Oli tullut ilta, aurinko oli jo laskenut taivaanrannan taa ja metsä alkoi hämärtyä. Puiden lehdettömät oksat näyttivät hämärässä illassa kuin mörön käsiltä, onneksi koulutonttu ei uskonut mörköihin ja hirviöihin ja se saattoi rauhallisin mielin kuljeskella pimeässäkin metsässä. Pohjoistuuli oli edellisenä yönä leikkinyt metsässä niin raisusti, ettei enää yhdessäkään puussa ollut lehtiä lukuunottamatta suuria kuusia, voimakkaita mäntyjä ja pienen pieniä piskuisia katajia. Niillä oli vihreät neulasensa tallella ja ne saisivat ne myös talven ajan pitää, antoihan kuusi suojan lämpien oksiensa suojassa monelle pienelle eläimelle, kataja tarjosi metsän eläimille makoisia marjojaan koko talven ja mahtavat männyt suojasivat muita tuulelta.
Pimenevässä illassa koulutonttu näki puiden välistä pilkottavaa valoa. Mitähän se mahtoi olla? Ei metsän keskellä pitänyt olla taloa.. ei sinne mennyt tietäkään. Ei siellä ainakaan kukaan ihminen asunut. Mutta kenen valo pilkotti puiden lomasta?
Koulutonttu päätti ottaa asiasta selvää ja se lähti astelemaan rauhallisesti kohti valoa, joka suureni vähitellen. Metsässä oli aivan hiljaista, mutta pian koulutonttu alkoi erottaa myös ääniä samalta suunnalta, josta valo pilkotti. Tonttu pysähtyi kuuntelemaan..
"Meil on metsässä nuotiopiiri, missä kuusten kuiske soi.
Kipunat kohti tähtä kiirii, lähipuutkin punervoi.
Ja me muistain sankariaikaa,
sadun tenhon tunnemme taikaa,
ja kun laulumme yön yli kiirii ja kun hongat huminoi."
(Puolalainen nuotiolaulu)
Koulutonttu höristeli korviaan, joku tai jotkut lauloivat nuotiosta ja saduista. Ja jos nuotiolla laulettiin ja kerrottiin satuja, oli varmasti tarjolla myös jotakin makeaa ja maukasta. Koulutontun maha murahti nälkäisenä, kun tonttu vain ajattelikin evästaukoa nuotiolla satuja kuunnellen. Niinpä koulutonttu asteli varovasti lähemmäs ja pian se näkikin kuusten takaa häämöttävän nuotion, joka oli sytytetty merkillisen näköisen majan keskelle. Maja oli kuin lappalaisten kota, tai oikeastaan kaksi kotaa, sillä majassa oli kaksi kärkeä. Nuotion ääressä istui kaksi pientä menninkäistä, hiippalakit pystyssä huopiinsa kääriytyneinä. Toinen hörppäsi suuresta mukista lämmintä marjamehua ja toisen kädessä oli makkaratikku, jossa tirisi herkullisen tuoksuinen makkara.
Koulutonttu asteli puiden lomasta esiin, rykäisi kuuluvasti niin että menninkäiset huomasivat vieraan. Menninkäiset katsahtivat yllättyneinä metsän pimennosta tupsahtanutta muukalaista, joka esiteltyään itsensä pyysi päästä mukaan illanviettoon. Tottahan menninkäiset hyväksyivät tontun seuraansa ja niin he viettivät mukavan illan makkaroita paistellen, mehua maistellen, lauluja laulelle ja satuja kertoen. Menninkäiset ovat ehkä maailman parhaita sadun kertojia (ainakin jos tonttuja ei lasketa mukaan), mutta se millaisen sadun menninkäiset koulutontulle kertoivat onkin ihan toinen juttu ja selviää teillekin ihan pian.
---------------------------
Nuotiolaulun lisäksi lauloimme M-kirjainta opiskellessamme myös Mennikäis-laulua, jota säestimme rytmillä (nuoteissa löytyvä rytmi menee tömps, tapu, tömps, tömps), mutta me otimme helpomman rytmin tömps, tömps, tapu, tapu.
Nousi kaksi menninkäistä,
harjastukka suuri päistä.
Kuusen oksaan kukkumahan,
oksille sen nukkumahan.
Eipä olleet äänet heikot,
konsa kuorsasivat veikot.
Hätkähtivät pauhuun suureen,
kapsahtivat kuusen juureen.
M-kirjaimen kirjainmuotoa harjoittelimme maalaamalla sitä vedellä liitutaululle, muotoilemalla mehiläisvahasta, piirtämällä kirjaimia liiduilla liitutauluille ja sormella ryyneihin sekä paperille sateenkaarikirjaimia.
Menninkäisillä on tapana säilyttää kaikki löytämänsä esineet ja usein niiden majat ovat pullollaan monenlaista tavaraa. Menninkäisten majassa on mukeja. Mitä muuta menninkäisten majassa on? Hernepussi kiersi ringissä ja oppilaat ehdottivat mitä menninkäisten majassa voisi olla. Mikäli ehdotettu sana alkoi M-kirjaimella myönsin sellaisen olevan menninkäisten majassa, jos ei totesin ettei menninkäisillä vielä ole sellaista. Nopeasti oppilaat keksivät, millaisia esineitä menninkäisillä on ja ne, joiden esine ei ensimmäisellä kerralla ollut kelvannut menninkäisten majaan, saivat kierroksen päätyttyä ehdottaa uusia esineitä ja kyllähän niitä löytyi.
 |
| Mitä kaikkea menninkäisten majasta löytyikään? |
 |
| Metsäretkelläkin innostuivat oppilaat leikkimään menninkäistä, ensin rakennettiin maja ja sitten paistettiin "nuotiossa" lumimakkaraa tikun päässä. |
Kolmantena ja viimeisenä päivinä M-kirjainta käsitellessämme kirjoitimme vihkoihin, mitä kaikkea menninkäisten majasta löytyy.
Lause- ja tekstitasolla toimivat oppilaat pohtivat myös arvoituksia, jotka lopuksi esittivät muulle luokalle.
- Se on valkoinen.
- Se on soikea.
- Sen voi paistaa tai keittää.
(Muna)
- Sillä on häntä.
- Se on valkoinen.
- Se nukkuu talviunta.
- Se asuu laakson keskellä korkeassa sinisessä talossa.
(Muumi)
- Se asuu vedessä.
- Sillä on pyrstö, mutta se ei ole kala.
- Erään sellaisen nimi on Ariel.
(Merenneito)
- Se on tahmeaa.
- Se on makeaa.
- Sitä voi levittää keksin päälle.
(Marmeladi)
- Se on lemmikkieläin.
- Se on jyrsijä.
- Se asuu häkissä.
- Usein sillä on kaverina kani.
(Marsu)
- Se on kova.
- Jos sen löytää, saa toivoa.
- Puuron lisäksi niitä voi olla myös glögissä.
(Manteli)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti