Koulussamme vietetään marraskuussa lyhtyjuhlaa marraskuussa (11.11.). Martinpäivän lyhtyjuhlaan valmistautuminen aloitettiin jo muutama viikko ennen itse lyhtyjuhlaa: olemme harjoitelleet lauluja, tehneet omat lyhdyt ja kuulleet useita satuja teemaan liittyen. Martinpäivän lyhtyjuhlassa ei muisteta Martti Lutheria vaan Martin von Toursia, joka eli 300-luvulla. Martti oli hurskas mies, joka jakoi omastaan. Lyhtyjuhlan teemoihin kuuluukin toisten ilahduttaminen, toisten huomioiminen ja omastaan jakaminen.
1. lyhtytarina
Olipa kerran tyttö, joka käveli tietä pitkin ja kantoi iloiten valoa lyhdyssä.
- lyhtylaulu -
Mutta sitten nousi tuulenpuuska, joka puhalsi lyhdyn sammuksiin. ”Voi”, sanoi tyttö surullisena, ”kuka sytyttää lyhtyni uudelleen?” Vaikka hän kuinka katseli ympärilleen, ei hän nähnyt ketään, joka olisi auttanut häntä. Silloin kuului polulta kuivien lehtien joukosta rapinaa. Mikä se siellä tepsuttelee, kuljeskelee? Siili se on, pieni piikikäs otus.
”Voi kiltti siili”, sanoi tyttö, ”tuuli on puhaltanut lyhtyni sammuksiin, kuka sen sytyttäisi uudelleen?” ”En tiedä”, siili vastasi, ”kysy muilta, en voi enää viipyä, on kiire, kiire kotiin lapsieni luo.” Niin tyttö jatkoi matkaansa. Mutta mikä se siellä tulee ja mur-mur-murisee? Sehän on karhuvaari.
”Voi kiltti karhu, tuuli on puhaltanut lyhtyni sammuksiin, kuka sytyttäisi sen uudelleen?” Karhu keinuttaa suurta karvaista päätään: ”En tiedä, kysy muilta. Olen väsynyt, minun täytyy levätä, nukkua, mur-mur.”
Ja kukapa siellä hiipii hiljaa ruohikossa? Ovela kettu. Se nostaa kuononsa ilmaan ja nuuhkii. Sanoo tytölle: ”Mitä sinä täällä metsässä teet? Mene vikkelästi kotiin. Minä haluan hiipiä ja vaania, ajat hiiret pakoon.”
Tyttö istuutui kivelle ja alkoi itkeä: ”Eikö sitten kukaan halua auttaa minua?”
Sen kuulivat tähdet ja ne sanoivat: ”Aurinkomuorilta sinun pitää kysyä, hän auttaa sinua.” Silloin tyttö rohkaisi mielensä ja jatkoi matkaansa. Pian hän tuli pienen mökin luo. Mökissä istui vanha vaimo kehräämässä rukin ääressä. Tyttö sanoi: ”Etkö tietäisi tietä auringon luo, etkö lähtisi mukaani?” ”Minun täytyy kehrätä ahkerasti, kehrätä hienointa lankaa. Mutta lepää hiukan täällä minun luonani, sinulla on vielä pitkä matka edessäsi.”
Ja kun tyttö oli levännyt, otti hän lyhtynsä ja jatkoi matkaa ja tuli toisen pienen mökin luo. Mökissä asui suutari, joka istui koputtelemassa vasaralla kenkiä. ”Hyvää päivää”, tervehti tyttö, ”etkö tietäisi tietä auringon luo, etkö lähtisi mukaani?” ”Voi ei”, sanoi suutari, ”minulla on paljon kenkiä korjattavana. Mutta lepää vähän luonani, sinulla on vielä pitkä matka edessäsi.”
Ja kun tyttö oli levännyt, otti hän lyhtynsä ja jatkoi matkaa. Viimein hän näki kaukana korkean vuoren. Tuolla korkealla aurinko varmasti asuu, hän ajatteli ja alkoi juosta vuorta kohti kevyesti kuin peura. Matkalla hän kohtasi lapsen, joka leikki pallolla. ”Tule mukaani”, sanoi tyttö, ”lähdemme Aurinkomuorin luo”. Mutta lapsi halusi mieluummin leikkiä pallon kanssa niityllä. Silloin tyttö jatkoi matkaansa yksin ja nousi yhä korkeammalle vuorelle. Mutta sieltäkään hän ei löytänyt aurinkoa. ”Minä odotan, kunnes aurinko tulee”, ajatteli tyttö ja istuutui maahan. Mutta koska hän oli pitkästä matkasta väsynyt, painuivat hänen silmänsä kiinni ja hän vaipui uneen.
Mutta aurinko oli jo nähnyt tytön ja katsellut häntä kauan, ja kun tuli ilta, kumartui aurinko taivaalta tytön puoleen ja sytytti hänen lyhtynsä. Silloin tyttö heräsi. ”Voi, minun lyhtyni palaa jälleen!”, hän iloitsi, hyppäsi ylös ja lähti iloisena jatkamaan matkaan.
Ja taas hän tapasi lapsen. ”Minun palloni on kadonnut”, sanoi lapsi. ”Odota, minä valaisen lyhdylläni”, sanoi tyttö. ”Siellä se on”, huusi lapsi ja juoksi laulaen tiehensä.
Tyttö jatkoi matkaansa alas laaksoon, kunnes tuli uudelleen suutarin talon luo. Suutari istui surullisena tuvassa: ”Tuleni on sammunut ja käteni ovat kylmästä niin kankeat, etten voi korjata kenkiä.” ”Minä sytytän lyhdylläni tulen uudelleen”, sanoi tyttö. Niin hän teki, ja suutari lämmitteli käsiään ja sai taas ahkerasti ommella ja koputella kenkiä.
Tyttö jatkoi matkaansa ja tuli taas vanhan vaimon talolle. Tuvassa oli pilkkopimeätä. ”Valoni on sammunut”, sanoi hän, ”en voi enää kehrätä.” ”Minä sytytän lyhdylläni valosi”, sanoi tyttö iloisesti.
Lopulta tyttö tuli metsäaukiolle, ja kaikki eläimet heräsivät lyhdyn kirkkaaseen loisteeseen. Kettu nuuski ja siristeli silmiään. Karhuvaari murisi ja painautui syvemmälle talvipesäänsä. Siili tepsutteli uteliaana lähemmäksi: ”Mikä suuri valo tämä on?”
Ja pieni lyhdynkantaja, hän lähti iloisena kotiaan kohti ja lauloi: ”Mä kannan lyhtyni tulta...”
(Satu: Joensuun steinerpäiväkoti Päivänsini, http://www.lcraisiomartinus.org/Martintarinoita.pdf )
- lyhtylaulu -
Mutta sitten nousi tuulenpuuska, joka puhalsi lyhdyn sammuksiin. ”Voi”, sanoi tyttö surullisena, ”kuka sytyttää lyhtyni uudelleen?” Vaikka hän kuinka katseli ympärilleen, ei hän nähnyt ketään, joka olisi auttanut häntä. Silloin kuului polulta kuivien lehtien joukosta rapinaa. Mikä se siellä tepsuttelee, kuljeskelee? Siili se on, pieni piikikäs otus.
”Voi kiltti siili”, sanoi tyttö, ”tuuli on puhaltanut lyhtyni sammuksiin, kuka sen sytyttäisi uudelleen?” ”En tiedä”, siili vastasi, ”kysy muilta, en voi enää viipyä, on kiire, kiire kotiin lapsieni luo.” Niin tyttö jatkoi matkaansa. Mutta mikä se siellä tulee ja mur-mur-murisee? Sehän on karhuvaari.
”Voi kiltti karhu, tuuli on puhaltanut lyhtyni sammuksiin, kuka sytyttäisi sen uudelleen?” Karhu keinuttaa suurta karvaista päätään: ”En tiedä, kysy muilta. Olen väsynyt, minun täytyy levätä, nukkua, mur-mur.”
Ja kukapa siellä hiipii hiljaa ruohikossa? Ovela kettu. Se nostaa kuononsa ilmaan ja nuuhkii. Sanoo tytölle: ”Mitä sinä täällä metsässä teet? Mene vikkelästi kotiin. Minä haluan hiipiä ja vaania, ajat hiiret pakoon.”
Tyttö istuutui kivelle ja alkoi itkeä: ”Eikö sitten kukaan halua auttaa minua?”
Sen kuulivat tähdet ja ne sanoivat: ”Aurinkomuorilta sinun pitää kysyä, hän auttaa sinua.” Silloin tyttö rohkaisi mielensä ja jatkoi matkaansa. Pian hän tuli pienen mökin luo. Mökissä istui vanha vaimo kehräämässä rukin ääressä. Tyttö sanoi: ”Etkö tietäisi tietä auringon luo, etkö lähtisi mukaani?” ”Minun täytyy kehrätä ahkerasti, kehrätä hienointa lankaa. Mutta lepää hiukan täällä minun luonani, sinulla on vielä pitkä matka edessäsi.”
Ja kun tyttö oli levännyt, otti hän lyhtynsä ja jatkoi matkaa ja tuli toisen pienen mökin luo. Mökissä asui suutari, joka istui koputtelemassa vasaralla kenkiä. ”Hyvää päivää”, tervehti tyttö, ”etkö tietäisi tietä auringon luo, etkö lähtisi mukaani?” ”Voi ei”, sanoi suutari, ”minulla on paljon kenkiä korjattavana. Mutta lepää vähän luonani, sinulla on vielä pitkä matka edessäsi.”
Ja kun tyttö oli levännyt, otti hän lyhtynsä ja jatkoi matkaa. Viimein hän näki kaukana korkean vuoren. Tuolla korkealla aurinko varmasti asuu, hän ajatteli ja alkoi juosta vuorta kohti kevyesti kuin peura. Matkalla hän kohtasi lapsen, joka leikki pallolla. ”Tule mukaani”, sanoi tyttö, ”lähdemme Aurinkomuorin luo”. Mutta lapsi halusi mieluummin leikkiä pallon kanssa niityllä. Silloin tyttö jatkoi matkaansa yksin ja nousi yhä korkeammalle vuorelle. Mutta sieltäkään hän ei löytänyt aurinkoa. ”Minä odotan, kunnes aurinko tulee”, ajatteli tyttö ja istuutui maahan. Mutta koska hän oli pitkästä matkasta väsynyt, painuivat hänen silmänsä kiinni ja hän vaipui uneen.
Mutta aurinko oli jo nähnyt tytön ja katsellut häntä kauan, ja kun tuli ilta, kumartui aurinko taivaalta tytön puoleen ja sytytti hänen lyhtynsä. Silloin tyttö heräsi. ”Voi, minun lyhtyni palaa jälleen!”, hän iloitsi, hyppäsi ylös ja lähti iloisena jatkamaan matkaan.
Ja taas hän tapasi lapsen. ”Minun palloni on kadonnut”, sanoi lapsi. ”Odota, minä valaisen lyhdylläni”, sanoi tyttö. ”Siellä se on”, huusi lapsi ja juoksi laulaen tiehensä.
Tyttö jatkoi matkaansa alas laaksoon, kunnes tuli uudelleen suutarin talon luo. Suutari istui surullisena tuvassa: ”Tuleni on sammunut ja käteni ovat kylmästä niin kankeat, etten voi korjata kenkiä.” ”Minä sytytän lyhdylläni tulen uudelleen”, sanoi tyttö. Niin hän teki, ja suutari lämmitteli käsiään ja sai taas ahkerasti ommella ja koputella kenkiä.
Tyttö jatkoi matkaansa ja tuli taas vanhan vaimon talolle. Tuvassa oli pilkkopimeätä. ”Valoni on sammunut”, sanoi hän, ”en voi enää kehrätä.” ”Minä sytytän lyhdylläni valosi”, sanoi tyttö iloisesti.
Lopulta tyttö tuli metsäaukiolle, ja kaikki eläimet heräsivät lyhdyn kirkkaaseen loisteeseen. Kettu nuuski ja siristeli silmiään. Karhuvaari murisi ja painautui syvemmälle talvipesäänsä. Siili tepsutteli uteliaana lähemmäksi: ”Mikä suuri valo tämä on?”
Ja pieni lyhdynkantaja, hän lähti iloisena kotiaan kohti ja lauloi: ”Mä kannan lyhtyni tulta...”
(Satu: Joensuun steinerpäiväkoti Päivänsini, http://www.lcraisiomartinus.org/Martintarinoita.pdf )
 |
| Kettu ja sen serkku naali. Myös jänis tuli talviasussaan lämmittelemään lyhdyn luokse. |
Työstimme tarinaa pohtimalla ketä kaikkia metsässä saattaisi syysiltana pimeässä kaivata lyhdyn valoa. Mehiläisvahasta oppilaat muotoilivat valitsemansa eläimen, rajoitimme eläimet sellaisiin, joita meidän metsistämme löytyy ja jotka ovat talvella hereillä (tosin tuli joukkoon muutama käärmekin..).
2. Lyhtyjen askartelu
Lyhtyjuhlaan jokainen lapsi tarvitsi oman lyhdyn, jonka valmistimme säilyketölkistä. Ensin tölkin ympärille liimattiin sinistä silkkipaperia. Sen jälkeen purkki lakattiin huolellisesti joka puolelta vesi-liima-seoksella, jotta silkkipaperi ei jäisi mistään kohtaa irtonaiseksi ja aiheuttaisi palovaaraa.
Kun tölkit olivat kuivaneet oppilaat rei´ittivät tölkkinsä naulaa ja vasaraa hyväksi käyttäen. Höyläpenkissä oli kiinni esim. halko, johon purkki saatiin kiinnitettyä rei´ityksen ajaksi. Yksi vaihtoehto on täyttää purkit vedellä ja pakastaa, minkä jälkeen rei´itys on helppoa.
 |
| Kilke kuuluu, kalke kuuluu, kiirii kauas, kiirii kauas, kääpiöt kun kuutamolla, kilkuttavat kalliolla. |
Lopuksi kiinnitimme lyhtyihin rautalangat sekä pienet kepit kantamista varten. Lyhtyjen ulkoasu viimeisteltiin akryylimaaleilla, joilla maalasimme lyhtyihin perinteitä kunnioittaen tähtiä, auringon ja kuun.
Ilta alkoi hämärtyä, tähdet ja kuu valaisivat taivaalta. Silloin Martti näki edessään
häämöttävän kaupungin, sieltä hän varmasti löytäisi yösijan. Martin ratsastaessa
lähemmäs hän näki kuinka kaupungin talojen ikkunoista loisti valo ja moni muukin
lähestyi kaupungin muurissa olevaa porttia.
3. Lyhtyprinssi tuo valoa pimeyteen
Johdantona maalaustunnille kerroin kertomuksen lyhtyprinssistä (englanninkielinen ei-uskonnollinen kertomus löytyy täältä). Kertomus kertoo prinssistä, jota kuningas ja kuningatar kasvattavat tulevaksi kuninkaaksi. Prinssi on kuuliainen vanhemmilleen ja kohtelias, täydellinen tuleva kuningas, mutta hän on myös kiltti ja huomaavainen.
Prinssin matkustaessa äitinsä kuningattaren kanssa vaunuilla siivoavat kuninkaan ratsumiehet tien varsilta kaiken likaisen, rikkinäisen ja ennen kaikkea köyhät kerjäläiset. Eräs kerjäläinen jää kuitenkin heiltä huomaamatta. Kuningattaren ja prinssin tullessa kohdalle ja kerjäläisen anellessa ruokaa syödäkseen heiltä, yrittää kuningatar peittää prinssin silmät niin ettei hän näkisi ja ymmärtäisi, että valtakunnassa on köyhiä ja huono-osaisempia.
Prinssi kuitenkin ymmärtää mitä hänen äitinsä yrittää häneltä piilottaa. Yön pimeydessä prinssi palaa kerjäläisen luo tuoden tälle lämmintä vaatetta ja ruokaa. Prinssi jättää vielä lyhdyn kerjäläiselle, jos tämä sytyttäisi sen myös seuraavana yönä löytäisi prinssi hänet ja muut apua tarvitsevat.
Joka yö prinssi lähtee avustuskierrokselleen vanhemmiltaan salaa ja palaa aina aamulla opiskelemaan kaikkea mitä tulevan kuninkaan vanhempien mielestä tulee osata. Vanhemmat eivät osaa aavistaakkaan mitä prinssi puuhaa, vaikka he huomaavat että valtakunnassa tapahtuu jotakin kummallista.
Kun tulee päivä, jona prinssi kruunataan kuninkaaksi hurraavat linnan ulkopuolella ihmiset lyhty kuninkaalle ja tuovat illan tullen linnan ympärille satoja lyhtyjä. Kaikki valtakunnassa ovat onnellisia, sillä kuninkaalla on sydän paikallaan ja hän hallitsee valtakuntaansa sydämellään.
Kertomuksen pohjalta lähdimme maalaamaan pimeyttä ja valoa. Pimeydessä on pieniä keltaisia valon lähteitä kuin linnan ulkopuolelle tuotuja lyhtyjä. Pienet keltaiset lyhdyt eivät halua päästää sinistä liian lähelle, sillä muuten se saattaisi tukahduttaa valon. Sinisen ja keltaisen maalaaminen paperille ilman, että keltainen ja sininen sekoittuvat on haastavaa, mutta yllättävän hyvin oppilaat siitä suoriutuivat. Viimeistään nyt oppilaat ymmärsivät, ettei märkää märälle maalatessa paperi voi lainehtia vedessä.
4. Metsäretki Martin kanssa
Maanantain metsäretki oli Martinpäivän-viikolla Martti-aiheinen sekin. Satua kertoen ja satua yhdessä eläen seikkailimme hämärän metsän läpi Martin mukana.
Nuoresta Martista tuli ritari kuninkaan armeijaan aivan kuten isästäänkin. Martti oli
taitava ritari, hyvä ratsastaja ja ketterä miekkailija. Silloin ritareilla ei ollut
kuninkaan antamia tehtäviä, he harjoittelivat taitojaan turnajaisissa ja kilpailivat
toisiaan vastaan. Turnajaisissa ritarit kantoivat hihassaan nuorten neitojen värejä.
Marttikin otti osaa turnajaisiin, hänen ratsastaessaan kohti kuninkaanlinnaa ja
turnajaisia Martti tiellä ryysyisen eukon, joka kysyi Martilta:
- Ritari Martti, kenen värejä kannat turnajaisissa?
Eukko repäisi harmaasta kaavustaan kaistaleen, jonka hän sitoi Martin käsivarteen. Turnajaisissa muut ritarit sekä neidot naureskelivat Martin harmaalle räsylle. ”Kuka on se kaunis neito, joka sinulle tuollaisen rievun on antanut?” he kyselivät naureskellen pilkallisesti. Mutta oli kuin tuo räsyn kaistale olisi tuonut onnea, sillä turnajaisten toisena päivänä Martti ei kärsinyt yhtään tappiota vaan hän voitti kaikki. Turnajaisten päättyessä kaunis Kunigundakin lähestyi Marttia ja sanoi unohtaneensa edellisen
- Ritari Martti, kenen värejä kannat turnajaisissa?
-
- Miksi sitä kysyt? Ihmetteli Martti.
-
- Kanna minun värejäni, eukko sanoi.
-
- Sinun värejäsi onko hassumpaa kuultu. Tuollaisia harmaita riekaleitako? Ehei,
eukkoseni aion kysyä kauniilta Kunigundalta, josko saisin kantaa hänen värejään.
-
- Minun värini ovat kauniimmat, sanoi eukko.
Martti kuitenkin jatkoi matkaansa turnajaisiin ja sai kauniilta Kunigundalta luvan kantaa hänen värejään. Kunigundan sininen nauha hihassaan Martti osallistui turnajaisiin.
(Leikitään turnajaisia: Molemmat parit seisovat lankulla vastakkain, toinen käsi selän takana. Tarkoituksena on pudottaa toinen, eli saada toinen horjahtamaan niin, että hän ei pysy lankun päällä. Kaksi turnajaispaikkaa -> aikuinen tuomarina. Voittaja saa jatkaa, hävinnyt menee jonon viimeiseksi. Leikitään niin, että jokainen saa ainakin kerran yrittää. )
Kunigundan värejä kantavaa Marttia vaivasi sinä turnajaispäivänä kuitenkin huono onni. Vaikka hän kuinka yritti, aina hän putosi ratsunsa selästä ja hävisi taistelun. Turnajaisten päättyessä Kunigunda nappasi pettyneenä Martin hihasta nauhansa ja ilmoitti, ettei Martti seuraavana päivänä saisi hänen värejä kantaa.
Seuraavana päivänä turnajaisiin ratsastaessaan tapasi Martti jälleen kerran ryysyläiseukon tiellä. Jälleen kysyi eukko, kantaisiko Martti hänen värejään.
Eukko repäisi harmaasta kaavustaan kaistaleen, jonka hän sitoi Martin käsivarteen. Turnajaisissa muut ritarit sekä neidot naureskelivat Martin harmaalle räsylle. ”Kuka on se kaunis neito, joka sinulle tuollaisen rievun on antanut?” he kyselivät naureskellen pilkallisesti. Mutta oli kuin tuo räsyn kaistale olisi tuonut onnea, sillä turnajaisten toisena päivänä Martti ei kärsinyt yhtään tappiota vaan hän voitti kaikki. Turnajaisten päättyessä kaunis Kunigundakin lähestyi Marttia ja sanoi unohtaneensa edellisen
päivän tappiot, Martti voisi kolmantena ja viimeisenä turnajaispäivänä kantaa jälleen
hänen värejään. Mutta Martti kieltäytyi, kerjäläisen harmaa räsy oli tuonut hänelle
onnea ja se saattaisi kääntyä, jos hän ottaisi Kunigundan värit.
Kolmantena turnajaispäivänä Martti ratsasti jälleen kuninkaan kartanoon, matkalla hän
etsi katseellaan ryysyläiseukkoa, mutta häntä ei näkynyt. Siinä kohtaa, jossa tie
kääntyi kuninkaan kartanoon Martti pysähtyi. Hän mietti hetken aikaa levottomana ja
käänsi sitten ratsunsa toisaalle ja lähti laukkaamaan kohti läheistä metsää.
(”Ristiin rastiin rotkossa, rohkea ritari ratsastaa.” Laukataan jonkin matkaan metsään.)
Martti ratsasti metsän halki. Metsä oli hämyinen, mutta silti Martista tuntui aivan kuin joku olisi johdattanut häntä metsässä. Hän ei tiennyt minne oli matkalla, mutta hän seurasi pientä valoa, joka metsässä puiden välistä välkkyi.
(”Ristiin rastiin rotkossa, rohkea ritari ratsastaa.” Laukataan jonkin matkaan metsään.)
Martti ratsasti metsän halki. Metsä oli hämyinen, mutta silti Martista tuntui aivan kuin joku olisi johdattanut häntä metsässä. Hän ei tiennyt minne oli matkalla, mutta hän seurasi pientä valoa, joka metsässä puiden välistä välkkyi.
(Näkyykö jossain valoa? Kun nähdään edessä valoa (puussa roikkuva lyhty) edetään
lyhdyn luokse. )
Metsässä, jonka halki Martti ratsasti ei ollut polkua, eikä Martti ihan tarkkaan tiennyt
minne hän oli matkalla. Siitä huolimatta ettei Martti nähnyt polkua, tunsi hän aivan
kuin joku olisi ohjannut hänen tietään.
(Näkymätön polku-harjoitus: Maahan on tehty ruudukko (3x3), ruudukon läpi voi
edetän vain yhtä reittiä. Yksi oppilas kerrallaan saa astua ruudukon ensimmäiseen
ruutuun ja kokeilla mihin reitti jatkuu, jos hän astuu väärään ruutuun joutuu hän
palaamaan jonoon ja seuraava saa yrittää. Jonossa odottavat saavat auttaa ja neuvoa
näkymättömällä polulla etenevää oppilasta. Opettaja (jolla on lunttilappu reitistä)
sanoo, jos oppilas astuu oikeaan tai väärään ruutuun. Kun näkymätön polku on ratkaistu etsitään tie seuraavalle lyhdylle.)
Eräässä kohdassa pieni valo tuntui pysähtyvän, se ei ohjannut Marttia lainkaan eteenpäin. Martti pysähtyi miettimään mitä tekisi ja silloin hän huomasi maassa varpujen seassa pienen linnun. Se oli satuttanut siipensä eikä voinut lentää muiden lintujen tavoin etelän lämpöön pitkän talven kylmyyttä pakoon. Martti halusi auttaa myös lintua. Miten Martti voisi lintua auttaa?
(Aiemmin kerrotun tarinan pohjalta lapset ehdottivat pesän tekemistä linnulle kuusen oksalle, koska kuusi ei pudota neulasiaan, joten siellä on lämmintä. Mitä muuta lintu tarvitsee kuin lämpimän pesän? Tietenkin ruokaa. Oppilaat saivat ripustaa lähimetsään ruokaa linnuille. Samalla puhuimme lyhyesti talviruokinnasta ja totesimme, että meidän täytyy tuoda samaan paikkaan ruokaa myös myöhemmin.)
Eräässä kohdassa pieni valo tuntui pysähtyvän, se ei ohjannut Marttia lainkaan eteenpäin. Martti pysähtyi miettimään mitä tekisi ja silloin hän huomasi maassa varpujen seassa pienen linnun. Se oli satuttanut siipensä eikä voinut lentää muiden lintujen tavoin etelän lämpöön pitkän talven kylmyyttä pakoon. Martti halusi auttaa myös lintua. Miten Martti voisi lintua auttaa?
(Aiemmin kerrotun tarinan pohjalta lapset ehdottivat pesän tekemistä linnulle kuusen oksalle, koska kuusi ei pudota neulasiaan, joten siellä on lämmintä. Mitä muuta lintu tarvitsee kuin lämpimän pesän? Tietenkin ruokaa. Oppilaat saivat ripustaa lähimetsään ruokaa linnuille. Samalla puhuimme lyhyesti talviruokinnasta ja totesimme, että meidän täytyy tuoda samaan paikkaan ruokaa myös myöhemmin.)
Kuusivanhus vakava,
naavaparta suojaava.
Tuulen viestit korkealla,
kuiskaa korvaan ystäväin.
Lintu pieni oksain alla,
silmin suurin kuuntelee,
varvuskossa metsämaalla,
vanhan viisaan kertomaa.
Siellä meni hitaasti ja tasaista tahtia tallustava myllärin vanha hevonen, hevosen
vauhti kärryjen edessä oli niin verkkainen, että ihme ettei mylläri nukahtanut
kärryihin.
Hiljallensa jalka käy,eipä kotiportti näy.
Kuorma toinen noudetaan,kunnes iltaan joudetaan.
Sepän hevosella oli uudet kengät, joilla se ravasi ja taisi hevosen mielessä jo tallissa odottava ilta ape, kun se portin läpi ravasi.
Talliin päin, talliin päin,mennään näin, hölköttäin. Pilttuuseen, pilttuuseen,ruokaisaan, rauhaiseen.
Sepän hevosen jäljessä kirmasi prinsessan nuori ratsu. Prinsessan olisi pitänyt olla jo linnassa hyvissä ajoin ennen pimeää, joten prinsessalla oli kiire.
Yli niityn ja haan, yli metsäisen maan.
Tulen kirmaten näin, kotitanhutta päin.
Prinsessan jäljessä tuli joukko kuninkaan ratsumiehiä, joilla oli kuninkaan määräys olla päästämättä prinsessaa silmistään ja niin ne laukkasivat kovalla rytinällä kaupungin portista sisään.
Hei tuulispäänä kiitäen ja raudat tulta leiskuen.
Näin liekkiharjan temmeltie, jo vinhoin ratsumiestä vie.
Portin kupeessa maassa istui vanha mies, rääsyihin pukeutunut kerjäläinen. Mies paleli risaisissa vaatteissaan ja nälkäkin hänellä oli. Kerjäläinen aneli ohi kulkevia antamaan hänelle edes pienen leipä palasen. Kaikki portin läpi kulkevat tuntuivat olevan niin omissa ajatuksissaan tai kiireisiä, etteivät he huomanneet, että kaupungin portin pielessä oli joku.
Martilla ei kuitenkaan ollut kiire, vaan hän asteli rauhassa käymä jalkaa kohti kaupungin porttia. Martti ei voinut ohittaa palelevaa miestä. Martti veti miekan huotrastaan, mikä sai kerjäläisen kavahtamaan, mies pelkäsi ritarin aikovan satuttaa häntä. Mutta se sijaan, että Martti olisi kohottanut miekkansa kerjäläistä kohti, riuhtaisi Martti paksun punaisen ja lämpimän viittansa selästään. Martti halkaisi miekallaan viitan kahtia ja ojensi toisen puolen viitasta kerjäläisen lämmikkeeksi. Lopuksi Martti kaivoi vielä laukustaan palan leipää kerjäläiselle, sen jälkeen hän ojensi vielä lyhtynsä miehelle. Yöstä oli tulossa kylmä, ilman viitan lämpöä ja lyhdyn valoa kerjäläinen olisi saattanut jäätyä kuoliaaksi kaupungin portin kupeessa.
Hiljallensa jalka käy,eipä kotiportti näy.
Kuorma toinen noudetaan,kunnes iltaan joudetaan.
Sepän hevosella oli uudet kengät, joilla se ravasi ja taisi hevosen mielessä jo tallissa odottava ilta ape, kun se portin läpi ravasi.
Talliin päin, talliin päin,mennään näin, hölköttäin. Pilttuuseen, pilttuuseen,ruokaisaan, rauhaiseen.
Sepän hevosen jäljessä kirmasi prinsessan nuori ratsu. Prinsessan olisi pitänyt olla jo linnassa hyvissä ajoin ennen pimeää, joten prinsessalla oli kiire.
Yli niityn ja haan, yli metsäisen maan.
Tulen kirmaten näin, kotitanhutta päin.
Prinsessan jäljessä tuli joukko kuninkaan ratsumiehiä, joilla oli kuninkaan määräys olla päästämättä prinsessaa silmistään ja niin ne laukkasivat kovalla rytinällä kaupungin portista sisään.
Hei tuulispäänä kiitäen ja raudat tulta leiskuen.
Näin liekkiharjan temmeltie, jo vinhoin ratsumiestä vie.
Portin kupeessa maassa istui vanha mies, rääsyihin pukeutunut kerjäläinen. Mies paleli risaisissa vaatteissaan ja nälkäkin hänellä oli. Kerjäläinen aneli ohi kulkevia antamaan hänelle edes pienen leipä palasen. Kaikki portin läpi kulkevat tuntuivat olevan niin omissa ajatuksissaan tai kiireisiä, etteivät he huomanneet, että kaupungin portin pielessä oli joku.
Martilla ei kuitenkaan ollut kiire, vaan hän asteli rauhassa käymä jalkaa kohti kaupungin porttia. Martti ei voinut ohittaa palelevaa miestä. Martti veti miekan huotrastaan, mikä sai kerjäläisen kavahtamaan, mies pelkäsi ritarin aikovan satuttaa häntä. Mutta se sijaan, että Martti olisi kohottanut miekkansa kerjäläistä kohti, riuhtaisi Martti paksun punaisen ja lämpimän viittansa selästään. Martti halkaisi miekallaan viitan kahtia ja ojensi toisen puolen viitasta kerjäläisen lämmikkeeksi. Lopuksi Martti kaivoi vielä laukustaan palan leipää kerjäläiselle, sen jälkeen hän ojensi vielä lyhtynsä miehelle. Yöstä oli tulossa kylmä, ilman viitan lämpöä ja lyhdyn valoa kerjäläinen olisi saattanut jäätyä kuoliaaksi kaupungin portin kupeessa.
Kerjäläinen oli niin häkeltynyt ritarin jaloudesta ja hyvyydestä. Siinä vaiheessa, kun
kerjäläinen älysi kiittää ratsasti Martti jo pois.
(Poljetaan temperamenttirunot yhdessä ja sen jälkeen kiinnitetään huomio puun juuressa istuvaan kerjäläiseen. Halkaistaan viitta. Punainen lakanakangas, jossa aloitus viilto. Jokainen oppilas saa vuorollaan halkaista viittaa lyhyen pätkän (n. 10cm). Annetaan viitan puolikas kerjäläiselle. Edetään seuraavalle laavulle laulaen ”Pyhä Martti”-laulua.)
(Poljetaan temperamenttirunot yhdessä ja sen jälkeen kiinnitetään huomio puun juuressa istuvaan kerjäläiseen. Halkaistaan viitta. Punainen lakanakangas, jossa aloitus viilto. Jokainen oppilas saa vuorollaan halkaista viittaa lyhyen pätkän (n. 10cm). Annetaan viitan puolikas kerjäläiselle. Edetään seuraavalle laavulle laulaen ”Pyhä Martti”-laulua.)
Pyhä Martti, Pyhä Martti,
Pyhä Martti tuiskussa ratsastaa
ja kylmyys kasvoja pakastaa,
hällä rohkeus oli rinnassa,
viitta lämmön hälle tarjoaa.
Lumessa, tuulessa,
näin istuu vanha köyhä mies
vain rääsyt häl on suojanaan.
"Oi, auta herra hädässäin,
tai muuten loppuu elämäin."
Pyhä Martti, Pyhä Martti
Pyhä Martti nousee ratsultaan
ja kerjäläisen armahtaa.
Näin miekallaan hän halkaisee,
viitan kahteen osaan lämpöiseen.
Näin puolet, näin puolet,
viitasta saa tämä köyhä mies
ja kiittä riemu rinnassaan,
hän Marttia nyt haluaa,
vaan Martti pois jo ratsastaa.
Metsäretkemme päättyi laavulle, jossa sytytimme nuotion ja söimme eväitä. Oppilailla oli Martin päivän teeman mukaisesti mukanaan jotain evästä, jota saattoivat jakaa kavereidensa kesken. Jokainen sai vatsansa täyteen ja kaikki harjoittelivat samalla omastaan jakamista.
Metsäretken tarina osuus laavulle asti vei aikaa n. 60min, kun ryhmässä oli 17 oppilasta.
5. Lyhtykulkue
Saksalaiseen perinteeseen kuuluvat Martin päivän illalla lyhtykulkueet. Meidän koulumme järjesti myös lyhtykulkueen. Koulussa käsityötunneilla valmistamamme lyhdyt käsissä lyhtylauluja laulaen kävelimme kaupungin läpi, ilahduttaen ohikulkijoita lyhtyjemme valolla ja laululla.
Seuraavia lyhtylauluja olemme koulussa 1. luokassa laulaneet:
Ich geh´mit meine Laterne
und meine Laterne mit mir.
Mein Licht is aus,
ich geh´ nach Haus.
Rabimmel, rabammel, rabumm.
------
Durch dir Strassen auf und nieder,
leuchten die Laternen wieder.
Rote, gelbe, grüne, blaue,
lieber Martin komm und schaue.
------
Kaduilla taas lyhdyt loistaa,
värejä ne taivaan toistaa.
Sini, puna, keltainen,
on tunnelma tääl iloinen.
Kulkueessa monta lasta,
nytpä lyhdyt loistaa vasta.
Sini, puna, keltainen,
on tunnelma tääl iloinen.
Pitkän matkan kuljemme,
lyhtyjämme kannamme.
Sini, puna, keltainen,
on tunnelma tääl iloinen.
6. Martin viitta
Jotta muistaisimme Martin tavoin huomioida lähimmäisemme ja muistaisimme tehdä "Martin-töitä" jatkossakin, on luokassamme Martin-viitta, joka vielä on kovin kylmä. Viitta kuitenkin tulee sitä lämpimämmäksi, mitä enemmän muistamme huomioida lähimmäisiämme. Jokainen oppilas sai heti aluksi laittaa viittaan yhden langan, sillä olimmehan metsäretkellä jokainen jakaneet omastamme eväitä syödessä. Jatkossa, kun oppilaat "kantelevat" kavereidensa hyvistä teoista (lähimmäisen huomioimisesta) saa hyvän tekijä laittaa Martin viittaan yhden langan lisää. Nyt seuraamme siis jännityksellä millä tahdilla Martin viittaa lämpenee.
P.S. Idea ei ole omani, vaan al-ku-o-pet-ta-jat-ryhmästä bongattu ja Martin päivän teemaan liitetty.
7. Vihkotyöskentely
Jakson lopuksi oppilaat piirsivät vihkoihinsa kuvan Martista. Sen verran on kertomus viitan halkaisemisesta lapsiin uponnut, että lähes kaikki piirsivät Martin kaupungin portille kerjäläisen kanssa.
8. Lyhdyn kantajat
Käsityötunnilla valmistuivat myös oppilaiden ensimmäisenä neuletyönä tontut, joille huovutimme pienet lyhdyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti