Sivut

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Aamunavaus

Yleensä kolmesti viikossa aloitamme päivän seuraamalla ajankulua ja juttelemalla oppilaiden kuulumisista. Usein aamunavaukseen liittyy myös kertomus tai kirjan lukemista.


Ajankulumista seurataan merkitsemällä kuluva kuukausi ja viikonpäivä magneettinapeilla tauluun.



Seinäkalenterista oppilaat vuorollaan raksivat kuluneet päivät, joten oikea päivämäärä on helppo löytää kalenterista. Koska energiayhtiön mainoskalenterin kuvitus ei ollut oppilaille mieleen, kuvitimme kalenterin itse, oppilaat suunnittelivat pareittain kuvat kuukausille pohtien samalla mitä kussakin kuussa tapahtuu ja huomioiden kuvituksessa vuoden ajan ja mahdolliset tärkeät tapahtumat.



Lisäksi kalenterin alla on rivi pilttipurkkeja, joissa on helmiä. Jokaista kuukautta varten on varattu oma purkkinsa ja purkkiin laitetaan helmi merkitsemään jokaista kuukauden päivää. Siis tänään 27.2. purkissa oli 27 helmeä. Kuun alussa oppilaat valitsevat yhdessä millaisia helmiä tässä kuussa kerätään ja päivän avauksessa purkkiin lisätään tarvittava määrä helmiä, niin että helmien lukumäärä vastaa päivämäärää. Matikkaa ja lukujonotaitoja harjoitellaan kuin huomaamatta. Aluksi laskimme helmiä yhteenääneen etuperin ja takaperin. Pian siirryimme laskemaan "kahden nipuissa" (2, 4, 6 jne.), nyt kun matikkaa on vuorossa 3n ja 4n kertotaulut valitsevat oppilaat jomman kumman näistä lukujonoista.
Koska luokallani on muutamia matemaattisesti lahjakkaita oppilaita, jotka kaipaavat haasteita olen aamunavausten ohessa opettanut oppilaat ratkomaan yhtälöitä. Ja puuttivien helmien määrän X selvittäminen on nykyisin kaikille oppilaille helppoa.


Aamunavauksessa valitsemme myös sääkorteista päivän säätä kuvaavan kortin ja merkitsemme lämpötilan askartelemaani lämpömittariin. Lämpöasteet ovat kaikille helppoja, mutta pakkasasteet olivat alussa monelle vaikeita ja pakkasasteita lueteltiinkin yhteenääneen -1, -2, -3 jne. Parin viikon jälkeen pakkasmittarin lukeminen ja oikean asteluvun merkitseminen sujui kaikilta. Luokkani "matikkaexpertit" pohtivat samalla sisä- ja ulkolämpötilan eroa ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti