Syyskuun satusiestoilla luimme oppilaiden kanssa Viisikko aarresaarella-kirjaa. Vaikka kirja on vanha, imaise se oppilaat mukaansa ja aika usein lopettaessani lukemisen, tuli pyyntö josko vielä voisin lukea vähän lisää. Kirjan teema innosti oppilaita ja tiesin saavani ennen syyslomaa luokkaani pariksi viikoksi harjoittelijan, joten ajatus aarreseikkailusta alkoi muhia mielessä, koska kaipasin jo jotain uutta...
Siispä tuumasta toimeen! Seikkailun ideointiin osallistuivat kollegani Tanja Törn ja Reija Stenbäck, huippua vaikkemme enää samalla paikkakunnalla toimikaan niin myös yhteissuunnittelua voi hyvin tehdä etänä.
Seikkalussa oli tavoitteena harjoitella ja kerrata syksyn aikana opeteltuja asioita.
- Lukeminen
- Lukujonot
- Lukumäärien laskeminen
- Lukumäärien ja massan vertailu
- Tasapainovaa´an käyttö
- Sarjoittaminen
- Pituuden arvioiminen ja vertailu
- Kombinatoriikka (uusi asia)
Ennen seikkailun alku teimme aamulla seikkailusopimuksen (vrt. draamasopimus) ja sovimme sen avulla yhteisistä pelisäännöistä. Tällaisen sopimuksen oppilaiden kanssa laadimme:
1. Osallistun yhteiseen toimintaan.
2. Pidän salaisuuden ja annan kaikille mahdollisuuden keksiä ja löytää.
3. Jos minulla on huono päivä, en tee muiden päivästä huonoa, vaan jään taka-alalle.
4. Huolehdin omasta ryhmästäni.
Seikkailusopimuksen tekeminen oli erittäin toimiva ja siihen varmasti jatkossa seikkailujen yhteydessä palaamme, sillä ekaluokkalaisten koko päivän seikkailussa ei tietenkään vältytä pieniltä kärhämiltä ja pariin kertaan päivän aikana kuulin kuinka oppilas vetosi yhteiseen seikkailusopimukseen ristiriitatilanteessa.
Mutta itse tarinaan...
Kauan kauan sitten purjehti Kemijoella laiva, joka kuljetti mukaan satumaista aarretta. Syksyisen yön jälkeen aamu oli sumuinen, eikä kapteeni nähnyt lainkaan mihin laivaa ohjaisi. Laivan pohja iskeytyi veden alla olevaan karikkoon ja laiva teki haaksirikon. Kaikki miehistön jäsenet pääsivät uimaan turvaan joen rannalle, mutta laiva upposi joen pohjaan. Joen rannalla miehet sytyttivät nuotion ja lämmittelivät odottaen, että aurinko alkaisi lämmittää ja sumu haihtuisi. Kun niin viimein tapahtui, palasivat miehet joen rannalle ja valmistautuivat uimaan hylylle ja pelastamaan laivassa olevan aarteen. Kaikkien hämmästys olikin suuri, kun laivan hylystä ei löytynyt edes yhtä kultakolikkoa. Aarre kuului Rehtorien suvulle, mutta he eivät aarretta koskaan nähneet. Vuosien ajan puhuttiin, että rantarosvot olisivat ohjanneet kapteenin karikkoon ja ryöstäneet aarteen miesten lämmitellessä nuotion ympäriltä. Totuus ei kuitenkaan koskaan selvinnyt.
Aamu alkoi yllä olevalla tarinalla ja samalla kaivoin taskustani tuon kuvassa näkyvän kartan, mikä sai jännityksen väreilemään piirissä, jossa istuimme. Tutkimme yhdessä vanhaa karttaa, vaikka Korkalovaara-sanasta puuttui ensimmäinen kirjan, keksivät oppilaat heti kyseessä olevan koulun ympäristön vanha kartta. Ja sitten huomattiin karttaan piirretty rasti ja sen perässä oleva sana AAR-RE.
Vinkkinä: vanhatkartat.fi-sivustolta löytyy Suomesta karttoja eri vuosilta. Rovaniemen vanhin kartta oli 1950-luvulta, riittävän vanhan näköinen kuitenkin meidän tarpeisiimme.
Ennen lähtöä jaoin oppilaat ryhmiin (5 oppilasta/ryhmä) ja ryhmät saivat luettavakseen seikkailijan varustelistan, jonka mukaiset tarvikkeet tuli reppuun pakata retkeä varten. Ruoka oli jo ennen tarinan aloitusta pakattu ruokatermoksiin, jotka sujahtivat seikkailijoiden reppuihin. Varustelistan lisäksi jokainen ryhmä sai mukaansa kaksi hiekkalaatikkoämpäriä, ihan varmuuden vuoksi, jos kultaa löydetään niin paljon ettei se mahdu taskuihin.
Heti koulun pihan ulkopuolella huomasimme lappuja maassa, ehdimme jo tuskastua, että joku on taas sotkenut, mutta huomasimmekin kortteissa olevan kultakolikoita. Ehkäpä ne siis ovat meitä varten? Päätimme siivota joka tapauksessa kortit pois ja koska olemme viime viikoilla pohjustaneet vahvasti lukusuoraa otti jokainen ryhmä itselleen kotipesän ja lähti etsimään itselleen kortteja siten, että he saisivat muodostettua lukusuoran 1-12. Yhden kortin sai ottaa maasta kerrallaan. (Tämä leikki tunnetaan VaNe-piireissä nimellä pikalukuviesti). Vähitellen lukusuorat alkoivat muodostua ja keksipä joku siinä ohessa, että korttien takapuolella on tavuja! Kun koko lukusuora oli valmis käännettiin kortit ympäri ja luettiin vihje: Seuraa kapteenia!
Kuka on kapteeni? Keitä muita laivassa työskentelee? Pohdimme saatuamme uuden vihjeen. Oppilaat olivat sitä mieltä, että minä olen kapteeni. No, ihan totta opettaja on luokan kapteeni, mutta nyt lähdimme etsimään ihan oikeata kapteenia.
Pian joku hoksasi puussa kortin, joka oli tarkemmin tutkittuna kapteenin hihamerkki. Kun ensimmäinen hihamerkki oli löydetty huomasimme edessä päin seuraavan. Pysähdyimme jokaisen hihamerkin kohdalle tutkimaan kenen hihamerkki se on ja toistimme rimpsua jo löytämistämme miehistön jäsenistä: kapteeni, perämies, pursimies, kansimies, kapteeni, perämies... Joku oppilaista hoksasi jo tässä vaiheessa, että korttien takana on kirjaimia, mutta emme keskittyneet niihin vielä. Merkit johdattivat meidät paikkaan, jossa huomasimme puussa joitakin lappuja.
 |
| Harjoittelija, kansimies, pursimies, aliperämies, perämies, kapteeni. |
Hetken aikaa aukiolla katseltuamme ympärillemme, huomasimme erään kuusen oksistossa riippuvan jotakin. Salaisuuspusseja ja jälleen jokin vihje!
Jokaiselle ryhmälle oli kolme salaisuuspussia, jotka olivat melkein yhtä painavia. Nopeasti oppilaat keskivätkin, että nyt tarvitaan mukaan pakattua henkaria. Siispä henkarit repuista esille ja tasapainovaa´an avulla punnitsemaan pusseja. Pian löytyi kevein pussi ja painavin pussi. Muiden ryhmien valmistumista odotellessa kävi kiivas pohdinta siitä mitä tarkoittaa kirous ja mitä kamalaa tuosta kymmenen vuoden kirouksesta voisi koitua.
Kun ryhmät olivat löytäneet keveimmän ja painavimman pussin, saivat he avata pussit nuo kaksi pussia. Eräs ryhmä vahingossa avasi kirouspussia, mutta onneksi saimme sen nopeasti kiinni ennen kuin ehti tapahtua pahempaa kuin, että siihen ryhmään kuuluvan oppilaan mehu oli mennyt pahan makuiseksi (tämä raportoitiin minulle hieman myöhemmin 😉)Keveimmästä pussista löytyi kullekin ryhmälle "kiipeilyvaljaat" eli kangaskuminauhasta tehty lenkki ja karabiinihaka. Painavimmasta pussista paljastui keksi jokaiselle ryhmän jäsenelle.
Ennen keksien syömistä päätimme syödä lounaan ja samalla oppilailla oli hetki aikaa vapaille leikeille ennen seikkailun jatkumista.
Ruokailun ja leikkitauon jälkeen seikkailu jatkui. Kartan mukaan meidän oli kuljettava "syvemmälle metsään", joten suuntasimme eteenpäin. Kävelimme rauhallisesti polkua pitkin tutkaillen, löytyisikö jotain, joka vahvistaisi meidän olevan oikealla reitillä. Pian joku oppilas hoksasikin maassa kultakimpaleen! Huomasimme lisää kultakimpaita! Niitä lähti eri suuntiin ja jokainen ryhmä lähtikin seuraamaan omaa kultakimpale polkuaan. Polut päättyivät samaan paikkaan, jossa jokainen ryhmä laski omat kultakimpaleensa.
Yhdellä ryhmällä oli 10, toisella 16, kolmannella 20 ja neljännellä 26. Kertooko lukumäärä kuitenkaan sitä kenellä on eniten kultaa? Oppilailta tuli nopeasti vastaus, ettei lukumäärä kerro koko totuutta, koska osa ryhmistä oli löytänyt isoja kultakimpaleita ja toiset ihan pieniä.
Taas oli henkareille käyttöä, kun vertailimme eri ryhmien kultaämpäreitä keskenään.
Tässä kohtaa oli hauska huomata oppilaiden alkavan sepittää kertomusta eteenpäin minun käsikirjoitukseni mukaan. "Nyt me varmaan ollaan ihan lähellä, kun näitä kultakimpaleita löytyi!" "Kun sitä aarretta on kuljetettu, niin nää kultakimpaleet on varmaan valunut siitä lastista!"
Mihin seuraavaksi? Näkyvillä ei ollut vihjeitä eikä kenenkään kultakimpaleeseenkaan oltu raaputettu vihjettä. Oliko meillä itsellämme mukana jotakin, joka voisi auttaa eteenpäin? Eräs oppilas muisti laivan miehistön jäsenet, joiden takana oli kirjaimia. Muistelimme missä järjestyksessä miehistön jäsenet löydettiin, koska kortit olivat opettajan taskussa menneet sekaisin. Yhteisen tuumailun jälkeen olimme sitä mieltä, että järjestys oli kapteeni, perämies, pursimies, kansimies.
Korttien takaa paljastui sana YLÖS. Kiipeilyvaljaita ei oltu vielä käytetty, ehkäpä pääsisimme nyt kiipeämään. Oletettavasti myös suuntana olisi kiivetä mäkeä ylös!
Pian löysimmekin paikan, josta johti neljä erilaista matonkuteella merkittyä reittiä ylös kallion päälle. Tutkimme eri reittejä lähtemättä vielä reiteille. Mikä reiteistä on pisin? Mikä lyhin? Miksi? Suora reitti olisi lyhin ja kiemurtelevat reitit pidempiä, vaikka ne menivätkin kaikki samaan paikkaan.
 |
| Metsässä reitesitä oli vaikea ottaa hyvää valokuvaa, mutta tämä piirros selventänee tehtävän ideaa. |
 |
| Lyhin reitti vaati kiipeilyä, pidemmällä reitillä saattoi päästä helpommalla vaikka matka oli pidempi. |
Huomasipa joku odottelija, että kiven alle oli piilotettu aarrearkku. Kun viimein saimme järjestettyä kirjaimet oikeaan järjestykseen selvisi meille, että arkku aukeaisi koodilla. Ensimäinen numero olisi 1, mutta numeroille 4, 8 ja 9 meidän piti keksiä järjestys. Tämä olikin oppilaiden ensimmäinen kombinatoriikan tehtävä. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin antanut jokaiselle ryhmälle paperin ja he olisivat saaneet keksiä mahdollisimman monta tapaa järjestää numerot. Nyt kuitenkin ajan säästämisesti keksimme yhdessä erilaisia numeroyhdistelmiä vaihtamalla täpläkorttien paikkoja. Keksittyämme useampia vaihtoehtoja, aloimme kokeilla niitä numerolukkoon ja viimein eräs keskimistämme koodeista toimi!
Aarrearkusta paljastui etsimämme kulta-aarre! Meiltä alkoi koulupäivän loppu jo lähestyä, joten ihailtuamme aarretta otimme aarrearkun mukaan ja lähdimme palauttamaan sitä rehtorille. Mikäli aikaa olisi ollut enemmän oli suunnitelmissa ollut antaa jokaiselle ryhmälle kourallinen kultarahoja laskettavaksi.
Koulun pihalla rehtori odottelikin jo meitä ja lasten kerrottua seikkailustamme kiitteli hän meitä isoisoisoisoisoisän aarteen palauttamisesta. Seikkailu sai yllätyskäänteen (josta opettajakaan ei tiennyt), sillä rehtori tempaisikin povitaskustaan kolme numeroitua kirjekääröä, jotka saisi avata järjestyksessä.
Jätettyämme aarteen rehtorille menimme kiireesti luokkaan tutkimaan mitä kirjekääröissä mahtaisi olla.
 |
| Aarre on luovutettu takaisin Rehtoreiden suvulle ja kirjekäärön sisältö kiinnostaa kovasti. |
Ensimmäisestä kirjekääröstä paljastui kiitoskirje, toisesta arvoituksia (meidän piti selittää kirjeessä olevat alleviivatut sanat, muistella englanniksi oppimiamme värejä ja osata lukujen summamuotoja) ja kolmannesta saimme rehtorin kirjallisen ilmoituksen siitä, ettei 12.-16.10. välisellä ajalla opettaja saa antaa oppilaille mitään läksyjä (paitsi lukemista, joka on rehtorin lempi puuhaa) sekä lahjakortin välitunnin viettämiseen liikuntasalissa. Läksyttömän viikon oppilaat nopeasti keksivät koskevan syyslomaa, mutta liikuntasalin käyttö välitunnilla otettiin hurrauksin vastaan.
................................
Tällainen koulupäivä tänään, työpäivän jälkeen tunsi tehneensä töitä. Seikkailun kokonaispituus oli kolme tuntia, sisältäen lounastauon ja välitunnin (n. 30 min). Aamulla olimme asettaneet tavoitteeksi ryhmätyöskentelyn ja yhdessä toimimisen. Seikkailun alkuosassa muutama oppilas vielä haahuili osallistumatta toimintaan, mutta seikkailun edetessä oppilaat vei se mennessään nämä alun haahuilijatkin ja loppuosassa seikkailua kaikki olivat aktiivisesti mukana omalla panoksellaan ryhmän työskentelyssä. Ryhmät myös pitivät huolta oman ryhmänsä jäsenistä hienosti.
Oppilaat olivat innoissaan ja monen mielestä kyseessä oli paras koulupäivä ikinä! Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa seikkailua, joka lienee tonttuilun parissa.
