Joulun odotus

Koulussa olemme odotelleet joulua koko kuukauden. Tänä vuonna päätin panostaa joulun odotukseen ja päivittäiseen aamunavaukseen. Joulukuun ajan aloitimme aina aamut sytyttämällä adventtikynttilöitä "Nyt sytytämme kynttilän"-virttä laulaen. Sen jälkeen avasimme joulukalenterin ja luimme Rudolf Koivun Joulukirjasta joka aamu sadun. Rudolf Koivun Joulukirjan sadut ovat pääasiassa 1930-luvulta eli todella vanhoja ja myöskin oppilaille uppo-outoja. Suntte Punten seikkailuja kuunneltiin korvat höröllä, samoin kuin muita metsän eläinten joulusta kertovia satuja.

Aamun avauksen lopetimme päivittäin laulamalla oppilaiden toivoman joululaulun. Soitto- ja laulutaidottomana opettajana säestyksenä toimi YouTube/Spotify ja toimi hyvin. Voisi kuvitella, että tokaluokkalaisten toivelaulut olisivat joulupukkia ja tiptappia, mutta toivelauluina lauloimme Sydämeeni joulun teen, Joulu joka päivä, Joulumaa jne. Oppilaiden toivelaulut olivat siis hyvinkin hartaita. Yhtenä aamuna pistimme tosin hartauden syrjään ja lauloimme Smurffien tahtiin Kulkuset, jossa riittikin sitten menoa ja meininkiä. 

Joulukuun hitteihin kuului myös Fröbelin palikoiden Tonttulan aamujumppa, jota jumppailtiin useampana päivänä :)

Ainakin tämän joulukuun jälkeen kaikki oppilaani tiesivät mikä on adventti, milloin se on. Ja myös luokkani "hösä"-pojat viittasivat innoissaan kun todistusten jako päivänä avasimme loput kalenterin luukut ja kysyin, miksi 23. luukussa on neljä kynttilää.

Todistusten jaon yhteydessä avattuamme joulukalenterin loput luukut, tuli lapsilta toive: Voitaisiinko sytyttää kynttilät vielä kerran ja laulaa Nyt sytytämme kynttilän-virsi. Siispä kynttilät sytytettiin vielä kerran ja todistukset jaettiin adventtikynttilöiden loisteessa.

Tällainen joulunodotus meillä oli tänä vuonna. Mielestäni oikein toimiva kokonaisuus, jossa uskonto, matematiikka ja järjestysluvut, äidinkieli ja kuullun ymmärrys sekä musiikki yhdistyivät. 

Viime vuonna aktiivinen kouluavustaja pyöritti rinnakkaisluokassani "joulukalenteria", jossa satu jatkui päivä päivältä eteenpäin. Joulukuun alussa luokkaan ilmestyi kartonki, jossa oli maisema. Sadun edetessä tuli maisemaan joka päivä jokin uusi eläin, rakennus tai miten satu nyt jatkuikaan sinä päivänä. Kokeilemisen arvoinen idea. Mielessäni kävi, että samanlaisen voisi tehdä jouluevankeliumista. Muistan äidin lukeneen minulle lapsena joulun alla kirjaa "Marian pieni aasi", joka lähestyi joulun odotusta lasten tajuisella tavalla ja seurasi Marian ja Joosefin matkaa. Ehkäpä sellainen joulukalenteri ensi vuonna :)

Nyt on aika openkin hetki lomailla ja viettää joulua, vaikka mielessä pyörivät jo suunnitelmat kevään käsitöistä ja avaruus-teeman toteutuksesta. Mutta muutamaksi päiväksi heitän nyt tonttuvaihteelle ja huomenna tonttu toivottaakin lentokentällä 56 ranskalaista tervetulleeksi joulupukin maahan.

Adventtikynttelikkö

Vuosi oli 1992 ja Olli-opettajan kanssa tein äidille ja mummille joululahjaksi adventtikyntteliköt.

Adventtikynttelikkö vuosimallia -92

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin pohdin oman kakkosluokkani kanssa, mitä tekisimme puutöissä. Vanha adventtikynttelikkö oli vuodesta toiseen seissyt keittiönpöydällä ja päätiin tehdä oppilaideni kanssa samanlaisia.

Ensin piirsimme kaavalla puuhun mallin ja sen jälkeen oppilaat itse open avustuksella porasivat tarvittavat reiät, sen jälkeen alkoi sahaus. Sahaaminen olikin monelle oppilaalle rankkaa ja sitä tehtiin pitkään ja hartaasti. 

Joukossa oli myös yksi omatoiminen oppilas, joka sahasi yhden haaran pois. Siispä amputoimme toisenkin haaran ja lopputuloksena oli itsenäisyyspäiväkynttelikkö.

Valmiit kyntteliköt olivat hienoja ja niistä on varmasti iloa äideille.

Lahjat tarvitsivat tietenkin myös lahjapaperia. Valkoiselle paperille piirsimme valkoisella liiduilla lumihiutaleita, lumiukkoja ja tuli sinne muutama tonttu ja revontuletkin. Lopuksi laveerasimme sinisellä paperit valmiiksi.

Ja valmiit paketit näyttivät oikein näteiltä. Monella 2. luokkalaiselle pakettien paketoiminen oli ihan uutta ja sitä piti yhdessä opetella, miten lahja kääritään pakettiin.

Aarresaari

-      

Aarresaari-teema oli äidinkielen, yltin ja kuvaamataidon sisällöistä koottu eheytetty teemajakso. Jakson läpi "punaisena lankana" kulki Mauri Kunnaksen koiramainen versio klassikkoromaanista Aarresaari, jota luimme luokassa vähän kerrallaan eteenpäin. 

Yltin sisällöistä käsittelimme karttoja. Syksyn suunnistusjaksolta oppilaille tuttuja olivat koulun pihakartta ja lähialueen kartta. Nyt tutustuimme myös Suomen karttaan sekä karttapalloon, joka oli oppilaista todella mielenkiintoinen ja sitä tutkittiin useaan otteeseen välitunneillakin. Suunnistuskartan merkit olivat oppilaille tuttuja, mutta isompien karttojen värikoodeja piti oppilaiden kanssa pohtia enemmän. Myöskään Helsingin, Rovaniemen tai Oulun sijainti ei ollut oppilaille vielä tuttu. Opiskelimme myös ilmansuunnat ja tutkimme mitä Suomen kartasta löytyy mistäkin ilmansuunnasta.

Kuviksen tunnilla piirsimme ensin esineitä eri suunnista ja sen jälkeen jokainen oppilas piirsi oman huoneensa tai kotinsa kartan. Kun kartan piirtämisen idea oli oppilaille selvä aloitimme aarrekarttojen teon. Ensin A3-paperit rytisteltiin ja uitettiin teessä saadaksemme niistä vanhan näköisiä (kahvilla tulee parempaa jälkeä!). Kun teessä liotetut paperit oli kuivaneet piirrettiin niihin kartat ja lopuksi reunat poltettiin kynttilällä vanhan näköisiksi.

Karttoja piirtäessään oppilaat suunnittelivat kartalleen tarinan ja minä sadutin oppilaat kartan teon jälkeen. Satuja tuli laidasta laitaan ja 2. luokkalaisissa huomasi ison eron siinä miten heiltä satuilu luisti.

Olipa kerran merirosvokartta, joka näytti aarteen paikan. Merirosvo Mustaparta etsi aarretta ja tuli saarelle laivallaan. Merirosvo Mustaparta lähti kartan kanssa kävelemään kohti vuorta, koska sinne oli aarre kätketty. Aarretta vartioi kaksi luurankoa, mutta Mustaparta ei niitä pelännyt koska hänellä miekka ja pyssy. Mustaparta lähestyi aarretta, kun luurangot olivat nukkumassa. Mustaparta hiippaili hiljaa metsäportista läpi, mutta se oli hirveän vanha ja se narisi, joten hän jätti portin auki. Hän käveli kaksi askelta taaksepäin ja sitten hän veti köydellä portin kiinni ja kun vieressä oli kiviaita, hyppäsi Mustaparta sen ylitse. Mustaparta jatkoi matkaansa kohti metsää. Mutta kun hän viimein pääsi aarteen luokse, joka karttaan oli merkitty ikään kuin aitaukseksi.  Hän huomasi kun aitauksen ovi avautui ja sieltä tuli esiin vanha noita. Noita kertoi tietävänsä, missä aarre on ja hän kehotti Mustapartaa taittamaan kartan taskuunsa ja seuraamaan. Laivalla muilla merirosvoilla tuli huoli, miksi Mustaparralla kesti niin pitkään. Ja he pamauttivat tykkiä kaksi kertaa, jotta Mustaparta kuulisi ja lähettäisi savumerkin, joka ilmaisisi että hänellä on hätä. Mutta samaan aikaan kun Mustaparta seurasi noitaa, käski noita Mustaparran kävellä edeltä ja kun Mustaparta lähestyi vuoren reunaa heitti noita verkon Mustaparran päälle. Noita vei Mustaparran vangikseen ja otti Mustaparran pyssyn ja alkoi uhkailla Mustapartaa, että tämän olisi pysyttävä paikallaan noidan hoitaessa jotain omaa asiaansa. Noita lähti käymään luurankojen luona ja samaan aikaan Mustaparta löysi taskustaan linkkuveitsen, jolla hän vapautti itsensä ja seurasi noitaa luurankojen luokse. Noita kääntyi ja huomasi kapteeni Mustaparran ja noita alkoi uhkailla Mustapartaa, hän laukaisisi pyssyn ellei Mustaparta viidessä sekunnissa palaisi aitaukseen. Mustaparta palasi aitaukseen ja hän lähetti viestin hälytyspuhelimellaan laivan mastossa olevalle merimiehelle, että merimiehet tulisivat apuun. Ensimmäisellä kerralla viestiä ei huomattu, mutta toisella kerralla mastossa oleva merimies hätkähti hälytystä ja hän pudotti piippunsa. ”Nyt pitää lähteä auttamaan Mustapartaa”, huusi merimies. Merimiehet löysivät aitauksen ja menivät sinne sisään. Silloin Mustaparta  soitti miehilleen, että he ovat ihan lähellä. Mutta yhtäkkiä noita tulikin merimiesten taakse. Noita ampui kahta merimiestä kenkään ja merimiehet tipahtivat samaan verkkoon Mustaparran kanssa. Noita vain nauroi. Noita meni nukkumaan aitauksen portin juurelle huomaamatta merimiehen miekkaa. Ja noidan nukkuessa merimies sivalsi miekallaan verkon rikki ja miehet asettuivat riviin nukkuvan noidan ympärille. Noita heräsi ja säikähti, kun kaikki kolme merimiestä osoittivat häntä miekoillaan. Noita sai sydänkohtauksen ja kuoli. Sitten merimiehet näkivät aarteen merkin ja kaivettuaan maata he löysivät aarteen, joka oli taikalipas. Taikalipas taikoi kultarahoja, rubiineja ja kultakimpaleita. Merimiehet asuivat paikassa, jossa on paljon köyhiä ihmisiä ja he lähtivät kaupungille näyttämään lipastaan. Ja he taikoivat kaikille vastaantulijoille rahaa ja aarteita ja kaikki saivat niitä ottaa. Ja sitten he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.