Mikael, ritari Yrjö ja lohikäärme

Mikkelin päivää vietetään syyskuun lopulla ja steinerkouluissa elää perinne Mikael-juhlasta. Peruskoulun puolella Mikkelinpäivään oman kokemukseni mukaan on yleensä liittynyt päivänavaus, jossa on esitetty jokin enkeliaiheinen laulu ja runo. Mikkelinpäivä saa steinerkoulussa aivan erilaiset mittasuhteet. Ennen vanhaan Suomessa Mikkelinpäivää oli tapana viettää esimerkiksi mikkelinmarkkinoin. Nykyään syksyisin ei ole oikeastaan mitään juhlaa.  Jos vuosi jaetaan neljään osaan, on jokaisella neljänneksellä oma juhlansa: joulu, pääsiäinen, juhannus ja mikkelinpäivä. Steinerkoulussa perinteiden vaaliminen ja vuoden kierron seuraaminen on tärkeää, sen vuoksi Mikael-juhla elää steinerkouluissa. Koululla vietettävä Mikael-juhla ja Mikkelinmarkkinat on toisaalta sadonkorjuu-juhla ja toisaalta rohkeutta edustavan Mikael-enkelin juhla, itsensä voittamisen ja rohkeuden juhla. 

Mikkelinpäivään liittyen kerrotaan steinerkoulussa erilaisia arkkienkeli Mikaeliin liittyviä kertomuksia. "Mikael-aika" huipentuu Mikael-juhlaan ja Mikkelinmarkkinoihin, jotka meidän koulussamme ovat keskiaikaiset markkinat "larppiasuineen".

Mikael-ajan tarinoita on lukuisia ja niistä vielä useampi versioita. Olen tutustunut kertomuksiin netissä (englanniksi) ja koululta löytyviin materiaaleihin. Löytämistäni eri versioista olen muokannut oman versioni siitä kuinka ritari Yrjö taltuttaa lohikäärmeen. Alla oleva kuvaus siitä mitä minun luokkani teki Mikael-juhlaan ja Mikkelinmarkkinoihin valmistautuessa.

Oli tullut sadonkorjuun aika ja kaikki ihmiset ahkeroivat pelloilla kerätäkseen satonsa talteen ja työn tehtyään he juhlivat uutta satoaan.

Samaan aikaan isä-aurinko alkoi tuntea olevansa liian väsynyt paistaakseen koko pitkän päivän, kun ihmisten satoakaan ei tarvinnut enää kasvattaa. Aurinko pyysi enkeleitä tekemään päivistä lyhyempiä.

Isä-aurinko pieneni päivä päivältä. Kesällä se oli vielä hehkunut täydellä voimallaan lämpöä ja kullankeltaista valoa,
syksyn edetessä ja isä-auringon tultua yhä väsyneemmäksi ja väsyneemmäksi alkoi sen valo ehtyä, se pieneni ja sen valo muuttui lämpimän keltaisesta kylmään kirkkaseen valoon, joka sekin päivä päivältä väheni.

Kun aurinko ei enää jaksanut paistaa koko pitkää päivää, muuttui sisar-tuuli kirpeän kylmäksi. Se puhalsi ja puhalsi saaden puiden lehdet palelemaan. Kylmät lehdet yrittivät lämmittää itseään muuttumalla tulen värisiksi: punaisiksi, keltaisiksi ja oransseiksi. Mutta se ei auttanut ja vähitellen, yksi kerrallaan, putoilivat puiden lehdet maahan. 

Maassa puiden alla nukkui lohikäärme horrostaan, johon se aina kesän tullen vaipui. Lehtiä putoili hiljalleen lohikäärmeen selkään ja pian kirpeä ilma alkoi herätellä lohikäärmettä. Aikamoinen kasa lehtiä oli kuitenkin lohikäärmeen selkään jo kasaantunut ja niistä muodostui lohikäärmeelle värikäs suomuinen nahka.

Lohikäärme oli pelottava, äiti-yö pelkäsi sitä niin paljon, ettei uskaltanut päästää kuuta ulos taivaalle. Maan ihmiset tiesivät, että ilman syksyn kuutamoa ei tule talvea, eivätkä eläimillä ja siemenillä ole riittävästi voimaa kasvaa seuraavana keväänä, elleivät ne ole saaneet talviuniaan. Niinpä maan ihmiset pyysivät enkeleitä avuksi.

Kirkkaan väriset lehtisuomut saanut lohikäärme

Enkelit olivat ihmisten kanssa samaa mieltä, jotakin oli tehtävä. Enkeli-Mikael lupasi antaa punaisen rohkeuden viittansa sille urhealle ritarille, joka ottaisi tehtäväkseen taistella lohikäärmettä vastaan ja suojella ritaria tämän suorittaessa tehtäväänsä.

Samaan aikaan niillä main ratsasti Ritari Yrjö, joka oli jättänyt armeijansa. Hän ei halunnut enää taistella armeijansa mukana voittaakseen rikkauksia kuninkaalleen ja samalla tuottaen surua valloitettaville. Ritari Yrjö halusi tehdä miekallaan jotain hyvää. Kun Ritari Yrjö kuuli lohikäärmeestä ja sen aiheuttamasta kylmyydestä ja surusta, päätti Ritari Yrjö ottaa tehtävän vastaan.

Lohikäärmettä ei kuitenkaan voinut taltuttaa millä tahansa miekalla kertoi Mikael-enkeli. Ritari Yrjön olisi kerättävä taivasrautaa, jota kovempaa ei ole olemassakaan, ja viedä se kääpiöille syvälle vuoren sisään taottavaksi. Taivasrautaa voi löytää vain yön pimeydessä tähtien loisteessa, sillä auringon säteet sulattavat sen. Ritari Yrjö lähti yön koittaessa metsään, mutta taivas oli pilvinen eikä metsämaastossa erottunut mitään. Ritari Yrjl aikoi jo palata takaisin majapaikkaansa, kun taivas aukesi. Aivan kuin jokin suuri valkoinen käsi olisi pyyhkäissyt pilvet tähtien ja kuun edestä. Tähdet loistivat ritarin yläpuolella ja niiden valo heijastui maasta, jossa taivasrautaa kimalteli mättäiden välissä. Kerättyään säkkinsä täyteen Ritari Yrjö suuntasi kulkunsa kohti kääpiöiden vuorta. Kääpiöiden paja sijaitsi syvällä vuoren uumenissa, pimeyden keskellä. Rohkeutensa kooten Ritari Yrjö astui luolaan, matka luolan halki pimeydessä tuntui pitkältä. Hitaasti ritari eteni askel askeleelta, muutaman kerran ritari horjahti, mutta hän ei kaatunut. Tuntui kuin joku olisi pimeässä ollut apuna ja tukenut häntä vaikeissa paikoissa.

Pian alko kuulua pimeydestä ääntä, jonka johdattelemana Ritari Yrjö viimein löysi kääpiöt.

Pajassa on kilke, pajassa on kalke.

Kääpiöt nyt työssä näet.

Rauta on kuuma, rauta on kuumaa.

Kipunat sinkoaa, kipunat sinkoaa.

Moukari lyö, moukari lyö.

Kilke kuuluu, kalke kuuluu,

kiirii kauas, kiirii kauas.

Kääpiöt kun kuutamolla

kilkuttavat kalliolla.

Taivasrautaa takovat,

menninkäiset taitavat.

Miekat voittoista valmistavat,

hyvyyden puolesta taistelevat.

Ritari Yrjön lahjoitettua löytämänsä taivasraudan kääpiöille, alkoivat nämä ripeästi töihin.

Työskennellessä laulu raikasi “Jo päivän koittehessa me käymme takomaan! Ei naapurit saa unta, kun kalke aletaan. Ain´iltamyöhään asti ja joskus kaiken yön käy kalke taukoomatta, kun kiire ompi työn.” (Seppien laulu, kirjassa Riska, Anja. Minne tuuli vaeltaa. Lastenlauluja I)

Viimein oli miekka valmis: se hohti kuin kirkkaimmat taivaan tähdet ja sen terä oli niin kestävä, että sillä saattoi halkaista jopa timantin. Ritari Yrjö kiitti kääpiöitä miekasta. Sen jälkeen hän valjasti hevosensa ja hyppäsi sen selkään valmiina taisteluun.

Matka lohikäärmeen luo ei kuitenkaan ollut yksinkertainen, matkallaan Ritari Yrjö kohtasi monia haasteita, oli ylitettävä vesistöjä ja selviydyttävä kapeista vuoren solista. Viimein ritari saapui lohikäärmeen luokse.

Kun lohikäärme näki Yrjö-ritarin lähestyvän, se aukaisi kitansa, sähisi ja puhalsi tulisen henkäyksen kohti Yrjö-ritaria, joka onnistui väistämään tulisen tervetulotoivotuksen. Syntyi hurja taistelu lohikäärmeen ja ritarin välille. Vaikka Yrjö-ritari oli yksin valtavan lohikäärmeen edessä, tunsi hän saavansa koko ajan voimaa Mikael-enkeliltä, joka oli luvannut olla Ritari Yrjön tukena koko taistelun ajan. Lopulta lohikäärme vaipui uupuneena maahan, se ei enää jaksanut taistella Yrjö-ritaria vastaan. Silloin paikalle saapui nuori neito, joka oli huolestuneena katsellut Yrjö-ritarin yksinäistä kamppailua suurta lohikäärmettä vastaan. Neito irroitti vyötäisiltään punaisen silkkinauha, solmi sen lohikäärmeen kaulaan ja yhdessä Yrjö-ritarin kanssa neito talutti lohikäärmeen läheiseen kaupunkiin, jossa ihmiset ottivat suurin suosion osoituksin vastaan tulijat. Lohikäärme vietiin kuninkaanlinnan vankityrmään ja silloin aurinko tuli jälleen esiin. Lohikäärme oli voitettu ja ilo palasi taas ihmisten elämään. Kiireen vilkkaa alkoivat kaupungin ihmiset järjestää suuria juhlia. Yrjö-ritari ei halunnut ottaa kaikkea kunniaa itselleen lohikäärmeen taltuttamisesta, sillä hän oli koko vaikean tehtävän ajan saanut apua Mikael-enkeliltä ja sen takia juhla nimettiin Mikael-juhlaksi. Ja siitä lähtien, joka vuosi samaan aikaan syksyllä, vietetään Mikael-juhlaa.

........................

Ylläolevaa kertomusta kerroin oppilailleni pienissä pätkissä jatkokertomuksena. Steinerkouluissa tarinoita nimenomaan kerrotaan, eikä lueta, joten riippuen kappaleen pituudesta olen lihottanut kertoessani tarinaa välillä hyvinkin paljon. Julkaisemani tarina on siis eräänlainen raakaversio, joka jonkin verran aina eli kertomisen myötä.

Tarinan edetessä työstimme kuulemaamme taiteellisin keinoin: maalaten, askarrellen, laulaen, lausuen jne.

1. aurinko

Harjoittelimme kahdella värillä maalaamista ensimmäisen kerran. Märkää märälle tekniikkaa hyödyntäen maalasimme paperin keskelle ensin auringonkeltaisella isäauringon ja sen ympärille sitruunankeltaisella kirpeää syysauringon valoa. 

Auringoista tuli hyvin erikokoisia ja seinältä saattoikin seurata isä-auringon väsymistä ja sitä kuinka se pieneni ja pieneni päivä päivältä.

2. syksyn lehdet

Maanantai aamun metsäretken päätteeksi tutkimme ruskan värejä, jotka olivat roihahtaneet liekkeihin viikonlopun aikana. Jokainen oppilas sai 1-2 värikorttia ja tehtävänä oli etsiä jotain mahdollisimman saman väristä. 

Värien tutkimisen jälkeen oppilaat etsivät vielä 5 erilaista puun tai kasvin lehteä, jotka kerättiin yhteiseen koriin koululla tutkimista varten.

Autumn leaves are falling down,

falling down, falling down.

Autumn leaves are falling down,

it is autumn.

Look at all the autumn colours,

autumn colours, autumn colours.

Look at all the autumn colours,

red, yellow, brown.

Make a pile and jump right in,

jump right in, jump right in.

Make a pile and jump right in,

it is autumn.

(Sävel: Maijal´ oli karitsa)

Englannin tunnilla lauloimme ja leikimme Autumn leaves-laululeikkiä, josta oppilaat pitivät todella paljon. Ilmeisesti viimeinen säkeistö ja "lehtikasaan hyppääminen" ruokkivat lasten mielikuvitusta enemmän kuin osasin olettaakkaan. Muutaman toiston jälkeen kaikki oppilaat osasivat jo laulaa laulun, joten senkin puolesta erinomainen valinta!

Laululeikin jälkeen englannin tunnin toiminnallisena osiona kertasimme värit etsimällä penaalista sanallisen ohjeen mukaisesti tietyn väriset liidut. Sen jälkeen oppilaat värittivät liiduilla lehtiä paperiinsa. Lehti siis oli paperin alla ylösalaisin, jolloin lehtiruodit tulevat värittämällä hyvin esiin.

Päivän päätteeksi maalasimme liidulla tehdyt lehdet vesiväreillä. Viime viikkoina olemme keskittyneet oppilaiden kanssa maalaustekniikkaan ja sopivaan veden käyttöön. Nyt oppilaat kertasivat tekniikan opettamalla tunnilla mukana ollutta matematiikan opettajaa käyttämään vesivärejä.

Oppilaat saivat käyttöönsä kaksi väriä: punaisen ja keltaisen. Ohje oli: leiki väreillä! Ainoina vaatimuksina oli, että lopputuloksessa tulisi näkyä sekä keltaista että punaista, mahdollisesti myös jotain muutakin ;-) 

Harjoittelimme siis värien hallintaa, ettei punainen väri leisku koko paperin laajuudelta niin ettei keltainen mahdu lainkaan mukaan leikkiin. Ja hyvin siinä oppilaat onnistuivat, hoksasipa moni samalla miten oranssia syntyy.

3. lohikäärme

Suomunsa syksyn ehdistä saaneita lohikäärmeitä ilmestyi luokan seinälle oppilaiden kerättyä läksynä lisää erilaisia lehtiä taideteoksiaan varten. 

Pohjana työnä toimi aiemmin märkää märälle tekniikalla maalattu punainen paperi. Sen päälle oppilaat suunnittelivat lohikäärmeensä ja liimalla kiinnittivät lehdet paikoilleen.

Lohikäärme työ tehtiin pareittain ja se tuntui olevan oppilaille erityisen mieluisa. Lopputuloskin oli kyllä hieno! Värikkäitä ja myös ilmeikkäitä lohikäärmeitä komeili luokan seinällä. Ja kaikki ihan erilaisia!

4. taivasrautaa

Taivasraudan takomista harjoittelimme eurytmiasta tutuilla rytmeillä:

- rau-taa takoo (jalka tömp, toinen jalka tömps ja hyppy jalat harallaan)

- kul-lan ja ho-pe-an kal-kut-tavat ko-me-an (kädet nyrkissä kalkutetaan vartalon edessä ja takana "ylemmällä nyrkillä alemman päälle", voidaan lisätä myös jalat, jotka rytmissä astuvat eteen, viereen, taakse, viereen).

- ti-mant-te-ja kil-kut-taa (korkeilla varpailla pään yläpuolella pikkurillit kilkuttaa timantteja)

Harjoittelimme myös taivasraudan takomiseen liittyvää lorua:

Pajassa on kilke, pajassa on kalke.

Kääpiöt nyt työssä näet.

Rauta on kuuma, rauta on kuumaa.

Kipunat sinkoaa, kipunat sinkoaa.

Moukari lyö, moukari lyö.

Kilke kuuluu, kalke kuuluu,

kiirii kauas, kiirii kauas.

Kääpiöt kun kuutamolla

kilkuttavat kalliolla.

Taivasrautaa takovat,

kääpiöt taitavat.

Miekat voittoisat valmistavat,

hyvän puolesta taistelevat.

Sekä seppien laulua:

“Jo päivän koittehessa me käymme takomaan! Ei naapurit saa unta, kun kalke aletaan. Ain´iltamyöhään asti ja joskus kaiken yön käy kalke taukoomatta, kun kiire ompi työn.” (Riska, Anja. Minne tuuli vaeltaa. Lastenlauluja I) 

Musiikin tunnin takomisen jälkeen maalasimme vielä taivasrautaa. Jälleen kerran tekniikan osalta harjoiteltiin värien hallitsemista, eli yön pimeydestä piti löytyä taivasrautaa eikä sininen saanut vallata koko paperia.

Ritarin miekka valmiina taistoon!

5. Roolileikki

Kun koko jatkokertomus oli käyty läpi, lähdimme lähimetsään aamupäiväksi seikkailemaan 1. luokan ritarien ja ritarittarien kanssa ja taltuttamaan lohikäärmettä. Roolileikistä voit lukea täältä.

6. Mikael-juhla ja Mikkelinmarkkinat

Meidän koulumme Mikkelin markkinat ovat keskiaikaiset markkinat ja oppilaat, koulun henkilökunta sekä useimmat markkinamyyjät pukeutuneet tilaisuuteen teeman mukaan. Sopivan puvun etsiminen pitikin siis aloittaa hyvissä ajoin, onneksi äidin varastosta löytyi mekko ja pellavapaita, viitan ompelin vanhasta lakanasta.

Lauantain juhlassa ensimmäisen luokan oppilaat rohkeina ja reippaina esiintyivät ensimmäisen kerran koulun juhlassa. Opettaja jännitti varmaan koko luokan puolesta, kun kädet tärisivät siihen malliin ettei kitaran soittamisesta meinannut tulla mitään :) Esitettäessämme laulumme ja runomme vielä toiseen kertaan muille markkinavieraille, ei opeakaan enää jännittänyt niin paljon ja esityksemme oli entistä parempi!

Syksy saapuu ja illat tummentuu,

sade työ mustaan ikkunaan.

Tummat pilvet ne peittää auringon,

tuuli nurkissa tuivertaa.

Kuuluu taa-taa-taa,

kuuluu taa-taa-taa, 

sade kattoa rummuttaa.

Kuuluu taa-taa-taa,

kuuluu taa-taa-taa, 

sade kattoa rummuttaa.

(Esa Lamponen)

------------

Hallainen viitta heilahtaa,

tuntuu kirpeä tuoksu.

Koivuista lehtiä putoaa,

tieltä kuuluu juoksu.

Kautta kylmän nenänpääni

se on syksyn ääni.

Syksy on täällä, syksy on täällä!

Vaakkuvat varikset aidan päällä.

Kosteilla käsillä möyhentää

syyssienet maasta esiin.

Se juhlii kun on sade sää

ja kuiskii lintujen pesiin:

Kohta jäätte ruokaa vaille,

menkää muille maille!

Lisää vettä! Lisää tuulta!

Vaakkuvat varikset veräjän suulta.

(Olin laulukirja)

-------------

Sataa sataa aina aina vaan. 

Sateen ropinan kaikki kuulla saa. 

Sataa sataa aina aina vaan.

Katollakin pisarat tanssii taas.

Kuule kuinka sade näin rummuttaa,

ra-ta-ta-tam-tam-tam-taa.

Kuule kuinka sade näin rummuttaa,

ra-ta-ta-tam-tam-tam-taa.

Virtanaan, vesi valuu vaan.

Virtanaan, vesi valuu vaan.

(Esa Lamponen)

Mikkelin markkinoilla oli koulun omien myyntikojujen lisäksi mm. paikallisia käsityöläisiä ja viljelijöitä myymässä tuotteitaan. Kunnon markkinoilla on toki myös taiteilijoita ja näimme esimerkiksi jonglöörausta ja tulitaidetta. Ritarit miekkailivat ja vauhdikasta menoa kaipaavat saattoivat hypätä hevosen selkään. Tarjolla oli sekä talustusratsastusta oikealla hevosella että turnajaishevonen, jota 1. luokan vanhemmat pyörittivät. 

Pääsipä opekin lämpimikseen pyörittämään turnajaishevosta.

Nälkäiset markkinavieraat saivat vatsantäytettä ravintola Pomppivasta Porosta, jossa koulumme 7. luokka tarjoili. Hirven rosvopaisti, sienikastike ja juuresmuusi maistui ainakin opelle :P

Melko huikeaa kouluruokaa, nami!

Päivä oli pitkä, mutta todella mukava! Oppilaita ja heidän vanhempiaan oli mukava tavata tällaisessa vapaamuotoisessa tilaisuudessa. Tunnelma markkinoilla oli leppoisa, eikä sitä pieni sadekkaan haitannut. Ensimmäistä kertaa olin viettämässä Mikael-aikaa ja mukana Mikkelinmarkkinoilla, paljon opin uutta, paljon ehdimme tehdä ensimmäisen luokan kanssa ja kivaakin oli! 

+ Sipulien istutus

Kun lohikäärme oli viikonlopun Mikkelinmarkkinoilla taltutettu ja äiti-yö uskaltaa jälleen päästää kuun taivaalle. Syyskuutamon valossa osaavat siemenet ja kasvit alkaa valmistautua talveen ja kerätä voimia, jotta ne ensi keväänä jaksavat kasvaa. 

Ensimmäisen luokan oppilaat istuttivat koulukummiensa kanssa koulun pihalle kukkasipuleita, jotka toivottavasti ensi keväänä ilahduttavat meitä.