Sivut

torstai 15. huhtikuuta 2021

Laskustrategioita Varga-Neményi-menetelmällä (ekaluokan hymynaamat +4)

Ekaluokkalaisten kanssa olemme päässeet siihen vaiheeseen kevättä, että on aika alkaa opetella laskustrategioita lukualueella 0-20. Mitä tarkoittaa abstraktion tien mukainen laskustrategioiden opettaminen Varga-Neményi-menetelmällä?


                                 


Abstraktion tie on Varga-Neményi-menetelmässä käytetty termi, joka kuvaa abstraktiotason kehittymistä opiskeltavan asian myötä. Harjoittelu aloitetaan kehollisista kokemuksista, omaa kehoa käyttäen. Sen jälkeen toimitaan toimintavälineillä ja lopuksi nostetaan abstraktiotaso symbolien tasolle eli kirjoitetaan asia matematiikan kielellä. Keskeistä on, että joka välissä yhdessä koettu sanallistetaan. 

Tänään aloitimme työstämään niin kutsuttua hymynaama-strategiaa sekä ketjulaskua. Hymynaama-strategiassa toinen yhteenlaskettava hajotetaan kahteen osaan. Eli esimerkiksi jos pitäisi lisätä neljä vaikkapa lukuun 9, niin ensin lisätään kaksi ja sitten vielä toisen kerran kaksi. 

Strategian opetteluun käytettiin kaksi oppituntia, jotka kuvaan seuraavaksi. Tunnit toteutettiin pistetyöskentelynä. Tunti alkoi molemmilla kerroilla yhteisellä kehollisella harjoituksella (kehorytmit), jonka jälkeen jakaannuttiin työskentelemään pisteillä ja tunnin päätteeksi tehtiin yhdessä tehtäviä kirjaan tai monisteelle. 
Ensimmäisellä tunnilla keskityttiin harjoittelemaan lisäämään lukuihin kaksi, toisella tunnilla lisättiin kaksi kahdesti eli päästiin käsiksi varsinaiseen opeteltavaan strategiaan.

1. oppitunti


Abstraktion tien ensimmäinen saari - keholliset kokemukset

Lukujonotaitoja on harjoiteltu kehorytmien avulla lähes päivittäin 1. luokan ajan. Oppilaat osaavat jo sujuvasti liikkua eteen- ja taaksepäin yhden ja kahden askelin lukujonossa.
Tunti kuitenkin aloitettiin tutusti kehorytmeillä läpsytellen: kädet lyö reisiin ja kädet lyö yhteen, aluksi kuiskattiin kaikki reisiin lyödyt luvut ja ääneen sanottiin ne luvut, jolloin kädet löivät yhteen eli taputettiin. Näin mentiin luvut nollasta kahteenkymmeneen ja takaisin nollaan. Sitten sama toisin päin, eli nyt sanottiinkin ääneen parittomat luvut. Jos et ymmärtänyt selostuksesta miten kehorytmit toimivat, niin asia aukenee tästä etäkouluvideosta.




Abstraktion tien toinen saari - toimintavälineet

Tavoitelukupeli
Antimanti-korttipelin idean pohjalta kehittelin ekaluokkalaisille pelin, joka sopi hyvin tähän aiheeseen. Peliä pelattiin 3-4 oppilaan ryhmissä, jokainen pelaaja sai aluksi 15 kultakolikkoa. 
Omalla vuorollaan kukin pelaaja asetti pelipöydän keskelle kasaan yksi, kaksi tai kolme kultakolikkoa oman valintansa mukaan ja sanoi kuinka paljon pöydällä oli nyt rahaa. Eli harjoittelimme ketjulaskua.
Se pelaaja, joka asetti pöydälle rahat ja sai 20 kultakolikkoa täyteen, voitti pelin ja sai kaikki kolikot itselleen. Sen jälkeen alkoi uusi pelikierros. Peliä pelattiin noin 10 minuuttia.
Tässä pelissä pärjäsivät kaikki oppilaat, koska jos ei pelipöydällä olevaan lukuun osannut lisätä vaikkapa kolmea päässälaskuna, saattoi lisättävät kolikot laskea yksitellen. 
Kaikessa yksinkertaisuudessaan peli oli oppilaiden mielestä innostava.




Värisauvoilla +2
Open ohjaamalla pisteellä oppilaat rakensivat ensin värisauvoista portaat, joihin lisättiin vaaleanpunaisia värisauvoja. Valkoisen kuution ollessa yksi, oli vaaleanpunainen värisauva kaksi. Samalla kun rakensimme puhuimme yhdessä ääneen matematiikan kielellä sitä, mitä teimme. Eli 1+2=3, 2+2=4, 3+2=4 ja niin edelleen.
Kun olimme saaneet portaat valmiiksi, oppilaat lukivat parilleen koko portaikon matematiikan kielellä ja minä opettajana kuuntelin vähän matkaa kaikkien portaiden lukemista varmistaakseni, että asia on kunnolla ymmärretty. 


Abstraktion tien kolmas saari - symbolit ja matematiikan kieli

Kaboom-peli 
Kaboom-peli toimii moneen, tänään Kaboomista pelattiin Kaboom+2-versiota. Ämpärissä oli oppilailla jäätelötikkuja, joihin olin kirjoittanut jokaiseen yhden luvun (0-20). Lisäksi ämpärissä oli tikkuja, joissa luki Kaboom! 
Omalla vuorollaan oppilas nosti ämpäristä tikun ja lisäsi tikussa olevaan lukuun kaksi, eli jos tikussa oli vaikkapa 14, piti oppilaan sanoa 16. Mikäli osasi oikein, sai tikun pitää itsellään ja vuoro siirtyi seuraavalle.
Jos oppilas nosti tikun, jossa luki Kaboom! piti kaikki kerätyt tikut palauttaa ämpäriin. 
Tämäkin peli on erittäin simppeli, mutta aina oppilaita motivoiva ja jännittävä. Opettajan kannalta peli on myös siitä erinomainen, ettei se lopu ikinä, toisaalta sen voi lopettaa milloin vain. 


Tunnin päätteeksi jokainen oppilas otti vielä Matematiikkaa 1b-oppikirjan esille ja teki sinne tehtävät, joissa toisessa kirjoitettiin lukujonoa kahden loikilla eteenpäin. Toisessa tehtävässä punaiset nuolet tarkoittivat +2 ja siniset nuolet +1, eli tässä tuli jälleen paljon ketjulaskuharjoitusta.
Tehtävät oli nopeasti tehty, kun asiaa oli ensin harjoiteltu kokemuksellisesti. 



2. oppitunti


Toinen oppitunti alkoi jälleen lukujonoharjoituksilla. Tällä kertaa oppilaat kopittelivat pienissä ryhmissä hernepusseilla ensin parillisen luvut ja sitten parittomat luvut.

Sen jälkeen jakaannuttiin jälleen työskentelemään pisteillä. Tällä tunnilla pistetyöskentely tapahtui abstraktion tien viimeisellä saarella eli nyt ei käytässä ollut enää konkreettisia välineitä, vaan pelasimme pelikorteilla, joissa oli visuaalinen malli, sekä puhtaasti luvuilla. Eli abstraktion taso nousi verrattuna edelliseen oppituntiin. 


Tavoitelukupeli
Tänäänkin pelattiin tavoitelukupeliä, mutta abstraktion tasoa  nostettiin. Pelivälineenä toimivat täpläkortit ja HalliGalli-kortit, molemmista olin ottanut käyttöön vain ne kortit, joissa on 1-3 täplää tai hedelmää. Jokainen pelaaja sai eteensä pinon kortteja, jotka pidettiin väärinpäin. Omalla vuorollaan oppilas käänsi pinon päällimmäisen kortin näkyviin, lisäsi täplien tai hedelmien määrän jos pöydän keskellä olevien korttien täpliin. Koska nyt ei korttia eli lukumäärää saanut itse valita, oli pelissä uusi sääntö: lupa vähentää. Eli lisäämisen sijaan myös omassa kortissa olevat täplät voi häventää keskelle pöytää kerätystä luvusta. 
Jälleen voittaja oli se, jonka kortilla päästiin lukuun 20. 

Kaboom-peli
Kaboom-pelistä otettiin käyttöön +2+2-versio, eli purkista nostetusta luvusta piti kahden loikin loikata kaksi kertaa eteenpäin. Eli jos nosti luvun 14, piti oppilaan sanoa 16 ja 18. 


Hymynaama-kaavio
Open ohjaamalla pisteellä opeteltiin hymynaama-kaavion käyttöä eli lisättiin lukuihin neljä: ensin lisättiin kaksi ja vielä toisen kerran kaksi. Luvut, joihin neljä lisättiin arvottiin salaisuuspussista.
Tämä oli oppilaiden mielestä, ihan super helppoa. No, niinhän se oli, kun kahden loikkia on niin paljon harjoiteltu. 



Tunnin päätteeksi tehtiin vielä kirjan tehtäviä, jotka viimeistelivät oppitunnilla opitun. Oppilaiden tehdessä kirjan tehtäviä näki, että strategia oli hyvin oivallettu, niin sujuvasti laskut menivät. Lisäksi tehtävien ohessa juttelimme siitä, kuinka loppu kevään aikana treenattavien laskustrategioiden ideana on nimenomaan se, että laskeminen on helppoa ja nopeaa, ihan niin kuin tämä tällä viikolla opeteltu strategia. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti