Sivut

perjantai 19. lokakuuta 2012

Liikenneviikko

Liikenneviikkoa vietimme tänä vuonna aikaisempaa perusteellisemmin. Viime vuonna, 1. luokalla, keskityimme kävelijän liikennesääntöihin ja nyt 2.luokalla teemana oli polkupyöräily.
Lapin Kansan liikennetehtävistä teimme liikennemerkkien tunnistamistehtävän ja Wolkkari-tehtävän. Muuten sanomalehdet olivat silppuamisen kohteena. Kuvis/käsityössä jokainen oppilas suunnitteli pyöräkypärämallin, joka miellyttäisi itseä niin paljon että kypärää tulisi varmasti käytettyä.


Ensin ilmapallon päälle kiinnitettiin liisterin avulla sanomalehtisilppua. Kuivaneet pallon puolikkaat irtosivat ilmapalloista itsekseen ja reunat siistittiin. Sen jälkeen oppilaat maalasivat pohjamaalin kypäräänsä. Myöhemmin maalattiin toinen kierros ja viimeisteltiin kypärät. Valmiit kypärät näyttivät tältä:





Tiistaina liikuntatunnilla oppilaat harjoittelivat kuvasuunnistusta koulun pihalla. Rasteina oli liikennemerkkejä, joita oppilaat tunnistivat. Jos liikennemerkki ei ollut tuttu, oppilaat kuvailivat liikennemerkkien muotoa, värejä ja kuvioita.

Keskiviikkona liikennesääntöjä ja polkupyörän hallintaa harjoiteltiin ulkona. Oppilaat jaettiin ryhmiin ja he kiersivät erilaisilla pisteillä polkupyörien kanssa.

Pisteet:
1. taitoajorata
2. polkupyörän huolto
3. polkupyörän katsastus
4. ryhmässä ajaminen, käsimerkit

1. Taitoajoradalla harjoiteltiin pyörän hallintaa.


Ensin pujoteltiin kartioiden välistä.


Sitten pujoteltiin pienten kartioiden välissä. Pienet kartiot olivat n.10cm etäisyydellä toisistaan.


Seuraavaksi oppilaiden tuli siirtää kannu tuolilta toiselle. Harjoiteltiin pyörän hallintaa yhdellä kädellä.


Keinulauta rakennettiin puulevystä ja laudasta.


Tarkkaa ajoa tarvittiin, kun tähdättiin kahden laudan väliin ajamaan.


Vaikeaa oli myös laudan päällä ajaminen.

Lisäksi taitoajoon liittyi myös mahdollisimman pienen ympyrän ajaminen eri suuntiin.

2. Polkupyörän huoltopisteellä oppilaat pesivät polkupyöränsä ja kiillottivat pyörät.

3. Polkupyörien katsastus tehtiin Liikenneturvan sivulta löytyneellä kaavakkeella. Polkupyöriä oli koulun puolesta katsastamassa Erno Kolmipyörä ja lisäksi koululle kutsuttu poliisi. 

4. Ryhmässä ajoa opeteltiin koulun ympäristössä opettajan johdolla ajaen pyöräteitä pitkin. Aluksi opeteltiin käsimerkit ja käytettiin niitä.

Torstaina olimme pyöräretkellä läheisessä vaarassa. Sen ohjelmasta on kuvaus erillisessä blogikirjoituksessa.

Perjantaina päätimme liikenneviikon viimeistelemällä pyöräkypärät ja tekemällä Lapin Kansan Wolkkari-tehtävän.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti