittyneinä, että ne pääsisivät matkaan. Ne askelsivat paikallaan niin, että niiden valjaisiin kiinnitetyt hopeiset kulkuset kilisivät. Se ääni oli satumainen ja taianomainen, sellaista ääntä en ollut koskaan aiemmin kuullut.

Juuri silloin joulupukki astui esiin ja kaikki tontut hurrasivat hurjasti. Joulupukki asteli meitä kohti ja kääntyi osoittamaan sormella...

Tänään pohdimme miten kaikki tontut, vaikka niin samanlaisia olivatkin, saattoivat samalla olla myös kaikki erilaisia. Kaivoin esille viime perjantain tonttuseikkailussa mukana olleet tontun vaatteet ja mietimme montako erilaisia vaatekokonaisuutta niistä voisi rakentaa.

Asusteiden värivaihtoehdot kirjattiin taululle näkyviin. Vaikka valkoinen kaulahuivi oli minulta unohtunut kotiin, muistivat oppilaat senkin olemassaolon ja niin se lisättiin kaulaliinavaihtoehtoihin.

Sitten oppilaat saivat alkaa värittää erilaisia tonttuja monisteelle, johon olin kopioinut papunetin tonttukuvan 16 kertaa. Aika hyvin oppilaat eri vaihtoehtoja keksivätkin. 

Ekaluokkalaiset ovat tällä viikolla työskennelleet ensimmäistä kertaa kombinatoriikan parissa eikä 1. luokkalaisten ole vielä tarve löytää kaikkia vaihtoehtoja. Kun joku valitti ettei keksi enempää, autoin eteenpäin tutkimalla monistetta yhdessä oppilaan kanssa. Kerroin myös, että erilaisia tonttuja voi värittää yhteensä 36. Se johti siihen, että laskimme ensin kuinka monta tonttua mahtuu yhdelle monisteelle ja pohdimme riittääkö kaksi monistetta kaikkien erilaisten tonttujen värittämiseen.. Eipä riittänyt vaan yhteensä kolme monistetta tarvitsisi, jos haluaisi kaikki tontut värittää!

Tonttumonisteen löydät täältä. 

Maanantaina jatkamme jälleen tarinaa!

Napapiirin pikajuna osa 3

Keltaiset silmäparit lähestyivät vaunujen ikkunoita, johon olimme liimanne nenämme. Samalla kun keltaiset silmäparit lähestyivät meitä, vetäydyimme me kauemmas ikkunoista.

- O-o-ovatko ne susia? kuiskasi joku vieressäni hiljaa.

Vetäisin henkeäni kauhistuneena, mutta juuri silloin pilvi siirtyi kuun edestä ja täysikuu valaisi koko seudun. Silloin sudet nousivat takajaloilleen ja ulvoivat "Hyvääääääää matkaaaaaa" ja samaan aikaan juna nytkähti jälleen liikkeelle. Sudet juoksivat junan vierellä niin pitkään kunnes junan vauhti oli kiihtynyt niille liian kovaksi, silloin he kajauttivat viimeisen "Hyvää matkaaaaa" -ulvontansa ja me vilkutimme niille.

Konduktööri tuli silloin vaunuumme ja naurahti: "Ettei kai pelästyneet? Veturinkuljettajalla oli kaakaotauko ja sen vuoksi juna pysähtyi. Mutta nyt olemme jällleen matkalla. Eikä matka enää kestä kauaa!"

Ulkona vilisivät kuun valossa maisemat: välillä näimme metsää, sitten taas peltoa ja jälleen metsää. Sitten juna alkoi kiivetä korkealle mäen päälle. Hitaasti mutta varmasti juna nitkutti mäen rinnettä ylös. Näytti aivan siltä kuin kohta törmäisimme kuuhun ja tähtiin. Moni meistä työnsikin silloin kätensä ulos junan ikkunasta ja yritti kurkottaa tähtiin.

Eräs pieni tyttö huusi yhtäkkiä: "Minä sain sen, minä sain pienen tähden!" Kaikki ryntäsivät katsomaan mitä tytön kädellä oli. Aivan se oli pieni, kaunis, symmetrinen tähti, mutta ei se taivaalla tuikkiva tähti ollut, vaan lumihiutale, joka oli pudonnut tytön kämmenelle. Me ihailimme kaikki tuota tavattoman kaunista lumitähteä ja yritimme itsekin kalastaa kädellemme lumihiutaleita, joita kilvan ihailimme. 

Mutta sitten oli juna saavuttanut mäen huipun ja juna kääntyi laskemaan alas mäen rinnettä, välillä raiteet johtivat meitä alas yhä nopeammin ja nopeammin, välillä nousimme hieman ylemmäs jollekin kalliokielekkeelle ja sitten taas alas, alas, alas.. Aivan kuin olisimme olleet huvipuiston vuoristoradalla.

Viimein alkoi edessämme häämöttää valoja. Ensin ihan pieniä, sitten yhä suurempia ja suurempi. "Tuolla, tuolla se on," sanoi konduktööri osoittaen valoja, "siellä on napapiiri."

Me henkäisimme jännityksestä ja liimauduimme jälleen ikkunoihin. Kun saavuimme napapiirille näkyi ympärillämme taloja, lelutehtaita, nukkeverstaita ja työpajoja. Mutta missään ei näkynyt ketään. Ei yhtään ketään. Missä kaikki olivat?

Tänään tutkimme lumihiutaleita. Pahaksi onneksi se lumi, jota meillä oli vielä eilen, katosi vesisateessa, joten emme päässeet tutkimaan oikeita lumihiutaleita, mutta ihailimme kuvia lumihiutaleista. Tutkimme niiden symmetrisyyttä peilin avulla. Kokeilimme mihin kaikkiin kohtiin lumihiutaletta voi asettaa peilin siten, että peilissä ja peilin takana on sama kuva.

Seuraavaksi oppilaat saivat paperia ja harjoittelimme lumihiutaleiden leikkaamista paperista. Askartelemiamme lumihiutaleita tutkimme myös peilin avulla ja huomasimme, että niitäkin saattoi peilata useammasta kohdasta.

Sanaston osalta tutustuimme tänään sanontaan "kurkottaa tähtiin" ja pohdimme sen merkitystä.  Keskustelimme haaveista ja siitä, miten kukin voisi omia haaveitaan toteuttaa. Moniin haaveisiin keksimme ideoita siitä, miten niitä voisi päästä toteuttamaan, esimerkiksi merenneitouinnin oppiminen vaatii ahkeraa harjoittelua. Erään oppilaan haave oli oppia lentämään (itse, eli ei millään lentokoneella tms.), hänelle en osannut antaa vinkkejä siitä, miten tuon haaveen voisi toteuttaa..

Lumihiutaleita tarttui puumme oksiin. Auringonkukat
pitäisi varmaan kerätä pois talven tieltä.

Päätimme kaikki kurkottaa tähtiin ja asettaa tavoitteita asioille, joita haluaisimme oppia tai haaveilla siitä, mitä haluaisimme tehdä isoina. Lumitähtiin kirjoitettiin omia haaveita: "Minä haluaisin..." 

Tunnin päätteeksi luokkamme seinällä oleva puu sai lumiverhon.

Napapiirin pikajuna osa 2

"Napapiirille, tietenkin!" vastasi konduktööri. Katsoin epävarmana konduktöörin ojennettua kättä ja takanani olevaa kotitaloa. Uskaltaisinko nousta kyytiin?

Silloin kuului takaani askelten töminää ja hengästynyttä puuskutusta: "Odottakaa minua, minä tulen mukaan!" Lapsi, yöpukuun pukeutuneena aivan kuten minäkin, juoksi aamutakki auki lepattaen ja tohveleissaan liukastellen meitä kohti. Konduktööri hymyili ja auttoi hengästyneen lapsen junaan. Sitten hän kääntyi vielä katsomaan minua: "Noh? Kuinka on?" 

Veturin savupiipusta tuprahteli höyryä talviseen yöhön ja pyörät kirskahtelivat aivan kuin ne olisivat odottaneet pääsevänsä kiitämään raiteita pitkin.

Vatsan pohjassani kupli, vedin syvään henkeä ja tartuin konduktöörin käteen, joka oli ojentunut minua kohti. Konduktööri veti minut ylös junaan juuri sillä hetkellä, kun junan pyörät nytkähtivät eteenpäin. Matka oli alkanut!

Juna oli täynnä lapsi. Kaikki olivat pukeutuneet pyjamiinsa ja aamutakkeihin. Me lauloimme yhdessä joululauluja, söimme karamellejä, joiden toffeesydämet olivat valkoisia lumi. Me joimme kaakaota, joka oli paksua ja makeaa kuin sulatettu suklaapatukka. 

Junan ikkunoiden ulkopuolella oli pimeää, välillä ohittesemme vilisi valoja kaupungeista ja kylistä, joiden ohi kiisimme. Pian ei näkynyt lainkaan enää valoja. Juna matkasi läpi kylmän ja pimeän metsän. Silloin juna hidasti kulkuaan ja melkein pysähtyi. 

Kurkistelimme ulos ikkunoista ja mitä silloin näimmekään? Metsästä meitä tuijotti monta silmäparia keltaisia suuria silmiä. Silmien yläpuolella näkyivät suuren korvat. 

Kun nuo keltaiset silmät astelivat lähemmäs junaa, näkyi keltaisten silmien ja suurten korvien lisäksi karvainen kuono ja valkoiset terävät hampaan. 

Minä en ollut ainoa, joka pidätti hengitystään säikähdettyään noita, meitä hitaasti lähestyviä eläimiä..

Tänään valitsin tarinasta selitettäviksi sanat: pyjama, kylä ja kaupunki. Monet oppilaat huomasivat, ettei sanojen selittäminen olekaan niin helppoa. "No, kyl mä tiedän, mut en osaa selittää" kuultiin moneen kertaan. Lopulta sanat kuitenkin saatiin yhdessä selitettyä.

Seuraavaksi pohdimme päähenkilöä. Minkä ikäinen hän on? Mitä tiedämme hänestä? Kirjasin taululle ylös oppilaiden ajatukset päähenkilöstä.

Työstimme tarinaa myös harjoittelemalla kombinatoriikkaa. Valitsimme joukostamme kaksi lasta, tarinan päähenkilön ja tuon perässä juosseen lapsen sekä konduktöörin. Jokainen sai roolimerkin. Sitten mietimme, missä järjestyksessä nämä kolme henkilöä nousivat junaan. Miten monessa eri järjestyksessä henkilöt voivat nousta junaan? Teimme ensin harjoitusta siten, että nuo valitut kolme lasta "nousivat junaan" eri järjestyksessä. Sen jälkeen oppilaat saivat jatkaa harjoitusta kaverin kanssa. He saivat kuvia näistä kaikista kolmesta henkilöstä ja he liimasivat vihkoihinsa eri järjestykset, jotka keksivät.

Aika hyvin oppilaat keksivät kaikki kuusi järjestystä, jossa nuo kolme henkilöä voivat nousta junaan. Kaikki saivat aikaiseksi vähintään viisi järjestystä, suurin osa kaikki kuusi. Kuvat monisteeseen olivat clipart-kuvia netistä, minun tekemä moniste löytyy täältä.

Tarina jatkuu huomenna!

Napapiirin pikajuna osa 1

Luokassani on jouluperinteenä jatkokertomus, joka etenee jokaisena koulupäivänä. Rauhoitumme hämärässä luokkahuoneessa (ledi)tuikkujen valossa ja kerron tarinaa päivittäin vähän eteenpäin. Tämän vuoden tarinaksi ekaluokkalaisille valitsin Chris Van Allsburgin Napapiirin pikajunan. Joulukuussa ei ole kovin montaa koulupäivää, joten lyhyt tarina sopii ekaluokkalaisille hyvin.

Tämä tapahtui kauan sitten, kun olin vielä lapsi. Oli joulukuu, makasin hiljaa vuoteessani enkä pyörinyt levottomasti, kuten silloin kun minua jännitti. Hengitin rauhallisesti ja hiljaa. Pohdin asiaa, josta olimme ystävieni kanssa väitelleet. 

"Ei joulupukkia ole olemassa", oli eräs ystävistäni väittänyt kiven kovaan. Mutta minä tiesin, että hän oli väärässä.

Makasin vuoteessani ja kuuntelin ihan hiljaa ääntä, jota ystäväni mukaan en ikinä kuulisi, kulkusten kilinää porojen vetämästä reestä.

Myöhään sitä iltana kuulin äänen, mutta se ei ollut kulkusten kilinää. Se kuului ulkoa. Se kuulosti höyryn sihinältä ja kirskuvalta metallilta. Katsoin ulos huoneeni ikkunasta ja silloin näin sen. Juna oli pysähtynyt talomme eteen.

Veturi oli höyryn peitossa. Lumihiutaleet putoilivat hiljalleen junan ympärillä. Konduktööri seisoi erään vaunun ovella. Juuri silloin hän otti liivin taskusta suuren taskukellon ja katsoi.. aivan hän katsoi odottavan näköisenä suoraan minun ikkunaani. 

Laitoin tohvelit jalkaani ja vedin aamutakin päälleni. Sen jälkeen hiippailin varpaisillani alas portaita ja avasin oven hiiren hiljaa, ettei kukaan muu talossa heräisi. 

"Kaikki kyytiin", huusi konduktööri ja katsoi minua. Juoksin hänen luokseen.

Konduktööri katsoi kysyvästi minua: "Noh? Oletko sinä tulossa?"

"Mihin?", kysyin ihmetellen.

"Napapiirille tietenkin", vastasi konduktööri.

Ensimmäisenä päivänä tarinamme päättyi tähän ja lähdimme ruokailuun. Ruokailun jälkeen palasimme ennen ruokailua kuultuun tarinan pätkään ja kävimme ensin läpi sanastoa.

Olin valinnut tarinasta sanat veturi, pikajuna, konduktööri ja napapiiri. Oppilaat saivat itse selittää mitä sanat merkitsevät. Hyvin toisiaan täydentäen oppilaat saivatkin napapiiriä lukuunottamatta selitettyä sanat. Napapiiristäkin löytyi muutamalta oppilaalta tietoa.

Tutkimme yhdessä Suomen karttaa, josta löysimme Espoon, jossa olemme parhaillaan ja Napapiirin. Keskustelimme mikä napapiiri oikein on. Se on paikka, jossa kesällä aurinko ei kuukauteen laske vaan aurinko on koko ajan taivaalla ja talvella paikka, jossa talvella on todella pimeää. Yhtenä päivänä vuodessa napapiirillä aurinko ei lainkaan nouse. Jos napapiiriltä matkustaa vieläkin pohjoisemmaksi, on talvella monta päivää pimeää eikä aurinko nouse lainkaan. 

Mietimme mitä reittiä juna matkaisi Napapiirille ja tutkimme Suomen karttaa. Oppilaat etsivät kartasta tuttuja paikannimiä.

Laitoimme kartastot hetkeksi sivuun ja otimme esille opetuskellot. Pohdimme mihin aikaan tarinan alkutapahtumat tapahtuivat. Oppilaat olivat yksimielisiä siitä, että tarina alkoi yöllä. He saivat itse ehdottaa kellonaikaa ja tarinan alkamisajankohdaksi valittiin keskiyö, kello 12. Jokainen käänsi kellonsa näyttämään kello 12 ja samalla sanallistimme missä viisarit ovat tuohon kellonaikaan. Kysyin oppilailta mitä kello on tunnin kuluttua kahdestatoista. Tasan yksi, siispä taas kellon viisarit osoittamaan kello yhtä. Yksi oppilaista sai päättää missä kaupungissa junamme olisi kello yksi yöllä. Seuraavaksi kellot käännettiin osoittamaan kahta ja taas valittiin paikkakunta, samoin tehtiin vielä kello kolmelta.
Tästä oppilaat jatkoivat pareittain työskentelyä. He käänsivät kelloa aina tunnin eteenpäin, piirsivät kellon viisarit konduktöörin taskukelloon monisteeseen, valitsivat kartasta paikkakunnan, jossa juna siihen kellonaikaan pysähtyisi ja kirjoittavat paikkakunnan nimen kellon alapuolelle. Lopuksi oppilaat saivat värittää konduktöörin. 

Jos haluat käyttää samaa monistetta, jota minä käytin oppilaideni kanssa, löydät sen täältä.