Sivut

tiistai 19. elokuuta 2014

Ensimmäisten viikkojen tutustumis- ja ryhmäytysleikkejä

1. luokkaani tuli tänä vuonna oppilaita kahdesta steinerpäiväkodista sekä muutamia lapsia muista päiväkodeista, kukaan ei siis koulun alkaessa tuntenut kaikkia luokkatovereitaan. Ensimmäiselle viikolle varasin paljon aikaa nimien oppimisele ja ryhmäytymiselle. 
Alle on koottu leikkejä, joita olemme yhdessä leikkineet 1. luokassa. 

Kukahan se täällä tänään on? – laululeikki (Olin laulukirja). Leikkiessä lauletaan kaikkien ryhmässä olevien lasten nimet läpi. Leikissä säestystaputus muuttuu sopivin väliajoin, samalla opettajan on helppo havainnoida lasten motoriikkaa ja rytmitajua. Ensin taputetaan vain reisiin, reisiin ja kädet yhteen, ristiin reisiin jne.

Läpsy. Istutaan ringissä, yksi leikkijä on keskellä lehtikäärön kanssa. Ringissä olijat sanovat jonkun leikkijän nimen, keskellä olija yrittää läpsäistä nimettyä leikkijää ennen kuin hän sanoo seuraavan nimen. 

Mitä tein kesällä? – hedelmäsalaatti. Keskellä oleva leikkijä sanoo esim. "Kävin kesällä uimassa". Kaikki, jotka ovat uineet kesällä, vaihtavat paikkaa ja keskellä olija yrittää ottaa jonkun vapautuneen paikan.

Kuka on piilossa? – leikki. Leikkijät konkkaavat (hyppivät yhdellä jalalla) lorutellen lastenlorua "Hyttynä hattuna, myttynä mattona. Kommervenkkaa, vemmerkonkkaa. Hetulan petulan heis, retulan petulan seis." Seis-sanan kohdalla leikkivät menevät maahan ja ovat ihan myttynä mattona. Opettaja peittää yhden lapsen peitolla. Muiden tehtävänä on keksiä kuka on piilossa.

Minä olen An-nii-na – nimileikki. Istutaan ringissä, vuorollaan leikkijät kertovat nimensä, esim. ”minä olen An-nii-na”. Etunimi tavutetaan/taputetaan, muut leikkijät vastaavat ”sinä olet An-nii-na” tavuttaen/taputtaen etunimen.

Lankakerä – Istutaan piirissä, leikin aloittajalla on lankakerä. Hän heittää kerän jollekin leikkijälle sanoen tämän nimen ja pitää itse langan päästä kiinni. Seuraava leikkijä ottaa langasta kiinni ja heittää kerän eteenpäin. Leikkijöiden väliin muodostuu verkko leikin edetessä. Lopuksi voidaan peruuttaa ja purkaa verkko samalla tavalla.

Parin havainnointi – leikki. Parit seisovat vastakkain ja katselevat toisiaan tarkasti hetken aikaa. Sen jälkeen leikkijät kääntyvät selät vastakkain, molemmat muuttavat omassa ulkonäössään kahta asiaa, esim. käärivät hihat, avaavat hiukset ponnarilta. Leikinjohtajan merkistä leikkijät kääntyvät ja yrittävät keksiä mitkä asiat kaveri muutti.

Portinvartija – leikki. Opettaja (tai myöhemmin joku leikkijöistä) jakaa leikkijät ”portilla” kahteen ryhmään valitsemansa ominaisuuden perusteella. Leikkijöiden tulee keksiä mitä yhteistä heillä on.

Kissa ja hiiri –ulkoleikki. Leikkijät muodostavat pareja ja seisovat käsi kädessä leikkialueella. Yhdestä parista tehdään kissa ja hiiri. Kissa yrittää ottaa hiirtä kiinni, jos hiiri jää kiinni siitä tulee kissa. Hiiri pääsee turvaan tarttumalla jota kuta leikkijää kädestä, jolloin tämän toisessa kädessä olevasta leikkijästä tulee kissa ja aiempi kissa muuttuu hiireksi.

Nimihippa – ulkoleikki. Valitaan hippa, joka yrittää saada muita kiinni. Leikkijä on turvassa, kun hän menee kyykkyyn ja sanoo kahden luokkatoverinsa (tytön ja pojan) nimet, hipan nimeä ei saa sanoa. Hippa vaihtuu kun joku leikkijöistä jää kiinni.

Vettä kengässä – leikki. Puolet leikkijöistä menee luokan ulkopuolelle. Sillä välin sisällä olevat valitsevat itselleen ystävän ulkopuolella olijoista. Vuorotellen leikkijät tulevat sisään ja kysyvät valitsemaltaan leikkijältä: ”Ollaanko ystäviä?” Jos kyseessä on leikkijän valitsema pari, vastataan ”Totta kai”. Jos pari on väärä vastataan ”Vettä kengässä”.

Minä olen Anniina ja minä teen näin – leikki. Leikkijät istuvat piirissä ja yksi leikkijä kerrallaan kertoo nimensä ja tekee jonkin liikkeen/taputtaa rytmin. Muut leikkijät tervehtivät vuorossa olevaa leikkijää sanomalla ”Hei Anniina!” ja toistavat leikkijän valitseman liikkeen/rytmin.

Arvaa ketä ajattelen? – leikki. Leikkijät seisovat piirissä, yksi leikkijöistä ajattelee jotakuta leikkijää. Muut esittävät hänelle kyllä/ei-kysymyksiä, jos vastaus on ei, menevät ne istumaan, joilla oli kyseinen ominaisuus. Lopulta seisomaan jää se, jota ajateltiin.

Tule ystäväksi – laululeikki. Lauletaan ja leikitään (taputukset, tömistykset ja hypyt) Jukka Salmisen ”Tule ystäväksi näin” – laulua, kun säkeistö loppuu leikkijät koskettavat kahden lähellä olevan leikkijän olkapäitä, katsovat heitä silmiin ja sanovat näiden nimet. Jos ei vielä muista nimeä, voi kysyä sitä. Jokaisen säkeistön aikana pitää pomppia uusien leikkijöiden luokse, eikä samojen olkapäitä kosketeta uudestaan.

Vinkkelibanaani. Leikkijät asettuvat tervapata-leikkiä muistuttavaan ympyrään. Yksi leikkijä kiertää leikkijöiden takana koskettaen leikkijöiden olkapäitä sanoen samalla heidän nimensä. Jonkun leikkijän kohdalla hän sanoo "kuka?" ja silloin molemmat lähtevät juoksemaan eri suuntiin ympyrää ympäri. Kohdatessa juoksijat kättelevät ja sanovat oman nimensä (ja asettuvat maahan makaamaan, sätkyttelevät jalkoja ja käsiä huutaen vinkkelibanaani), minkä jälkeen he juoksevat kilpaa vapaalle paikalle. Hitaampi jatkaa ringin kiertämistä.


Lähteet

Opettajan tienviitta 1a
Välkkäri-koulutusmateriaali
Facebookin al-ku-o-pet-ta-jat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti