Talven tulo

Kuusi vanhus vakava, 

naavaparta suojaava.

Tuulen viestit korkealla,

kuiskaa korvaa ystävän.

Lintu pieni oksain alla,

silmin suurin kuuntelee.

Varvukossa metsämaalla,

vanhan viisaan kertomaa.

(Anja Riska)

---------------------

Eräänä päivänä, kauan kauan sitten, sää oli kylmän kirpeä; talvi oli tulossa. Linnut kerääntyivät suuriksi parviksi ja lähtivät etelän lämpöön odottamaan kevättä. Eräs pieni lintu ei kuitenkaan lähtenyt muiden lintujen mukaan, sillä se oli loukannut siipensä eikä se voinut lentää. Se ei tiennyt mitä pitäisi tehdä. Se katseli ympärilleen löytääkseen jonkin paikasn, jossa se voisi lämmitellä. Silloin se huomasi lähellä olevan metsän suuret puut.

"Ehkä puut lämmittävät minua talvella", lintu pohti hyppiessään ja loukkaantuneella siivellään räpistellessään kohti metsän laitaa.  Ensimmäinen puu metsän reunassa oli siro, aamuauringossa lähes hopeisena hehkuva koivu. 

"Kaunis koivu-puu," se sanoi, "saisinko asua lämpien oksiesi suojassa kunnes kevät tulee?"

"Miten voit kysyäkään tuollaista? Minun on pidettävä huolta omista lehdistäni läpi talven, siinä on minulle ihan riittämiin työtä. Mene pois!" vastasi koivu ja heilutteli oksiaan häätääkseen pienen linnun tiehensä.

Pieni lintu hyppeli seuraavan puun luokse. Se oli pihlaja, jonka oksat notkuivat punaisten marjojen painosta. 

"Oi kaunis pihlaja", sanoi pieni lintu, "saisinko asua lämpimien oksiesi suojassa kunnes kevät tulee?"

"Miten voit kysyäkään tuollaista?  Jos asut oksieni suojassa koko talven, sinähän syöt kaikki marjani. Mene pois!" vastasi pihlaja.

Seuraavaksi pieni lintu hyppeli loukkaantuneella siivellän räpistellen puron laidalla kasvavan pajun luokse. 

"Voi pajupuu," sanoi pieni lintu, "voisinko asua sinun lämpimien oksiesi suojassa kunnes kevät tulee?"

"Et todellakaan", vastasi paju, "Minä en koskaan puhu muukalaisille. Mene pois!"

Pieni lintu ei enää tiennyt minne se menisi, mutta silti se hyppi eteenpäin ja räpisteli loukkaantuneella siivellään minkä pystyi. Silloin suuri kuusipuu näki sen ja kysyi: "Minne olet matkalla pieni lintu?"

"En minä tiedä", sanoi pieni lintu surullisena, "puut eivät anna minun asua oksillaan ja olen loukannut siipeni niin etten voi lentää muiden lintujen mukana etelään talveksi."

"Sinä voi asua minun oksallani", sanoi kuusi, "tämä oksa tässä on kaikista lämpimin."

"Mutta voinko viipyä koko talven?", kysyi pieni lintu arasti.

"Kyllä, toivon sinun jäävän koko talveksi", vastasi kuusi.

Kuusen vieressä seisova mänty oli kuullut mitä pieni lintu ja kuusi olivat jutelleet, sekin halusi auttaa. "Minun oksani eivät ole kovin lämpimiä, mutta minä voin suojata sinua tuulelta, sillä minä olen iso ja vahva", sanoi mänty.

Niin pieni lintu räpisteli lentoon sen verran, että se pääsi kuusen lämpimälle oksalle, jolle se teki pesänsä. Mänty piti lupauksensa ja suojasi linnun pesää tuulelta.

Myös lähistöllä kasvava kataja oli nähnyt miten suojaa etsivät pieni lintu oli räpistellyt kuusen oksalle vaivalloisesti loukkaantuneella siivellään, vaikka linnulla olikin nyt lämpöinen ja tuulen suojassa oleva pesä talveksi ei se selviäisi ilman ruokaa. Kataja lupasi, että pieni lintu saisi koko pitkän talven ruokailla sen pienillä oksilla. Sillä katajanmarjat ovat todella maukasta ruokaa pikkulinnuille.

Metsän muut puut seisoivat lähistöllä korkeina ja ylpeinä, sivu silmällä ne olivat seuranneet pienen linnun asettumista kuusen oksille ja keskenään ne keskustelivat kutakuinkin tähän tapaan:

"Minä en huolehtisi vieraasta linnusta", sanoi koivu.

"Minä en vaarantaisi marjojani", sanoi pihlaja.

"Minä en puhu muukalaisille", sanoi paju. 

Seuraavana yönä pohjoistuuli tuli metsään leikkimään. Se puhalteli puiden lehtiin jäätäviä henkäyksiään ja jokainen lehti, jota se kosketti, putosi maahan. Se halusi koskettaa kaikkia lehtiä metsässä, sen mielestä lehdettömät, alastomat puut olivat kauneimpia.

"Saanko koskettaa jokaista metsän lehteä?", pohjoistuuli kysyi isältään pakkaskuninkaalta.

"Ei", sanoi pakkaskuningas, "ne puut, jotka auttoivat pientä siipensä loukannut lintua, saavat pitää neulasensa."

Pohjoistuuli jätti ne rauhaan ja kuusi, mänty ja kataja saivat pitää neulasensa koko talven. Ja siitä lähtien ne ovat olleet metsän ainoat vihreät puut talvisin.

Satu on oma suomennokseni Sara Cone Bryantin sadusta kirjassa How to Tell Stories to Children, and Some Stories to Tell. Tarinaa on muokattu, sillä napapiirin tuntumassa ei tammia kasva, joten tammen tilalla tarinassani on pihlaja.

Tarina on käyttökelpoinen niin yltin kuin uskonnon tunnilla, sillä keskustelua tarinan pohjalta voi johdattaa kumpaankin suuntaan.