K niin kuin kuningas

K-kirjaimeen tutustuimme koulutontun luokkaamme unohtuneen satukirjan myötä. Grimmin satu Mehiläiskuningatar kertoo kolmesta kuninkaanpojasta.

Olipa kerran kuningaskunta, jota hallitsi kuningas ja kuningatar. Heillä oli kolme poikaa. Kaksi vanhinta kuninkaanpoikaa päätti lähteä tutkimaan maailmaa. He kulkivat seikkailusta toiseen, eivätkä lainkaan palanneet kotiin. Nuorin kuninkaanpoika, joka oli jäänyt kotiin, päätti lopulta lähteä etsimään veljiään. Kuningas ja kuningatar sekä moni muu varoitteli nuorinta kuninkaanpoikaa, miten hän veljensä löytäisi ja osaisi tuoda heidät kotiin, kun eivät vanhemmatkaan veljen osanneet.

Lopulta nuorin kuninkaanpoika löysi veljensä ja he jatkoivat matkaa yhdessä. Pian heidän matkalleen osui muurahaispesä. Kaksi vanhinta kuninkaanpoikaa olisi halunnut kepeillä tökkiä pesää ja katsella kuinka muurahaiset hädissään kuljettaisivat muniaan turvaan. Mutta nuorin kuninkaanpoika sanoi: ”Ei! Jättäkää eläimet rauhaan, en anna teidän kiusata niitä!”

Niin kuninkaanpojat jatkoivat matkaa. Jonkin ajan kuluttua he saapuivat lammen rantaan. Lammessa uiskenteli ankkaparvi ja kaksi vanhinta kuninkaanpoikaa päätti pyydystää pari ankkaa ja paistaa ne nuotiossa. Mutta jälleen asettui nuorin kuninkaanpoika veljiään vastaan: ”Jättäkää eläimet rauhaan, en anna teidän kiusata niitä!”

Lopulta kuninkaanpojat saapuivat mehiläispesälle, joka oli niin täynnä hunajaa, että se valui puunrunkoa pitkin. Kaksi vanhinta kuninkaanpoikaa suunnitteli sytyttävänsä puun alle nuotion ja savustavansa mehiläiset ulos pesästään ja voidakseen siten anastaa mehiläisten hunajan. Mutta jälleen kerran nuorin kuninkaanpoika käski vanhemmat veljensä pois: ”Jättäkää eläimet rauhaan, en anna teidän kiusata niitä!”

Niin kolme kuninkaanpoikaa jatkoivat matkaansa. Illan suussa heidän eteensä kohosi linna. Kuninkaanpojat astuivat sisään linnan talleihin, siellä oli hiiren hiljaista. Karsinoissa seisoi ylväitä ratsuja, mutta kaikki hevoset olivat kiveä. Ainuttakaan ihmistä ei näkynyt eikä ääntä kuulunut mistään kuninkaanpoikien kiertäessä linnan saleissa. Viimein kuninkaanpojat saapuivat ovelle, joka oli lukittu kolmella lukolla. Ovessa oli pieni luukku, josta saattoi kurkistaa sisään. Huoneessa istui pieni harmaapartainen mies pöydän ääressä. Kuninkaanpojat koputtivat oveen, mutta mitään ei tapahtunut. Seuraavalla kerralla he ryskyttivät ovea ja huusivat, mutta vieläkään ei tapahtunut mitään. He valmistautuivat vielä kolmannen kerran ryskyttämään ovea ja kolmannella kerralla ukko nousi ja tuli avaamaan oven. Vanhus ei sanonut sanaakaan, vaan johdatti kuninkaanpojat ruokasaliin, jossa he saivat syödäkseen ja juodakseen niin paljon kuin jaksoivat. Aterian jälkeen ukko vei heidät kunkin omaan kamariinsa nukkumaan.

Seuraavana aamuna ukko tuli herättämään kuninkaanpojat ja viittoili heidät sanaakaan sanomatta suuren kivitaulun luokse. Tauluun oli kirjoitettu kolme tehtävää, jotka suorittamalla linnan voisi pelastaa lumouksesta. Ensimmäinen tehtävä oli kerätä kuninkaan tyttären tuhat helmeä metsästä. Jos yksikin helmi auringon laskiessa puuttuisi jähmettyisi lumouksen purkamista yrittänytkin kiveksi.

Vanhin veli lähti ensimmäisenä etsimään helmiä. Hän kaiveli metsän sammalia ja löysikin helmiä, mutta auringon laskiessa oli koossa vain satakunta helmeä. Ja niin vanhin kuninkaanpoika jähmettyi kiveksi. Seuraavana aamuna lähti toiseksi vanhin kuninkaanpoika yrittämään lumouksen purkamista, mutta ei häneltä etsiminen paljoa paremmin sujunut. Illan tullen oli koossa kaksi sataa helmeä. Toinenkin kuninkaanpoika jähmettyi kiveksi.

Seuraavana aamuna oli kolmannen kuninkaanpojan vuoro. Nuorin kuninkaan poika etsi metsässä aikansa, mutta vaipui lopulta kannon päälle itkemään, ei hän onnistuisi löytämään helmiä auringon laskuun mennessä niin kuin eivät hänen veljensäkään olleet. Siinä hänen istuessaan ja itkiessään tuli paikalle muurahaiskuningatar, jonka hengen nuorin kuninkaanpoika oli pelastanut. Muurahaiskuningatar ja kaikki pesän muurahaiset alkoivat etsiä ja pian sammalten kätköistä oli kaikki tuhat helmeä kannettu kuninkaanpojan jalkojen juureen.

Toinen tehtävä oli noutaa kuninkaantyttären makuukamarin avain järven pohjasta. Kun nuorin kuninkaanpoika tuli järven rantaan lehahti paikalle ankkaparvi. Kiitoksena siitä, että nuorin kuninkaanpoika oli pelastanut ankkojen hengen sukelsivat ankat järven pohjaan ja toivat avaimen nuorimmalle kuninkaanpojalle.

Kolmas ja viimeinen tehtävä oli kaikista vaikein. Kolmesta nukkuvasta kuninkaantyttärestä piti löytää kaikkein nuorin ja kaunein. Neidot näyttivät hyvin samanlaisilta, eikä heissä ollut muuta eroa kuin että he olivat ennen nukahtamistaan syöneet eri makeisia: vanhin oli syönyt palan sokeria, toiseksi vanhin hiukan siirappia ja nuorin lusikallisen hunajaa. Silloin apuun lensi mehiläiskuningatar, jonka mehiläiset nuorin kuninkaanpoika oli pelastanut tulelta. Se maistoi jokaisen neidon huulia ja asettui sen kuninkaantyttären suulle, joka oli syönyt hunajaa. Niin nuorin kuninkaanpoika tunnisti nuorimman tyttären.

Niin oli lumous murrettu ja linna heräsi eloon: kaikki havahtuivat unesta ja kiveksi jähmettyneet muuttuivat jälleen eläviksi. Nuorin kuninkaanpoika sai vaimokseen nuorimman kuninkaantyttären ja kuninkaan kuoltua hänestä tuli uusi kuningas. Nuorimman kuninkaanpojan kaksi veljeä saivat vaimoikseen vanhemmat kuninkaantyttäret ja elivät onnellisina linnassa elämänsä loppuun asti.

Vihkoihin piirsimme kuvan kuninkaan kruunajaisissa maalatun muotokuvan, jossa uljas kuningas on miekka ojossa valmiina puollustamaan kansaansa.

K-kirjaimen äänteen löysimme kuuntelemalla ääntä, jonka kuninkaanpojan kultaiset kengät saivat aikaan niiden osuessa kuninkaan kartanon hiekkatiehen. K-k-k-k sanoivat kultaiset kengät kuninkaanpojan juostessa kartanon edessä kulkevaa kujaa.

 Kirjaimen salaisuuden selvitettyämme harjoittelimme k-kirjainta toiminnallisesti:

- Kuninkaan kartanossa on... -leikillä (vrt. laiva on lastattu)

- Rakentamalla K-kirjain palikoista

- Maalaamalla vedellä kirjaimia taululle

- Kirjoittamalla k-kirjaimia isolle voimapaperille

- Pelaamalla aliasta k-sanoilla