Eemeli ja keittokulho (E-kirjain)

E-kirjaimen opiskeluun valikoitui Eemeli, kuinkas muutenkaan. Eemelin metkuista päätimme Tanjan kanssa valita keittokulho-tarinan, koska keittokulhoon sai liitettyä matikkaa ja mittaamista. 

Maanantaina tarinaan tutustumisen yhteydessä leikittiin jälleen sanastolla sekä tavutettiin sanaston sanat. Eemelissä on jonkin verran vanhaa kieltä, josta myös lasten kanssa keskusteltiin. Pilkkumi sanaa en ole itsekään kuullut ikinä missään muualla kuin Eemeli-kirjassa. Markat ovat minulle tuttuja, muttei oppilaille. 

Nyt kun opetellaan kahdeksatta kirjainta, alkaa lukuläksyteksteissä olla aloittelevillekin lukijoille lukemista jo paljon. 

Viikon aikana hyödynsin jo aiemmin nauris-viikolle tekemiäni vihannes- ja hedelmäkortteja, joihin tein lisäkortit, jotta korteista löytyisi lihasopan ainekset. 

Pelasimme Liikaa suolaa-peliä: Pelipöydällä oli parikymmentä keittoaineskorttia, mukaan lukien suola. Omalla pelivuorollaan pelaaja nosti pöydältä valintansa mukaan yksi, kaksi tai kolme korttia ja nimesi korttien soppa-ainekset. Se, joka pelin lopussa joutui nostamaan suolan pöydältä, sai liikaa suolaa keittoonsa ja hävisi pelin. Tavoite oli siis olla nostamatta viimeistä korttia. Peli tunnetaan myös nimellä 21, mutta näin sain yhdistettyä strategia pelin Eemeli-teemaan ja samalla oppilaat saivat sanastoharjoitusta. 

Pelasimme myös sekametelisoppa-peliä, tämä peli tunnetaan myös nimellä NIM. Tämäkin on strategiapeli. Oppilaat pelasivat peliä pareittain. He asettivat 11 korttia kuvapuoli alaspäin lattialla tai pöydälle. Omalla vuorolla oppilas sai kääntää näkyviin yhden kortin tai kaksi vierekkäin olevaa korttia ja jälleen korttien soppa-ainekset nimettiin. Nyt tavoitteena oli saada itselleen viimeiset keittoainekset, eli saada itse käännettyä viimeinen kortti ympäri. Peli on nopea ja oppilaat pelasivatkin tätä useita kertoja, jotta molemmat voittaisivat. Sekä Liikaa suolaa- että sekametelisoppa-peli vaativat useampia pelikierroksia ennen kuin pelaajat alkavat oivaltaa miten pelissä kannattaa taktikoida. 

Läträys-kaboom sopi tarinaan erinomaisesti, sillä oppilaat pääsivät mittaamaan keittoa kulhoihin. Mukissa oppilailla oli kortteja, joihin oli merkitty esimerkiksi 2 A, joka tarkoitti, että kauhalla A pitäisi keittoa mitata kulhoon kaksi kauhallista. Kauhoja oli kaksi isompi ja pienempi (B ja C) sekä keittolusikka (A). Vuorollaan kukin pelaaja nosti mukista kortin ja mittasi kulhoonsa keittoa. Mikäli pelaaja nosti kortin, jossa on kaatuvan ämpärin kuva, joutui pelaajaa kaatamaan kaikki keitot pois kulhostaan. Pelin voitti se, joka sai keittokulhonsa täyteen. 

Lukusuoraan tutustuminen aloitettiin jo o-viikolla, talonmiehentikkailla kiipeillen ja eläinten pesäkoloja lukusuoralle asettaen sekä niiden etäisyyksiä askelilla mitaten. Eemeli ja keittokulho-tarinassa Eemeli lähtee vanhempineen Marjolahteen lääkäriin. Ajomatkalla ohitetaan porsaspaikka ja pannukakkupaikka. Tarina loi siis taas herkullisen kehyskertomuksen lukusuoratyöskentelylle. Alkuviikosta aamupiirissä asetimme lukusuoralle Kissankulman. Siitä yhdeksän askeleen päähän Marjolahden. Kolmen askeleen päähän Marjolahdesta tuli pannukakkupaikka ja niin edelleen. Näiden paikkojen väliä askelsimme ja mittasimme välimatkoja. 

Loppuviikosta lukusuora oli matikan tunnin pistetyöskentelyssä yhtenä pisteenä. Kertasimme alkuviikon työskentelyn asettaen talot ohjeiden mukaisille paikoille, mutta tällä kertaa myös numeroimme tien varressa olevat talot. Tutkimme naapurilukuja: Jos pannukakkupaikka on seitsemän, mitkä luvun ovat pannukakkupaikan naapureina? Astelimme lukusuoralla mitaten kuinka pitkä matka on esimerkiksi talolta seitsemän talolle yhdeksän. Lisäksi leikimme "tuulista päivää", jolloin oppilaat laittoivat silmät kiinni ja yksi oppilaista nappasi lukusuoralta yhden lukukortin pois. Muiden piti silmät avattuaan kertoa mikä luku puuttuu ja perustella mistä tietää juuri tietyn luvun puuttuvan. Perustelu tapahtui naapurilukujen avulla. 

Myös kombinatoriikka yhdistyi Eemeli ja keittokulho-tarinaan erinomaisesti. Sillä eihän Marjolahteen vain yhtä tietä ollut, vaan monta! Piirsin isolle voimapaperille joen ja sillan, lisäksi asetin toiselle puolelle jokea lukusuoralla käytetyn Kissankulma-kuvan sekä toiselle puolelle jokea Marjolahden lääkärin talon. Kissankulmasta sillalle piirsin kaksi eri tietä ja sillalta Marjolahteen kolme eri tietä. 

Pistetyöskentelyssä oppilaat pääsivät kuuden oppilaan ryhmissä tutkimaan reittivaihtoehtoja. Vuorollaan kukin oppilas meni seisomaan Kissankulman pihalle ja käveli valitsemaansa tietä Marjolahteen. Aina piti yrittää keksiä uusi reitti, jota kukaan muu ei olisi aiemmin käyttänyt. Jotta pysyimme laskuissa mukana tein oppilaiden reiteistä värikoodein muistiinpanoja (tiet olivat eri värisiä). 

Samaan tehtävään palattiin seuraavana päivänä, mutta nyt jokaisella oppilaalla oli sama tehtävä omalla monisteella ja monisteelle piti keksiä eri reittivaihtoehtoja. Olin jo edellisenä päivänä huomannut muutaman oppilaan olevan tehtävässä erityisen taitava, oppilaiden aloitettua työt kävinkin piirtämässä heidän monisteisiinsa saman tien yhden lisäreitin. Nämä taitavat oppilaat innostuivat asiasta, järjestelmällisesti kirjattuaan kaikki reitit, nostivat he käden pystyyn "Ope, voitko piirtää mulle vielä yhden lisäreitin?" Seuraavalla kerralla eivät enää kysyneet, ilmoittivat vain "Ope, me laitettiin vielä yksi reitti ja vielä yksi." Toisin sanoen tässä kävi taas siten, että taitavat eriyttivät itse itseään ylöspäin. 

Lihasoppakulhon ollessa vuoroin Eemelin päässä ja sirpaleina, piti Liinan tehdä ruoaksi kalakeittoa. Niinpä olimme avuliaita ja tangram-palojen avulla kalastimme Liinalle soppakalat. 

Tangramit liittyivät myös viikon kuvataidetyöhön. Ensin maalasimme soppakulhon pinnan märkää märälle -tekniikalla. Tavoitteena oli saada mahdollisimman tasainen pinta vesiväreillä. Märän maalauksen päälle sai halutessaan ripotella aiemmista askarteluista jäänyttä merisuolaa, jonka avulla saimme töihin hauskan pintakuvioinnin. 

Seuraavana päivänä soppakulho meni rikki, niin kuin tarinasta tiedämme. Niinpä oppilaatkin liimasivat ympyrätangram-monisteen maalauksensa taakse ja leikkasivat ensin "soppakulhon" irti ja sen jälkeen särkivät sen sirpaleiksi. Koska Eemelin isä oli tarkan markan mies, eihän hän sirpaleita hukkaan heittänyt vaan niistä piti rakentaa jotakin uutta. Pöydillä oli ympyrätangramien rakenteluohjeita, joita oppilaat saivat käyttää hyväkseen, jos halusivat. Jonkin aikaa rakenneltuaan jokainen valitsi mieluisimman kuvion, jonka paloista saattoi rakentaa ja liimasi sen taustapaperille. Keittokulhon sirpaleista syntyi pupuja, kukkia, siilejä, hevonen, kalmari, aurinko, kettu ja vaikka mitä. 

Tällainen oli Eemeli-viikko. Ainiin, musiikin tunnilla tietenkin laulelimme "Voi herranjestas minkälainen lapsi oli hän. On hyvä, ettei Eemeleitä ole enemmän..." Kiitos jälleen kerran Tanja yhteistyöstä ja ideoinnista!

Eemeli-materiaalit löydät Drive-kansiosta täältä.