Sivut

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Napapiirin pikajuna osa 3


Keltaiset silmäparit lähestyivät vaunujen ikkunoita, johon olimme liimanne nenämme. Samalla kun keltaiset silmäparit lähestyivät meitä, vetäydyimme me kauemmas ikkunoista.
- O-o-ovatko ne susia? kuiskasi joku vieressäni hiljaa.
Vetäisin henkeäni kauhistuneena, mutta juuri silloin pilvi siirtyi kuun edestä ja täysikuu valaisi koko seudun. Silloin sudet nousivat takajaloilleen ja ulvoivat "Hyvääääääää matkaaaaaa" ja samaan aikaan juna nytkähti jälleen liikkeelle. Sudet juoksivat junan vierellä niin pitkään kunnes junan vauhti oli kiihtynyt niille liian kovaksi, silloin he kajauttivat viimeisen "Hyvää matkaaaaa" -ulvontansa ja me vilkutimme niille.
Konduktööri tuli silloin vaunuumme ja naurahti: "Ettei kai pelästyneet? Veturinkuljettajalla oli kaakaotauko ja sen vuoksi juna pysähtyi. Mutta nyt olemme jällleen matkalla. Eikä matka enää kestä kauaa!"
Ulkona vilisivät kuun valossa maisemat: välillä näimme metsää, sitten taas peltoa ja jälleen metsää. Sitten juna alkoi kiivetä korkealle mäen päälle. Hitaasti mutta varmasti juna nitkutti mäen rinnettä ylös. Näytti aivan siltä kuin kohta törmäisimme kuuhun ja tähtiin. Moni meistä työnsikin silloin kätensä ulos junan ikkunasta ja yritti kurkottaa tähtiin.
Eräs pieni tyttö huusi yhtäkkiä: "Minä sain sen, minä sain pienen tähden!" Kaikki ryntäsivät katsomaan mitä tytön kädellä oli. Aivan se oli pieni, kaunis, symmetrinen tähti, mutta ei se taivaalla tuikkiva tähti ollut, vaan lumihiutale, joka oli pudonnut tytön kämmenelle. Me ihailimme kaikki tuota tavattoman kaunista lumitähteä ja yritimme itsekin kalastaa kädellemme lumihiutaleita, joita kilvan ihailimme. 
Mutta sitten oli juna saavuttanut mäen huipun ja juna kääntyi laskemaan alas mäen rinnettä, välillä raiteet johtivat meitä alas yhä nopeammin ja nopeammin, välillä nousimme hieman ylemmäs jollekin kalliokielekkeelle ja sitten taas alas, alas, alas.. Aivan kuin olisimme olleet huvipuiston vuoristoradalla.
Viimein alkoi edessämme häämöttää valoja. Ensin ihan pieniä, sitten yhä suurempia ja suurempi. "Tuolla, tuolla se on," sanoi konduktööri osoittaen valoja, "siellä on napapiiri."
Me henkäisimme jännityksestä ja liimauduimme jälleen ikkunoihin. Kun saavuimme napapiirille näkyi ympärillämme taloja, lelutehtaita, nukkeverstaita ja työpajoja. Mutta missään ei näkynyt ketään. Ei yhtään ketään. Missä kaikki olivat?



Tänään tutkimme lumihiutaleita. Pahaksi onneksi se lumi, jota meillä oli vielä eilen, katosi vesisateessa, joten emme päässeet tutkimaan oikeita lumihiutaleita, mutta ihailimme kuvia lumihiutaleista. Tutkimme niiden symmetrisyyttä peilin avulla. Kokeilimme mihin kaikkiin kohtiin lumihiutaletta voi asettaa peilin siten, että peilissä ja peilin takana on sama kuva.



Seuraavaksi oppilaat saivat paperia ja harjoittelimme lumihiutaleiden leikkaamista paperista. Askartelemiamme lumihiutaleita tutkimme myös peilin avulla ja huomasimme, että niitäkin saattoi peilata useammasta kohdasta.



Sanaston osalta tutustuimme tänään sanontaan "kurkottaa tähtiin" ja pohdimme sen merkitystä.  Keskustelimme haaveista ja siitä, miten kukin voisi omia haaveitaan toteuttaa. Moniin haaveisiin keksimme ideoita siitä, miten niitä voisi päästä toteuttamaan, esimerkiksi merenneitouinnin oppiminen vaatii ahkeraa harjoittelua. Erään oppilaan haave oli oppia lentämään (itse, eli ei millään lentokoneella tms.), hänelle en osannut antaa vinkkejä siitä, miten tuon haaveen voisi toteuttaa..

Lumihiutaleita tarttui puumme oksiin. Auringonkukat
pitäisi varmaan kerätä pois talven tieltä.
Päätimme kaikki kurkottaa tähtiin ja asettaa tavoitteita asioille, joita haluaisimme oppia tai haaveilla siitä, mitä haluaisimme tehdä isoina. Lumitähtiin kirjoitettiin omia haaveita: "Minä haluaisin..." 
Tunnin päätteeksi luokkamme seinällä oleva puu sai lumiverhon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti